Kulttuuri    |   VIERASKYNÄ

Miksi menin lakkoon?

Tilaajille

Vieraskynä Olen kuullut silloin tällöin heitetyn huulta taiteilijalakosta. Koska sellaisesta ei ole kuin kuvitteellisia kokemuksia, päätin kokeilla.

Pidin tammikuun lopussa kahden viikon mittaisen lakon, jonka aikana en maalannut enkä säveltänyt.

YHTENÄ LAKON perusteena voisi pitää sitä, että kulttuuritoimintalaki ei suojaa vapaata taiteilijaa. Laki ei kuitenkaan kiellä erikseen vapaitten taideteosten tekoa. Mielestäni tänä aikana on tärkeää tietää, ettei taiteen teko ole kiellettyä, vaikkei laki sitä erikseen sallikaan!

Lakon syiksi nimeäisin myös taiteen riittämättömän rahoituksen, apurahojen jakoperusteet ja jakajien "asiantuntemuksen" sekä sen että taidemuseo- ja orkesterilaitos esittelevät mieluummin kuolleen taiteilijan elämäntyötä kuin elävän taiteilijan kuolinkamppailua.

Rahoitusta olisi kyllä riittämiin, mikäli rahanjakajat eivät olisi autonkuljettajia, opettajia, vahtimestareita ja veturimiehiä, joilla ei ole minkäänlaista työkokemusta taiteilijan ammatista. Mitä nämä sinänsä kunniallisten ammattien harjoittajat sanoisivat, jos joku taiteilija menisi heidän työpaikkansa konttoriin määräämään heidän palkoistaan?

Myös taidelaitoksien rahoituksesta päättävät eduskunnassa samat "veturimiehet", mutta laitosten ohjelmistoonsa ottamat teokset nousevat "vapaan taiteen katuojasta". Kulttuurin rahoituksen ravintoketjun ulottaminen tuohon "katuojaan" oli lakkoni perimmäinen tarkoitus.

Sen lisäksi, että vapaa luova taiteilija luo taideteokset, hän työllistää taidelaitosten henkilökunnan, taidehallinnon ja muun teknisen henkilöstön. Taiteilijan on laskettu työllistävän välillisesti kymmenen henkilötyövuotta. Äskettäin luin tämän lehden sivuilta taiteilijoille ohjautuvan vain kaksi ja puoli prosenttia kulttuurin kokonaisrahoituksesta.

Nämä suhdeluvut tekivät lakkoni oikeutetuksi.

LAKON JOHDOSTA sain useita puhelinsoittoja ja yhden kirjeen. Niissä vakiintuneet taiteilijat valittivat työskentelyn kalleutta ja sitä, että vielä parinkymmenen vuoden taiteellisen työskentelyn jälkeen joutuu yhteiskunnallisesti hyödyllistä toimintaa rahoittamaan omalla kustannuksellaan.

Vaikka lakostani tiedotettiin toisen iltapäivälehden ja tv-ykkösen voimalla valtakunnallisesti, eivät ns. viralliset tahot reagoineet millään lailla, kuinkas muuten! Tämä osoittaa vain, että he luulevat kaiken olevan kunnossa, silloin kun heidän omat asiansa ovat kunnossa ja palkka- ja lomarahat juoksevat.

Muistuttaisin, että me luovat taiteilijat työllistämme toki Teidätkin! Jotta lakkoni ei olisi ollut vain katteeton huitaisu ilmaan, konkretisoin toimintaani hakemalla kolmivuotisen apurahahakemukseni pois Oulun läänin taidetoimikunnasta.

Vaatimattomammatkin kansainväliset ja kotimaiset näytöt ovat usein riittäneet vakuudeksi "veturimiehille", jotka heiluttavat taiteilijoita. Mutta koska yksi lakon huomion kohde oli juuri taiteen rahoitus, katsoin olevan tilanteeseen sopivaa ottaa oman nukkeni pois leikistä. Samalla halusin osoittaa, etten suostu kilpailemaan yhdestä (1) kolmivuotisesta apurahasta kymmenien ansioituneiden hakijoiden kanssa. Emme ole kilpakoiria, jotka juoksevat pehmeän tekojäniksen perässä.

Lakon vaikutus keskustelun herättämiseksi selvinnee ilmeisesti vasta hyöhemmin. Se herätti kuitenkin kysymyksen siitä, oliko kuusikymmenluvulla kulttuuriradikalismiksi kutsutun ajan hedelmöittymisen tulos vain vesipäinen kulttuuribyrokratian hirviö, joka syö omaa äitiään, taidetta.

JOUNI KESTI Kirjoittaja on oululainen säveltäjä ja taidemaalari. Viime vuonna hän nautti säveltaidetoimikunnan myöntämää yksivuotista taiteilija-apurahaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Jalankulkijoita varoitetaan liukkaasta kelistä – lumisade huonontaa ajokeliä Pohjois-Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää