Kulttuuri

Pohjolan muotoilun kummisetä Artekin tuore omistaja uskoo, että kulttuuri ja kauppa kuuluvat yhteen

Tilaajille

LEENA MAUNULA Artekin tuore omistaja, ruotsalainen sijoittaja Robert Weil on liikemies, joka on karttanut henkilökohtaista julkisuutta.

"Olen ujo ja varovainenkin, siksi en ole tullut mielelläni tällaisiin tilaisuuksiin", kulttuuriharrastuksistaan tiedetty sijoitusyhtiö Proventus Ab:n johtokunnan puheenjohtaja Weil sanoi keskiviikkona Espoon Hanasaaressa.

Hän oli luvannut lempilapselleen, Ruotsin Kosta-Boda -lasitehtaalle selkiinnyttää kesän kuluessa ajatuksiaan muotoilupolitiikasta.

Hanasaaressa kokoontunut ruotsalais-suomalainen muotoiluseminaari oli saanut aiheekseen Eurooppalainen talomme . Seminaarissa pohdittiin, mitä arvoja pohjoismaisella arkkitehtuurilla ja muotoilulla on annettavana Euroopassa, joka on toisaalta yhdentynyt ja toisaalta rikkonut monia rajoja.

Tilaisuudessa puhuivat molempien maiden kulttuuriministerit, Ruotsin Marita Ulvskog ja Suomen Claes Andersson .

Robert Weil hankki omistukseensa runsas vuosi sitten 99 prosenttia suomalaisen muotoilun lippulaivan, taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneen Artekin osakkeista.

Hän ehti kosia Artekia jo usean vuoden ajan, kunnes suomalaiset pääomistajat Ahlströmien perilliset, Aallot ja entinen toimitusjohtaja Åke Tjeder suostuivat kauppaan.

Proventuksen omistus ei koske Alvar Aallon huonekalujen tekijänoikeuksia, jotka menevät Alvar Aalto -säätiölle ja ovat sen tärkeä rahoituksen lähde.

Uusi Artek ei ole vielä pystynyt maksamaan osinkoja.

Rakkaus kulttuuriin periytyi kotoa "Tulen finanssimaailmasta", Weil esitteli itsensä Hanasaaressa. Kulttuuritausta tulee jo lapsuudesta, sillä hänen isänsä oli muotoilija. "Lehteä lukiessaan hän aloitti aina kulttuurisivuista. Se tapa periytyi minulle." "Jo teini-ikäisenä osasin laskea, että pörssiyhtiöt olivat aliarvostettuja. Tuotto oli suuri suhteessa sijoitukseen", Weil sanoo. Perustaessaan Proventuksen parikymmentä vuotta sitten hän päätyi liikeideaan sijoittaa perinteisiin yrityksiin, jotka olivat juuttuneet tilanteeseen vailla selkeätä pääomistajaa. Kun aiemmat omistajat olivat olleet työtään rakastaneita persoonallisuuksia, sijoittajat eivät yleensä välittäneet yrityksistään. Kaikki Proventuksen hallitsemat yritykset eivät ole muotoiluteollisuutta, mutta joukkoon kuuluvat muun muassa Ruotsin johtavat lasitehtaat. Vanha Kosta-Boda oli ensimmäisiä alan hankintoja. "Ihastuin Kosta-Bodaan ehkä liikaakin", Weil sanoo. "Kun tulimme mukaan, yritys oli konkurssitilassa ja vailla johtoa. Muotoilijat ja muut työntekijät eivät saaneet tukea mistään." "Minä rakastuin muotoilijoiden ja lasinpuhaltajasukujen energiaan, jota yrityksessä oli. Yritämme luoda taas vahvan oman identiteetin", Weil kertoo. Parempi rakentaa kuin säästää Weil sanoo katuvansa nyt suuresti, että Kosta-Bodaan liitettiin mukaan kolmas lasitehdas, Orrefors. Tehtailla oli aivan erilaiset yrityskulttuurit, eikä liitto ole toiminut. Kuuluisa ruotsalaisen lasin valmistaja Orrefors oli ajautunut niiden yritysten joukkoon, jotka yrittävät tuottaa tavaroitaan halvalla. Yrityksessä pyrittiin tuottamaan rahaa säästämällä sen sijaan, että olisi rakennettu uutta. Sama virhe on toistunut monessa muussakin yrityksessä. "Itse haluaisin olla rakentaja kodinsisustuksen ja muotoilun alalla", Weil sanoo. Weil esitteli Hanasaaren seminaarissa koko joukon hyvin menestyviä kansainvälisiä muotoiluyrityksiä, joista hän sanoi ihailevansa erityisesti amerikkalaista urheiluvälineiden valmistajaa Nikea. Yhden nuoren miehen, amerikkalaisen college-opiskelijan vuonna 1968 perustama yritys on päihittänyt johdonmukaisella muotoilupolitiikallaan kilpailijansa Adidaksen ja Puman, jonka Proventus omisti jonkin aikaa. Weil omistaa Tukholman satamassa Magasin Tre -taidehallin, ja aiemmin hän omisti myös teatterin. Näitä luotsatessaan hän kertoo käyttäneensä kokemuksiaan Kosta-Bodan lasitehtaasta. Muotoiluteollisuus kasvaa "Minulla on sellainen käsitys, että muotoiluteollisuus tulee kasvamaan suuresti koko maailmassa", Weil sanoo. "Kodinsisustus on nouseva ala." "On traagista, elleivät Ruotsi ja Suomi vaali taideteollista perintöään", Weil sanoo. "Uskon, että kulttuuri ja kaupallisuus kuuluvat yhteen ja että ne voidaan sekoittaa keskenään." "Ennen vuotta 1968 oli hauska olla taiteellinen johtaja pohjoismaisissa tehtaissa. Vuoden 1968 jälkeen taiteelliset johtajat karkotettiin heittämällä mätiä tomaatteja. Sen jälkeen alan tehtaissa seurasi pelkkiä lukuja", Weil tiivisti alan historiaa, jonka kulkuun hän on nyt puuttunut. Hänen aloitteestaan Artek ryhtyi New Yorkin Alvar Aallon 100-vuotisnäyttelyn pohjoismaiseksi pääsponsoriksi. Näyttely on samalla investointi tulevaisuuteen. "Oli ikävää, etteivät muut suomalaiset muotoiluyritykset tulleet mukaan hankkeeseen", hän sanoo. LIISA TAKALA / HS

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin

    3. 3

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    9. 9

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    10. 10

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    10. 10

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää