Kulttuuri    |   TANSSI

Harvinaista tanssia Etelä-Intiasta

Kuchipudi-sooloja Kanneltalossa, Tanssi Swapnasundari, laulu Saraja Natarajan, viulu Anuroop Choottara, mridangam Janardhana Rao, nattuvangam Mohanakrishnan.

Tilaajille

Intian klassisen tanssin kestotähtiin kuuluva Swapnasundari vieraili Suomessa uransa alkuvaiheessa melkolailla tasan kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin hän esitti sekä Tamil Nadun osavaltion bharatanatyamia että sen sukulaismuotoa, Andhra Pradeshin osavaltion kuchipudia.

Tällä kertaa hän keskittyi kuchipudiin, jonka tutkimus ja tulkinta ovat olleet jo pitkään Swapnasundarille elämäntehtävä. 20 vuotta on pitkä aika tanssijan urassa. Jäljellä ovat charmi, musikaalinen tarkkuus ja kasvojen ekspressiivisyys. Liekö syynä koko esitystapahtuman lievä epäkeskittyneisyys, mutta silloin tällöin käsivarsi- ja jalkaliikkeet eivät piirtyneet täysin kirkkaina.

Swapnasundarin ohjelmisto oli vaatelias. Siihen kuului pitkiä, teknisesti mutkikkaita numeroita, kuten poikkeuksellisen hieno, veitsen viillon tarkkuudella stilleiksi seisahtuva Jatisvaram. Juuri veistokselliset pysähdykset ja vähintään kilometrin rampin yli välittyvä kasvoilmaisu olivat nyt Swapnasundarin valtteja.

Kuchipudi on Intian "valtakunnallisena klassisena" tanssina nuorempi tulokas kuin eteläisempi bharatanatyam. Kuchipudi lienee alun alkaen kehittynyt lauludraamoista, ja Swapnasundan esittikin kaksi harvinaista kohtausta, joissa tanssija itse laulaa. Tekniikka on poikkeuksellisen vaatelias, sillä tanssi itsessään on ja fyysisesti raskasta.

Paljossa kuchipudi muistuttaa bharatanatyamia: miimiset osat ja niiden aiheet ovat asiaan vihkiytymättömälle lähes identtisiä, samoin terminologia. Kuchipudi on kuitenkin askelluksessaan bharatanatyamia maanläheisempää ja käsivarsien linjat taipuvat pehmeämmin. Myös ohjelmistossa on eroja. Kuchipudiin kuuluva Tarangam tanssitaan metallivadin päällä.

Kanneltalon sinänsä täysipainoisen esityksen ongelmana oli luennonomaisuus. On tietenkin ensiarvoisen tärkeää, että tanssin tausta ja symbolikieli tehdään yleisölle tutuksi, mutta esitys ei saisi muuttua esitelmäksi. Niin kävi nyt, kun jokainen tanssinumero selostettiin etukäteen peräti kahdella kielellä.

Osa taustatiedoista tulisi olla yleisön ulottuvilla käsiohjelman muodossa. Nyt sinänsä pätevä suomalainen juontaja joutui lähes ylivoimaisen tehtävän eteen, kääntämään hyvin mutkikasta intialaista terminologiaa kylmiltään suomeksi. Illalle tuli pituutta liikaa ja se pirstoutui häiritsevän katkelmalliseksi.

Toivottavasti puute korjautuu Turun ja Helsingin esityksissä, onhan kysymyksessä merkittävän taiteilijan vierailu.

JUKKA O. MIETTINEN

Swapnasundarin sooloilta kulttuuriareena Gloriassa ma 20. 9. klo 19.00.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää