Kulttuuri    |   KUVAT

Innostavaa viivaa

Pekka Ryynänen 17. 10. saakka Galleria Uusitalossa, Lönnrotinkatu 15. Ti-su 11-17.

Tilaajille

Pekka Ryynänen on eräs tiukimpia systeemimaalareitamme, konkretisti, joka perustaa musikaaliset maalauksensa tarkkoihin matemaattisiin systeemeihin ja karsinoihin.

Vaikka tällainen lähtökohta kuvantekemiselle voikin tuntua puisevalta, Ryynäsen kuvien äärellä ei tule ikävä. Ne ovat merkillisen kiehtovia ja viihdyttäviä. Vaikka teokset voivat näyttää älykkyystestiltä, niitä voi katsoa harvinaisen ajatuksettomasti.

Viihtyvyys juontuu kai niiden vaihduntakuvamaisesta ja silmää loputtomasti kuljettavista ornamenttiviivastoista, joista tuoreimmat Ryynänen on soveltanut Alhambran maurilaisesta arkkitehtuurista. Tässä 50-vuotisjuhlanäyttelyssä Ryynänen esittää myös muita maalaussarjojaan.

Musikaalinen tuntu on hyvin selkeä näissä töissä, varsinkin selkeävärisiä suorakulmia karsinoihin asettavissa maalauksissa, jotka voisivat oikeastaan olla kuin otteita jostakin tuntemattomasta musiikin notaatiotavasta. Mutta tämän liikehdinnän näkeminen kokonaisena sommitelmana tuottaa aivan oman efektinsä.

Huumaavimmat silmänkääntämiset Ryynänen saa aikaan pyörivillä, monimutkaisen tuntuisilla viivamaalauksilla. Maalaus toimii kuin kameran suljin, aukeavana tai sulkeutuvana.

Ryynäsen maalaaminen perustuu ajatukseen universaalin olemassaolosta. Sellaisia olisivat musiikin tai arkkitehtuurin ja ornamentin matemaattiset suhdejärjestelmät ja niissä tapahtuvat variaation mahdollisuudet, jotka voisi sellaisenaan ottaa maalauksen tekemisen pohjaksi.

Kuin todistuksena kaikenkattavuudesta tässä maailmassa Ryynänen viittaa musiikkiin eri kulttuureista: Boleroon, Kansantanssiin tai Joutsenlampeen. Tai hän viittaa tiettyyn arkkitehtoniseen kohteeseen: Alhambraan.

Se ei muuta sitä tosiasiaa, että Alhambra tuntuu Alhambralta ja Ryynäsen kuvat ja veistokset omanlaisiltaan, Mondrian-peräiseltä konstruktivismilta. Kohde on lopultakin enemmän tyyliä kuin järjestelmää.

Tätä eroa tuntuvat kurovan umpeen alakerran pari sisältä valaistua veistosta, joissa on lähes lavastuksellinen illuusio tai muistikuva Alhambran Leijonapihasta. Silti on kaiketi totta, että Ryynäsen maalauksia katsoessa saattaa tulla samanlainen olo kuin kaiken maailman musiikkia kuullessa tai arkkitehtuuriornamentiikkaa katsoessa. Kuin täysin vailla taka-ajatuksia.

PESSI RAUTIO

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli erittäin lähellä EM-titteliä – tuomareiden päätös enää jäljellä

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää