Leif Ove Andsnes kulkee voitosta voittoon - Kulttuuri | HS.fi

Leif Ove Andsnes kulkee voitosta voittoon

Norjalaispianistin levyt myyvät ja kysyntää riittää

25.1.2001 2:00

Finlandia-talossa soittaa pianoa tänään varsin onnellinen mies. Norjalainen Leif Ove Andsnes on kuin vaivihkaa noussut yhdeksi maailman palkituimmista pianisteista.

Hän on ainoa pohjoismainen pianisti, joka levyttää edelleen säännöllisesti suurelle levy-yhtiölle. Näin kävi, kun BMG:n Euroopan-tuotannon tyrehdyttäminen on aiheuttanut katkon jopa Olli Mustosen pianolevytyksille. Andsnesin Haydn-konserttoja sisältävä EMI-levy on myynyt yli 35000 kappaletta ja saanut Gramophone-palkinnon. Hän itse sai muutama vuosi sitten maailman suurimman musiikkipalkinnon eli Gilmore-palkinnon, joka on aikaisemmin jaettu Ralf Gothónille . Palkintoon sisältyy yli 600000 markan rahapalkinto sekä muutaman miljoonan markan arvoiset konserttikiinnitykset ja muut palvelut. "En edes tarvinnut palkintoa, koska kalenterini oli jo täynnä kiintoisia haasteita. Mutta käytän rahat sävellystilauksiin ja ehkä myös sellaisen materiaalin levyttämiseen, jota EMI ei muuten haluaisi levyttää", Andsnes kertoo. Uudella Liszt-levyllä on tunnettujen teosten lisäksi varsin harvoin kuultavaa Lisztiä. "Halusin osoittaa hänen monipuolisuutensa. Viettelevä virtuoosi oli myöhemmin katolinen mystikko, etsijä ja kokeilija." Puolen vuoden sapatti päättyi tammikuun alussa, ja Andsnes paahtaa jälleen. "Tarvitsin taukoa, koska maalaispoikana olin urbanisoitunut liikaa. Vietin aikaa Norjan vuoristossa ja harjoittelin uutta ohjelmistoa." Tänä vuonna hän soittaa 110 konserttia. "Se on melkein liikaa, mutta uusi ohjelmisto pitää mielen vireänä. Tänään soitan Rahmaninovin ensimmäisen pianokonserton, jonka esitin ensimmäistä kertaa elämässäni viime viikolla Tukholmassa." Andsnes pitää konserttoa erinomaisena, vaikka se onkin lähes unohtunut. Ensimmäinen konsertto ei ole soinut hittileffoissa kuten toinen ( Kesäleski ) ja kolmas ( Loisto ) konsertto. "Rahmaninov teki sen 18-vuotiaana ja kirjoitti sen osin uusiksi kypsänä säveltäjänä. Siinä yhdistyy tuoreus ja täydellinen ammattitaito. Soitan uusittua versiota, en yksinkertaisempaa alkuperäisversiota." Kapellimestarina on Leif Segerstam . "Se sattui hyvin, sillä soitan sen Leifin johdolla tänä keväänä myös Chicagon sinfoniaorkesterin konsertissa." Andsnes aikoo lähivuosina tehdä kolme levyä Schubertin musiikkia laulaja Ian Bostridgen kanssa. "Yhdelle levylle tulee aina sekä pianoteoksia että saman vuoden liedejä", hän kertoo poikkeuksellisesta projektista. Schumannin kaikki teokset pianolle ja orkesterille levytetään Berliinissä Maris Jansonsin kanssa. Pierre Boulez on valinnut hänet Bartókin toisen konserton solistiksi Deutsche Grammophonille ja Lutoslawskin konsertto kuuluu EMI-suunnitelmiin. Entä elävät säveltäjät? " Mark-Anthony Turnage kirjoitti pyynnöstäni minulle teoksen. Samanlaista toimintaa aion harjoittaa jatkossakin." Leif Ove Andsnes, piano, tänään Finlandia-talossa HKO:n solistina. Joht. Leif Segerstam. - Borisova-Ollas, Rahmaninov, Skrjabin.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat