Tylyn miehen maineessa - Kulttuuri | HS.fi

Tylyn miehen maineessa

Kirjailija Juha Seppälä ei käsitä, miksi vain synkkyys muistetaan

4.2.2001 2:00

PORI.

Juha Seppälä on kirjailijana tylyn miehen maineessa. Niin tylyn ja kovan, että moni nainen ei uskalla tarttua hänen kirjoihinsa.

Siksi hämmästys on suuri, kun ryhtyy lukemaan viimeistä Suuret kertomukset -novellikokoelmaa: Tämähän on hauska, hellä ja välillä suorastaan lyyrinen. Ja järkyttävän hyvin kirjoitettu. Seppälä on Suurine kertomuksineen ehdolla maanantaina jaettavan Runeberg-palkinnon saajaksi. Mies on jo moneen kertaan palkittu, esikoisesta Torni tuli J. H. Erkon palkinto, viime joulukuussa kirjallisuuden valtionpalkinto. Totta, totta, Seppälä on kirjoittanut myös hyvin rankkoja kertomuksia. Silti hänkään ei käsitä, mihin yksipuolisen synkkä maine perustuu. "Useissa kirjoissani on erilaisia elementtejä. Minusta niissä on erisävyistä huumoria. Koko ajan on ollut kysymys rakkaudesta ja hellyydestä ja niiden kaipuusta. Aina ne ikään kuin torjutaan, koska ne eivät sovi siihen ennakkokuvaan, mikä lukijoilla ja kriitikoilla on." Seppälä on ilmeisesti kuvannut suomalaista hulluutta, väkivaltaa, vierautta ja kuolemaa niin vahvasti, että sen alle ovat herkemmät ja hauskemmat sävyt peittyneet. Lyyrinen ja herkkä taso on kuitenkin aina ollut mukana luonnon, ihmissuhteiden ja lasten kautta esikoisesta lähtien. Juha Seppälällä on ankaran askeetikon maine. "Porin erakko" nousi varhaisimpien lehtijuttujen mukaan kirjoittamaan ensin neljältä, sitten viideltä. Seppälä hymähtää munkkilegendoille: "Joskus on lyöty löylyä ihan piruuttaan ja pantu kolmeltakin heräämään." Nykyään Seppälä tekee työtä kotona. Hän on koneen ääressä seitsemältä, koska huone vapautuu silloin perheen käytöstä. Kun oven saa kiinni, työrauha on riittävä. Erakon maine pohjautuu siihen, että Seppälää ei nähdä oikeastaan missään. Kirjallisuuden valtionpalkinnon hän kävi hakemassa, muuten linja itsensä markkinointiin on selkeä: "En ole osallistunut mihinkään koskaan, ensimmäiseenkään tilaisuuteen. Tein sen selväksi alusta lähtien kustantajan kanssa hyvässä hengessä. Olen kirjoittaja enkä puhuja, en markkinamies." Super Marketin ja varsinkin Suomen historian jälkeen sekä televisio että aikakauslehdet pommittivat Seppälää haastattelupyynnöillä. Hän antaa haastatteluja harvakseltaan, ja silloinkin vain suurille päivälehdille. Yhteenkään television tai viikkolehden pyyntöön hän ei ole suostunut, mutta sanoo, että varmaan kirjoja olisi myyty enemmän, jos olisi mennyt myllyyn mukaan. "En nyt haluaisi että hautakiveen hakattaisiin: Tässä lepää se kirjailija, joka ei mennyt televisioon. Oletan että se ei ole kuitenkaan olennaisin asia." Jokainen päättää itse strategiansa. Seppälä joka tapauksessa noudattaa omaansa. Ilmeisen johdonmukaisesti hän tekee niin myös Porissa. Kaiken tietävä taksinkuljettaja ei ollut hänestä kuullutkaan. Luultavasti häntä ei koskaan valita Vuoden taksiasiakkaaksi, Vuoden suosituimmasta porilaisesta puhumattakaan. "Elän kirjailijalle sopimattomalla tavalla tällä omalla paikkakunnallakin. En täytä odotuksia. Kirjailijan kuuluisi elää toisella tavalla. Siitä on olemassa joku arkkityyppinen käsitys, eikä nykyaika ole sitä mitenkään vähentänyt. Kirjailijat ovat tulleet enemmän koloistaan esiin, elävät mukana markkinointitoiminnassa." Seppälä kirjoittaa. Novelleja, romaaneja, lyhytproosaa, kuunnelmia, radiofeatureja, kolumneja Aamulehteen ja Porin Sanomiin. Hän kiistää olevansa erakko ja sanoo tapaavansa ihmisiä, kulkevansa silmät ja korvat auki. Hän elää ydinperhe-elämää, käy kotikylässään Karviassa hoitamassa sulan maan aikana perunamaata ja talvella tekemässä puita, juoksee, kävelee, hiihtää. Hän antaa itsensä polttaa kolme savuketta päivässä. Aikuisen ikänsä Seppälä on asunut Porissa eikä oikein tiedä, miksi. Kirjailijan työtä voi tehdä missä vain, miksei sitten Porissa, josta on sata kilometriä Karviaan. "Olen semmoisia teemoja käsitellyt, että yhtä hyvin niistä olisin pystynyt kirjoittamaan Utsjoella. Jos kirjoittaa rakastumisen kokemuksesta tai Suomen historiasta, ei se vaadi paljon äksöniä ympärilleen." Vain harvoin häntä harmittaa ettei asu lähempänä Helsinkiä. Valtaosan tapahtumista hän jättäisi väliin, mutta esimerkiksi Kristian Smedsin Jumala on kauneus -näytelmän hän olisi halunnut nähdä. "Elämäni voi kuulostaa tylsältä, ja onkin, mutta Kafkakin eli tylsästi. Kyllä minun elämäni on aika paljon tapahtunut pään sisällä, en vaadi hirveää meuhkaamista. Ja onhan virikkeitä: tv, radio, lehdet, kirjat." Joskus harvoin pikkukaupungin homogeenisuus rassaa. Kun Seppälä viimeksi teki retken Helsinkiin, hän vieraili eräässä rockklubissa ja ihasteli, miten luontevasti samassa kapakassa istuivat niin pikkutakkiset virkamiehet kuin moottoripyöräjengit. Kun muut pojat notkuivat kioskilla, Seppälä luki. Perhe muutti Karviasta Poriin, kun Juha Seppälä oli neljäntoista. Hän kertoo olleensa muuton jälkeen monta vuotta täysin hukassa. "Silloin kirjallisuus oli henkiinjäämistä, se ei ollut mikään harrastus. Tajusin, että kirjallisuus on maailma, jonka välityksellä ihminen voi säilyä hengissä, vaikka se olisi kuinka helvetin yksinäinen." Seppälä luki määrätietoisesti ja intohimoisesti Paavo Rintalaa , Hannu Salamaa , Olavi Paavolaista , August Strindbergiä , venäläisiä klassikoita. "Suhteeni kirjallisuuteen jäi vakavaksi. Koin nuoruuden ehdottomuudella, veitsi kurkulla, että se oli henkiinjäämistaistelua. Se oli tavallaan vaihtoehdotonta, jokin ajoi siihen koko ajan." Opettajavanhemmat arvostivat kirjallisuutta ja pojan lukemista. Kun vähän vingahti, kirja hankittiin heti. Seppälä, 45, sanoo, että siihen aikaan kirjallisuudella oli kansallisia tehtäviä ja se ratkoi keskeisiä kysymyksiä. Seppälälle oli luontevaa lähteä opiskelemaan kirjallisuutta ja kulttuurihistoriaa. Hän tuntee suomalaisen kirjallisuuden tradition perinpohjaisesti. "Olen vielä Kailaani lukenut tarkasti, tarkemmin Kailaani kuin olen samanaikaisesti tiennyt, mitä joku bändi tekee. Rokkikulttuuri on jäänyt minulle aina aika etäiseksi, vaikka ikäni puolesta voisin hyvinkin olla kova rokki-ihminen." "Toisaalta en parnassolaisinta paskantärkeintä korkeakulttuuriakaan ole tuntenut omaksi. Olen välimaastossa, ja asetelmassa on jotain hiertävyyttä. Sillanpää puhui puolivälin ihmisistä. Luulen, että asetelma on hedelmällinen." Kirjailija Seppälästä tuli lukemalla. Kirjoittamaan hän ryhtyi lukiovuosina. Hän halusi tulla kirjailijaksi, mutta ei silloin tiennyt, onnistuuko. Yhtään kirjoittajakurssia hän ei ole käynyt; hyvät kustannustoimittajat ( Touko Siltala , Harri Haanpää ) hän mainitsee kouluttajikseen. "On myös ollut riittävästi vieraannuttavia kokemuksia elämässä, aika karkeitakin. Eivät ne sinänsä tee kenestäkään kirjailijaa, mutta vieraannuttavuus sisältää sellaisen tavan katsoa maailmaa, että se altistaa." Syksyllä ilmestyy laaja valikoima Seppälän novellikokoelmista ja lyhytproosasta. On pakko käydä läpi vanhoja kirjoja, ja se on vaikeaa. Omista kirjoista mieluisimpina hän pitää Super Marketia , Sydänmaata ja viimeisintä Suuria kertomuksia. Super Market on luku sinänsä. Ilmestyessään kymmenen vuotta sitten se sai lukijat kakomaan ja kysymään, onko Seppälä seonnut vai miksi vakava novellisti on kirjoittanut näin räävittömän eritteiden ja runkkujuttujen kokoelman. Vappulehden toimittaja soitti ja pyysi Seppälää kirjoittamaan alapään rivouksia. Miestä ei juuri pahemmin olisi voinut loukata. "En ymmärtänyt ollenkaan, en yksityishenkilönäkään ole rääväsuinen karkeuksien viljelijä." Seppälää miellytti kristillisen Kotimaa-lehden arvostelu, jossa sanottiin, että kirkkaimpana Super Marketissa erottuu kärsimyksen ääni. "Siinä kirjassa on moraalista kipua." Seppälän kirjoista Super Market ja Hyppynaru olivat Finlandia-ehdokkaita. Maaliskuussa Kajaanin kaupunginteatteri esittää Seppälän kirjoittaman näytelmän Kajaanin linnan vanki , joka kertoo Johannes Messeniuksesta , ruotsalaisesta historioitsijasta ja opportunistista. Lisää näytelmiä on tulossa, vaikka Seppälä sanookin teatterin jääneen hänelle etäiseksi. "Liikaa meuhkaamista, hankala välineenä." Elokuvia Seppälä katsoo paljon. Kotimaisia viime aikojen menestyselokuvia hän sanoo kansallisiksi kuvaelmiksi, joita ei kaikissa tapauksissa voi vaateliaasti edes elokuviksi kutsua. Seppälän suosikkiohjaajia ovat Martin Scorsese , Quentin Tarantino ja Robert Bresson . Reservoir Dogsin hän katsoo uudelleen säännöllisin välein oppimismielessä. "Mitä enemmän sitä katson, sitä enemmän se tuo mieleen venäläisen klassisen kirjallisuuden, missä traagiset ja koomiset elementit ovat lähellä. Kaiken taustalla on shakespearelainen jylhä kohtalo ja läjä ruumiita lopussa." Taksikuskia Seppälä pitää elokuvallisena sovellutuksena eksistentialismin perusteeseistä. "Scorsesen töiden pohjana on vieraantuneisuus. Kirjallisuudessa, filosofiassa ja teologiassa minua on aina viehättänyt eksistentialismin sukuiset tekijät Augustinuksesta alkaen; pelkistetty ihmisen osa maailmassa, vailla mitään siteitä, vailla mitään erityistä pelastusoppia, vailla muuta toivoa tai kohtaloa, minkä ihminen joutuu itse luomaan." Bressonin Kuolemaantuomittu on karannut on Seppälälle mieluinen harras elokuva. Hartautta hän ei ole taiteessa koskaan vierastanut ja sanoo: "Vaikka monia asioita olen kirjoissani rienannut, hartautta en koskaan."

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat