Kulttuuri    |   KONSERTTI

Rockia liekkisirkuksen turvin

Rammstein Suomessa ensi kertaa

Tilaajille

Rammsteinia oli selvästi odotettu; Metallican sukuiset kitarariffit, huolellisesti suunniteltu lavashow ja synkkä goottirock-asenne on kuin luotu yhdistelmä pohjoiselle yleisölle.

Yhtye lämmittikin jäähallillisen tummiin pukeutuneita ihmisiä tuli- ja pommispektaakkelillaan iskulauseita mylviväksi armeijaksi. Lähes jokaisen kappaleen aikana nähtiin uusi pyrotekniikan taidonnäyte.

Yhtyeen musiikki on poikkeuksellisen riisuttua, jopa humoristisen yksinkertaista, mutta siitä viis. Esimerkiksi Feuer Frei! -kappaleen hölmistyttävä "Bang, Bang!" -karjunta sai uuden ulottuvuuden, kun lavalla pamahti todella lujaa ja laulaja Till Lindemann ja molemmat kitaristit syöksivät useiden metrien mittaisia tulikaaria.

Konsertin aikana mikrofonitelineet, kitarat ja Lindemannin takki syttyivät tuleen, kaikenmuotoiset ja -väriset liekit halkoivat ilmaa ja Lindemann tarjosi symbolisesti dildoa kosketinsoittaja Doktor Christian Lorenzille.

Kuusikon lievästi sotilaalliset koreografiat tuntuivat viestittävän, että Rammstein ymmärtää huumorin olevan merkittävä osa bändin tenhoa. Komppania marssi ja nytkähteli kuitenkin hieman kömpelösti.

Ilman tulisirkusta

Rammstein olisi todennäköisesti tylsä lavabändi. Yhtye ei ole spontaanilla energialla pilattu, ja monet sen kappaleista jäävät raskaiden kitarariffien varaan. Bändi koneistaa soundiaan ajoittain kiinnostavasti, mutta esimerkiksi Depeche Moden ja Prodigyn tapaisiin yhtyeisiin verrattuna syntetisaattorit ja tietokoneet ovat sille vain mauste.

Parhaimmillaan Rammsteinin tykitys on vastustamatonta. Esimerkiksi konsertin ja uusimman Mutter -levyn avausbiisi Mein Herz Brennt hyökkäsi päälle ja jopa svengasi. Vanhemman hittibiisin Du Hastin kertosäettä huutaessaan kädet yläviistoon nostanut yleisö muistutti Kolmannen valtakunnan puoluekokouskansaa.

Kolme "ylimääräisinä" esitettyä kappaletta, Rammstein, Sonne ja Ich Will , muistuttivat bändin osaavan tehdä kelpo hittejä, vaikka ideat olisivatkin yhtä elegantteja kuin halonhakkuu. Harmi että Spieluhr , Mutter -levyn hienoin biisi jäi soittamatta.

Jani Mikkonen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli erittäin lähellä EM-titteliä – tuomareiden päätös enää jäljellä

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää