"Tuli sellainen draivi päälle" - Kulttuuri | HS.fi

"Tuli sellainen draivi päälle"

Tuomas Ylinen ihmetteli, kun kaikki onnistui Turun sellokilvassa

1.3.2002 2:00

TURKU. Torstaiyö Turussa, ja jouhevasti juntahtava 57-baari soittaa Freemanin Ajetaan me tandemilla -klassikkoa. Mutta mitä nyt?

Kovaäänisistä alkaa kuulua Rammsteinin metallinen Du hast -revitys, ja Apocalyptican Eicca Toppinen ryntää tanssilattialle moshaamaan. Turun sellokilvan voittanut Tuomas Ylinen yhtyy tanssiin. Koko tanssitila täyttyy riemukkaasti bailaavista sellisteistä, joista useilla on vielä puku päällä juhlaillallisen jäljiltä. Turun sellokilpailu on vihdoin ohi. Liikuttunut Ylinen ei voi uskoa tätä todeksi. Hän on soittanut vasta vuoden Sibelius-Akatemian solistisella osastolla. "Kaikissa erissä soitin kykyihin nähden yläkanttiin. Tuli sellainen draivi päälle." Ylisen mielestä tärkeintä on kommunikaatio yleisön kanssa. "Siitä esiintymisessä on kysymys. Suurin palkinto on se, jos koskettaa jotakin ihmistä soitollaan." Marko Ylösen johdolla opiskeleva voittaja ei herättänyt Sibelius-Akatemiassa suurta kohua ensimmäisenä vuotenaan. Kilvan väliin jättänyt Timo-Veikko Valve vihjaisi kuitenkin jo ennen alkueriä, että Ylinen on vahva ehdokas voittajaksi Alexander Gebertin ohella. "Olen ollut tänä vuonna samalla luokalla. Siksi tiesin, että Tuomas on aikamoinen lahjakkuus", pian Musica nova -festivaalilla esiintyvä Valve kertoo. Tuomaristoon kuuluneelle Seppo Kimaselle Ylinen oli täysi yllätysnimi. "En tiennyt hänestä mitään! Että tällainen omaperäinen ja luonnollinen sellisti voi olla olemassa. Se Lindberg-esitys oli uskomaton , Bach todella hienoa. Schumannin konsertossa on vielä parannettavaakin." "Se oli ensimmäinen kerta, kun sain soittaa orkesterin kanssa", Ylinen sanoo. "Unelma toteutui." Ylisen soitto oli kaikkien tuomarien mielestä parasta. Yhtä selvästi Alexander Gebert äänestettiin kakkoseksi. "Opettajan vaihduttua Alexanderin soitossa on välivaihe", Kimanen arvelee. "Kaikki voi loksahtaa paikoilleen nopeasti. Hän selvästi haluaa tehdä asioita, joihin nykyinen soitin ei anna mahdollisuuksia, ja siitä aiheutuu prässäystä." Gebert on Natalia Gutmanin opissa. Gutman on voimaperäinen ja hurjan intensiivinen soittaja. "Hän on muuttanut monia asioita, ja annan hänen nyt tehdä sen, koska näin voin oppia lisää", Gebert sanoo. Kun Gutman on oppinsa antanut, Gebert lienee valmis kulkemaan omimman tiensä taiteenteon ytimeen. Kyvyt riittävät. Kolmannesta sijasta tuomaristo jo äänesti ja keskusteli. "Päätimme painottaa sellististä potentiaalia. Andreas Hellingin Bach epäonnistui, mutta pitkin kilpaa tuli häikäiseviä hetkiä ja Brahmsin F-duuri-sonaatti oli uskomaton. Sitä vain nautti ja toivoi, että osaisipa itse soittaa yhtä hyvin", Kimanen naureskelee. Mitä tämä merkitsee voittajalle? Hän saa konsertteja koulutustaan tukemaan, mutta tie huipulle on pitkä. "Vain kourallinen sellistejä voi elättää itsensä solistina", tuomariston Gary Hoffman muistuttaa. "Tuomaksella on mahtava potentiaali. Kaikki riippuu hänen valinnoistaan ja siitä, miten elämä kuljettaa." Jatkuuko kilpaileminen? Marraskuussa Helsingissä pidetään kansainvälinen Paulon sellokilpailu. "En ole ajatellut asiaa vielä yhtään", Ylinen sanoo.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat