Laulaja koettelee rajojaan - Kulttuuri | HS.fi

Laulaja koettelee rajojaan

Iranissa syntyneen Sussan Deyhimin tyyliä selittää hänen taustansa tanssijana

7.9.2002 3:00

Sussan Deyhim , 46, ei ole voinut käydä kotimaassaan kahteenkymmeneen viiteen vuoteen, mutta se ei estä häntä sanomasta: "Minä olen hyvin ylpeä iranilaisuudestani".

Mutta samaan hengenvetoon Deyhim tarkentaa, ettei hänen iranilaisuudellaan ole mitään tekemistä Iranin nykyisen poliittisen todellisuuden tai islamilaisen tasavallan kanssa. Hänen Iraninsa on "vanhan, rikkaan ja kukoistavan kulttuurin kehto". Kuvaus saattaa olla klisee, mutta Deyhimin mielestä tässä maailmantilanteessa on tärkeä muistuttaa "toisesta todellisuudesta", jota poliittiset suhdanteet eivät voi pyyhkiä pois. "Eikä Iran ole ainoa maa, josta puhuttaessa politiikka ja kulttuuri pitää erottaa toisistaan. Samaa voi sanoa esimerkiksi Algeriasta, Tunisiasta tai Kiinasta", muistuttaa Deyhim. Teheranissa syntynyt Persialaisiin kansanmelodioihin ja satoja vuosia vanhoihin sufirunoihin pohjautuva Madman of God oli kuitenkin niin vahva ja vaikuttava näyttö, että nykyään Deyhim kiertää maailmaa omalla orkesterillaan. "Minä olen levyttänyt vuosien varrella runsaasti materiaalia, mutta vältellyt julkaisua. Levyyn liittyy niin paljon keinotekoista turhuutta: nimeämistä, pakkaamista, myymistä. Samalla minun olisi pitänyt keksiä itselleni jokin sopiva kategoria." Deyhimin ongelma on Mutta ei! Deyhimin äänittämä, sovittama ja tuottama Madman of God ei ole eksoottinen eikä edes erityisen nostalginen. Albumin soitteet ovat lähtökohdistaan huolimatta moderneja - ja jopa avantgardistisia. "En halunnut monistaa perinteistä klassista muotoa, vaan etsin sensuaalista ja spirituaalista tyyliä, jossa soisi jo tulevaisuus", hän sanoo. Madman of Godilla soittavat muun muassa basisti, jazzlegenda Reggie Workman , lyömäsoittajat Glen Velez ja Reza Derakhshani sekä huilisti kosketinsoittaja Richard Horowitz , jonka kanssa Deyhim teki ensimmäiset levytyksensä ( Eros in Arabia , Desert Equations ) jo 1980-luvun alkupuolella. Heidän yhteistyönsä huipentuma on, toistaiseksi, "virtuaaliksi rituaaliksi" luonnehdittu vaikuttava Majoun (1997). Sussan Deyhim luonnehtii Hänestä puhuttaessa laulaja kuulostaakin hieman lattealta ja harhaanjohtavalta määritelmältä. Deyhim on enemmänkin Diamanda Galasin, Meredith Monkin tai Laurie Andersonin kaltainen "äänitaiteilija", jonka teoksissa on vahva fyysinen ja rituaalinen juonne. Viime vuosina kuvaan on tullut myös kuva: Deyhim on tehnyt musiikkia Iranissa syntyneen kuvataiteilijan Shirin Neshatin kiitettyihin installaatioihin, joissa tarkastellaan naisten asemaa islamilaisissa yhteiskunnissa. Neljä ensimmäistä Deyhimin tekemää ääniraitaa on koottu myös albumille ( Turbulent , 2000) ja toinen kooste julkaistaan tänä vuonna. "En ole pitänyt itseäni koskaan viihdyttäjänä, entertainerina . Tulen maailmasta, jossa esiintymiseen liittyy aina shamanistista heittäytymistä." Deyhimin työtapaa "Mutta opiskelu ei ollut tuolloin pelkkää perinnettä: minulla oli muun muassa opettaja, joka yhdisti Bartókin ja Stockhausenin sävellyksiä perinteisiin persialaisiin kansanlauluihin. Ja tietysti me tutustuimme laajasti myös muiden maiden kulttuureihin", Deyhim kertoo. Elämä Teheranissa oli muutenkin "edistyksellistä". Aristokraattisessa perheessä harrastettiin taiteita ja tieteitä, eikä pantu pahaksi edes sitä, että teini-ikäinen Deyhim seurasi käytännössä poptähti David Bowien kampaustyylien muutoksia. Teheranista Deyhim lähti "Väsyin vähitellen tanssiin, sillä se oli sittenkin liian kehokeskeistä. Se ei ravinnut sieluani: tanssijoiden kanssa ei voinut keskustella kirjallisuudesta, historiasta tai filosofiasta." New Yorkiin Sussan Deyhim muutti 1980, jolloin paluu vanhaan kotimaahan oli jo pois laskuista: edellisenä vuonna shaahi Reza Pahlavi oli syrjäytetty ja valtaan oli noussut islamilainen papisto ajatollah Ruhollah Khomeinin johdolla. "Minulta kului kuitenkin kymmenen vuotta siihen, että löysin oman paikkani: että sain kiinni kielestä, kulttuurista, toimintatavoista", Deyhim sanoo. New York oli silti Brysseliä, Lontoota ja Pariisia parempi valinta, yhdessä suhteessa. "Euroopassa sain selittää aina taustaani, sillä ihmiset olivat aidosti kiinnostuneita kulttuuristani. New Yorkissa siitä ei välittänyt kukaan, ja harva edes tiesi missä Iran on. New Yorkissa sain luoda oman todellisuuteni, kiitos tietämättömyyden." Huvila-teltassa tänään. Illan aloittavat Jo Hope ja Max Lilja klo 19.00. Liput 26 e.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat