Kaurismäelle Douglas Sirk -palkinto

Mies vailla menneisyyttä leviää ympäri maailmaa

26.9.2002 3:00

Aki Kaurismäki saa perjantaina Hampurin elokuvajuhlilla Douglas Sirk -palkinnon elokuvansa Mies vailla menneisyyttä Saksan ensi-illan yhteydessä. Ohjelmistoon elokuva tulee siellä vasta 14. marraskuuta.

Hampurin festivaali on 1980-luvulla kokoontuneen halpisleffatapaamisen Low Budget Film Forumin henkinen perillinen. Juhlien johtaja Josef Wutz onnittelee itseään festivaalin nettisivuilla siitä, että hän esitteli Aki Kaurismäen hampurilaisyleisölle jo 14 vuotta sitten. Douglas Sirk oli Hampurissa syntynyt elokuvaohjaaja, joka teki maailmansotien välillä Saksassa elokuvia nimellä Detlef Sierck , mutta jonka kansainvälinen maine perustuu hänen 50- ja 60-luvuilla Hollywoodissa ohjaamiinsa kiihkeisiin ja värikylläisiin melodraamoihin. Sirkin vaikutus näkyy selvemmin esimerkiksi Pedro Almódovarin kuin Aki Kaurismäen elokuvissa, mutta Kaurismäkikin on osoittanut uskollisuutta tätä oman tiensä kulkijaa kohtaan. Elokuvassa Juha Shemeikka tulee Marjaa vokottamaan hienolla autolla, jonka "merkki" on Sierck. Kaurismäen elämä Takana on San Sebastian ja Espanja, ja Hampurin jälkeen on vuorossa New Yorkin elokuvajuhlat, missä Mies esitetään 2. ja 3. lokakuuta. Viikkoa myöhemmin ohjaajan tie vie Pariisiin, missä hän antaa haastatteluja. Elokuva tulee Ranskassa ohjelmistoon marraskuun alussa. Marraskuun lopulla Kaurismäki vierailee Japanissa. Mies vailla menneisyyttä on myyty 44 maahan. Se on ohjelmistossa Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja Sveitsissä, ja kussakin se on mennyt tämän tapaiseksi pienen yleisön elokuvaksi hyvin. Norjassa (17685 katsojaa) ja Ruotsissa (23365 katsojaa) Mies on Kaurismäelle selvä läpimurto, niin nihkeää skandinaavien hyväksyminen on tähän asti ollut. Valintatilanne Joulukuun 7. päivänä jaetaan Roomassa Euroopan elokuva-akatemian palkinnot. Niissä Mies on mukana 37 elokuvan "lyhytlistalla". Aivan toiselle tasolle markkinointi hurahtaa, jos Mies vailla menneisyyttä lähetetään Oscar-kisaan ja elokuvan yhdysvaltalainen levittäjä Sony Classics panee pyörät pyörimään. Oscar-ehdokkuudet julkistetaan helmikuussa, ja palkinnot jaetaan maaliskuussa. Sitä ennen on tiedossa leppoisampia tapahtumia. 25. lokakuuta Kuopion sosiaalipolitiikan päivät muistaa Kaurismäkeä. 16. ja 17. lokakuuta Kaurismäki muistaa asunnottomia, joiden elämää hän optimistisessa komediassaan peilailee. Mies vailla menneisyyttä esitetään YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä Suomessa järjestettävänä Asunnottomien yönä niin monessa paikassa kuin kymmentä kopiota ehditään kuljettaa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat