Kulttuuri

Hae raha sieltä, missä ajatuksesi ymmärretään

Nykypäivän elokuvaa tehdään yli maiden rajojen

Tilaajille

KOTKA. "Perheet kuvaavat videolle yleensä perhe-elämän huippukohtia, syntymäpäiviä ja perhejuhlia", dokumentaristi Jennifer Fox, 44, piirtää taululle aaltoviivaa ja osoittelee sen huippuja.

"Minä etsin draamaa huippukohtien alta, aallonpohjista", kynä siirtyy aaltoviivan alakaariin.

Kaksi fläppitaulua piirtoheittimen molemmin puolin eivät ole riittää, kun amerikkalainen dokumentaristi tekee selkoa dokumenttielokuvan tekemisestä.

Foxia arvostetaan dokumenttielokuvan narratiivisen kerronnan kansainvälisenä osaajana. Kotkassa Fox luennoi Toinen Suomi -elokuvahankkeen opiskelijoille.

Jennifer Foxia haastattelevakin päätyy elokuvan aineistoksi. Kotkassa luennoiva Fox kuljettaa mukanaan pientä videokameraa, ja koulutusprojektin aluesihteeri Hannu Oksanen joutuu kameramieheksi haastattelun ajaksi.

Fox valmistelee elokuvaa "vapaista naisista", ja hän on itse yksi sen päähenkilöistä.

Siksi hän haluaa, että hänelle tapahtuvia asioita kuvataan kaikkialla, missä hän liikkuu.

"Näen maailman jakautuvan voimakkaasti kahtia, mutta vielä enemmän kuin rikkaisiin ja köyhiin se jakautuu naisiin ja miehiin. Matkustanpa minne tahansa, voin puhua naisten kanssa yhteisistä ongelmista, jotka naiset tunnistavat ja jakavat." Muuten New Yorkin yliopistossa opettavan Foxin aika kuluu hänen itsensä mielestä liiaksikin luentomatkoilla, Amerikan, Euroopan ja Afrikan mantereella.

Naiset aiheena on melkein liikaa Yhdysvalloissa, ainakin tapa, jolla Jennifer Fox sitä tekee. "Työssä on omakohtaista tutkiskelua. Elän täysin toisella tavalla kuin sukuni aiemmat naispolvet. Nautin vapaudesta tehdä, matkustella, elää. Vapaus on tuonut kuitenkin uudenlaisia ongelmia", Fox sanoo.

Yksi Foxin ongelmista on myös hänen kotimaansa suhtautuminen hänen työhönsä. "Amerikkalaisten mielestä amerikkalaisia voi verrata vain toisiin amerikkalaisiin, tai naisia toisiin naisiin, joilla on samankaltainen tausta. Yleismaailmallista näkökulmaani naisiin ei ymmärretä, ja joudun etsimään rahoitusta ulkomailta." Samoin on käynyt hänen aikaisemmille elokuvilleen, joista maineikkaimpiin lukeutuva An American Love Story vuodelta 1998 kulkee yhä Foxin opetusmateriaalina.

Dokumenttisarjassa Fox kuvasi mustan miehen ja valkoisen naisen perhe-elämää, aihetta, joka on yhä vaikea paikka joillekin amerikkalaisille.

"Yhdysvalloissa on erittäin korkea itsenäisten dokumentaristien taso, mutta heille ei ole minkääänlaista rahoitusjärjestelmää. Kunnianhimoisimmat myyvät autonsa ja talonsa voidakseen tehdä, mitä haluavat, tai etsivät rahoitusta ulkomailta, kuten minä." "Siellä on kuitenkin erittäin vaikea saada rahoitusta millekään, mikä kuulostaa riskirahoitukselta. Tv-kanavien ja tuotantoyhtiöiden toimintaperiaatteena tämä tiukkuus on toki ymmärrettävää. Siitä kuitenkin seuraa, että rahoitusta saavat vain turvalliset, hyväksyttävät, myyviksi tiedetyt tuotteet, ja minun työni eivät ole sitä. Normeihin kuulumattoman on haettava rahoitus muualta." Arvostetun ohjaajan oma ura on sekin yksi esimerkki opiskelijoille. Taiteilijaäidin ja liikemiesisän tytär sanoo tunnistavansa itsessään molemmat perinnöt. "Elokuva oli minun valintani voida työskennellä sekä taiteen että liikealan parissa." "Mutta on oltava joustava. Rahoitusta ei ehkä saa sieltä, missä itse asuu ja työskentelee. Joku muu jossain muussa maassa ehkä ymmärtää ideaasi paremmin. Kuuluu elokuvan tekemisen luonteeseen etsiä itse ne ihmiset, jotka ymmärtävät ajatustasi."

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää