Kulttuuri    |   KESKELLÄ VIIKKOA

Kaksi ratsumiestä

Tilaajille

Tasan kuusikymmentä vuotta sitten Mannerheim valmistautui viettämään syntymäpäiviä. Hän täytti seitsemänkymmentäseitsemän, mutta oli yhä työelämässä vieläpä päättävässä asemassa. Itse asiassa hänen uransa merkittävin työtehtävä suurhyökkäyksen kohteeksi joutuvan armeijan ylipäällikkönä oli alkava viikon päästä.

Jo yhdessä maailmansodassa komentanut Mannerheim oli oikeassa iässä. Päättäjällä pitääkin olla lapset aikuisina, omat vanhemmat haudattuina, kaksi kolme talouskuplaa ja yhtä monta lamaa koettuna. Hänen olisi ollut hyvä nähdä läheltä, kuinka on ostettu miljardilla ilmaa.

Jos päättäjä on mies, mitä hän yhä harvemmin tulee olemaan, voi päätösvaltaa antaa lisää sitä mukaa kuin erektiokulma laskee. Sen myötä päähän pakkautuu enemmän viisautta, ja päätöksien aiheuttamat suhdannesyöksytkin jäävät loivempiin astelukuihin.

Nuoret kenraalit Airo, Raappana ja Lagus olisivat hyökänneet saksalaisten puolesta Arkangelin salomaille ja katkaisseet Saksan vihollisten tärkeimmän keskinäisen yhteyden Muurmannin radan. Heittämällä se olisi kenraaleilta ja heidän nuorilta sotilailtaan onnistunut, mutta kun vanha marsalkka ei antanut lupaa.

Siinä olisikin käynyt yhtä huonosti kuin Soneran Relanderin Saksan-operaatiossa. Kuinka olisi vieläkään transatlanttisten suhteidemme laita? Säästöpankeillakin saattaisi olla vielä keskusosakepankki, jos Wegelius olisi ollut Riikoselle vähän enemmän Mannerheim.

Kokemus ja näkemys ratkaisevat, eivät pohjakoulutus tai tekninen prosessinhallinta.

Mannerheimin lähimmät miehet olivat kaikki yleisesikuntaupseereita, mitä marsalkka ei ollut. He olivat toisen maailmansodan nuorimpia kenraaleita ja hallitsivat ammattialansa teknologian ylivertaisesti esimiestään paremmin. Kohtalokkailta virheiltä heitä kuitenkin varjeli ainoastaan kehnon muodollisen koulutuksen saaneen ja toimialan kehityksen kelkasta aikoja sitten pudonneen Mannerheimin näkemys ja auktoriteetti.

Luonto panee nuoren miehen kuvittelemaan, että sitä korkeammalle mennään, mitä jyrkemmässä kulmassa noustaan. Hänen päähänsä ei mahdu, että kaikkea ei aina pidä tehdä, mikä voidaan tehdä.

Vanhempi mies, jos ei ole ihan luupää, tietää jo kuolevansa joskus. Hän siirtää tähtäimensä seuraavan osavuosikatsauksen yli seuraavaan sukupolveen ja sitä seuraavaan - alkaa toisin sanoen ajatella strategisesti.

Strategi valmistautuu noususuhdanteessa laskuun ja lamassa hän ajattelee, kuinka selvitä vähimmin vaurioin huippunoususta, joka palaa aikanaan kierrollensa, kuten Saarnaajan tuuli. Sodassa strategi ajattelee rauhaa ja rauhassa sotaa. Tulevaa rauhaa Mannerheimkin ajatteli, kun esti kenraaleitaan hyökkäämästä kaikkialle, minne sodassa olisi voitu menestyksellisesti hyökätä.

Mannerheim työskenteli huipputehtävissä seitsemänkymmentäkahdeksanvuotiaaksi. Koulutetun työvoiman tuotantopanos otetaan yleensä irti kolmen neljän vuosikymmenen aikana parikymmentä vuotta ennen tuota ikää. En usko, että elinkeinoelämä tai isänmaa välittävät lähtökohtaisesti siitä, sijoittuvatko tehovuodet ihmisen elämänkaarella kolmannen ja kuudennen elinvuosikymmenen väliin vai viidennen ja kahdeksannen. Mannerheim työskenteli kaikilla kuudella.

Nostaisin marsalkan esikuvaksi siksi, että hän painotti uransa jälkimmäiseen kolmeenkymmeneen vuoteen ja merkittäviin tehtäviin. Siitä sen sijaan en Mannerheimia kiitä, että hän kolmen ensimmäisen aikana asetti työn lasten edelle ja läsnä olevan isyyden sijaan kiersi ulkomailla ostelemassa hevosia Venäjän keisarille.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää