Kulttuuri

Kansallisbaletin ensi-illassa tarjolla miljoonia suudelmia

Tero Saarisen baletti Kirkastunut yö nähdään nyt uudessa asussa

Tilaajille

Kansallisbaletin ensi-iltateoksista tänään huomiota herättävin nimi on nuoren brittikoreografin David Dawsonin teoksella A Million Kisses to my Skin. Mistä oikein on kysymys?

"Parhaimmillaan tanssijasta tuntuu suosionosoitusten pauhussa näyttämöllä siltä kuin tuhannet ihmiset antaisivat sinulle suukkoja", naurahtaa Dawson, joka on toiminut ensitanssijana Englannin kansallisbaletin jälkeen William Forsythen johtamassa Ballet Frankfurtissa.

Vuonna 2002 hän lopetti tanssimisen keskittyäkseen vahvassa nousussa olevalle koreografinuralleen.

Miljoonan suudelman teos Bachin musiikkiin syntyi alun perin Hollannin kansallisbaletille, joka on ollut useiden teosvalintojen lähteenä Dinna Bjornin baletinjohtajakaudella.

Dawson sai teoksestaan The Grey Area "tanssin Oscariksi" kutsutun Benois-palkinnon vuonna 2003.

Tero Saarisen Göteborgiin 2002 tekemä tilausteos Arnold Schönbergin jousiorkesteriteokseen Verklärte Nacht - vihdoin oikein suomennettuna nimellä Kirkastunut yö - nähdään koreografin muokkaamana nyt paljolti uudessa asussa.

Musiikin soittaa Tapiola Sinfonietta, jota johtaa Jan Söderblom.

"Kantaesityksen tekemiseen jää aina liian vähän aikaa. Nyt on ollut tilaisuus kehittää koreografiaa edelleen. Muutoksiin ovat vaikuttaneet myös Kansallisbaletin tanssijat", Saarinen toteaa.

Ensi-illassa kahtena pääparina esiintyvät Salla Suominen ja Samuli Poutanen sekä Anna Sariola ja Juha-Pekka Myllymäki. Lisäksi mukana on 12-henkinen ryhmä.

"Kyse on ihmissuhteista, kuten alkuperäisteoksessa, jonka taustalla on Richard Dehmelin runo. Minun teoksessani toinen pari selviää ristiriidoistaan, toinen lähtee eri suuntiin. Molemmille käy tavallaan hyvin." Jiri Kyliánin tuotannon esittelyä jatkaa Svadebkan ja Forgotten Landin jälkeen teos Stepping Stones, jonka Kylián teki 1991 Stuttgartin baletille Australian aboriginaalien pariin tekemänsä matkan jälkeen. Musiikki on John Cagen ja Anton Webernin, ja se kuullaan nauhalta.

Kansallisbaletin ensi-illassa tänään klo 19 David Dawsonin, Jiri Kyliánin ja Tero Saarisen baletit.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Edis Tatli johtaa EM-ottelua Francesco Pateraa vastaan – HS seuraa

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    10. 10

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää