Kulttuuri

Hanasaaressa ei näy maaotteluhenki

Suomalaisruotsalainen kulttuurikeskus täyttää tänään 30 vuotta

Tilaajille

Hanasaari, suomalaisruotsalainen kulttuurikeskus, täyttää tänään kolmekymmentä vuotta. Sen toiminnassa näkyy Ruotsin ja Suomen yhteistyö aina talvisodasta saakka.

Kun Suomi 1967 täytti 50 vuotta, Ruotsi antoi anteeksi Suomen noin sadan miljoonan kruunun eli 85 miljoonan silloisen markan sotalainat. Vastalahjaksi Suomi rakensi kulttuurikeskuksen.

Talon rakentaminen kesti kauan. Ensin kiisteltiin paikasta, vaihtoehtona oli Suomenlinna. Hanasaareen Espoon ja Helsingin rajalle päädyttiin seitsemän vuoden kiistelyn jälkeen.

"Suomessa ei ollut aikaisemmin ollut vastaavaa keskusta", Hanasaaren ensimmäinen johtaja, ministeri Pär Stenbäck muistelee.

Hän muistaa myös kulttuuripiirien suhtautuneen vieroksuvasti Hanasaareen. Taustalla oli tappio sijoituskiistassa, mutta myös väärinkäsityksiä.

"Luultiin, että paikassa harjoitettaisiin puhdasta kulttuuria, kaunotaiteita." Kulttuuri oli peruskivi, mutta Hanasaari oli tarkoitettu kaikenlaisen Ruotsin ja Suomen välisen yhteistyön tyyssijaksi, Stenbäck linjaa.

Kulttuurikeskuksen nykyinen johtaja Gunvor Kronman kertoo, että 30-vuotisjuhlan kunniaksi keskuksen strategia on uudistettu.

"Pohjalla on koko ajan analyysi siitä, millaiselta maitten väliset suhteet näyttävät. Missä kartalla on reikiä, missä on heikkoja lenkkejä tai tarvetta keskittymiseen. Minusta Hanasaari on samalla kertaa Ruotsin ja Suomen välisten suhteiden moottori ja väline." Ruotsin Suomen-suurlähettiläs Ulf Hjertonsson pitää Hanasaarta lähetystön "tärkeimpänä yhteistyökumppanina".

"Se on suurten yhteiskunnallisten aiheitten silta maittemme välillä. Siellä on pohdittu suuria asioita kuten hyvinvointiyhteiskuntaa, tasa-arvoa, alkoholipolitiikkaa, islamia ja kristinuskoa." Uutena alueena Hanasaaren ohjelmassa on puolustus- ja turvallisuuspolitiikka, joka seuraa luonnollisesti Ruotsin ja Suomen lisääntynyttä yhteistyötä esimerkiksi kriisinhallinnossa.

"Puolustuspoliittisista asioista ei voinut puhua 1970-luvulla, kun aloitimme", Pär Stenbäck sanoo. "Siitä on nyt tullut yksi tärkeimmistä yhteistyön kohteista Pohjoismaissa ja myös Ruotsin ja Suomen kesken. Niin voi maailma muuttua kolmessakymmenessä vuodessa." Myös elinkeinoelämän osuuden kasvu näkyy Hanasaaren ohjelmassa.

"Taloudellisen ja teollisen integraatio on yhtä voimakas ilmiö kuin hyvinvointivaltio, siksi lähetystö ja Hanasaari järjestivät äskettäin yhden tilaisuuden, jossa oli mukana johtavia teollisuus- ja talousmiehiä kummastakin maasta", Hjertonsson kertoo.

"Talouselämän integraatio on ollut edullista molemmille maille. 'Maaotteluhenkeä' on siinä ollut mukana hyvin vähän", Hjertonsson toteaa.

Vastaavasti urheilusta Hanasaaressa on puhuttu vain harvoin. "Se on ollut niin maaotteluproblematiikan läpitunkema, että siihen on ollut vaikeata saada uusia näkökulmia", Stenbäck selittää.

Hanasaaren kulttuurikeskuksen ohjelma: www.hanaholmen.fi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      #Metoo on kaukana, kun potilas kourii rintoja ja takapuolta – Sairaanhoitaja Rayan Hämäläinen kuulee huorittelua, seksiehdotuksia ja väkivaltaisia fantasioita

      Tilaajille
    2. 2

      It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?

    3. 3

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    4. 4

      Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon”

      Tilaajille
    5. 5

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    6. 6

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    7. 7

      Mikromuovia löytyy myös ihmisten sisältä, uusi tutkimus havaitsi – muovia tulee ruokapaketeista ja juomapulloista

    8. 8

      Istanbulista löytyi diplomaattiauto, jota Saudi-Arabia ei anna tutkia – Valvonta­kamerakuvissa näkyy ilmeisesti surmatun toimittajan kaksoisolento

    9. 9

      ”Koko maailma romahti kun aloin herätä joka yö kello 2” – HS:n lukijat kertovat, miten vaikea vaihdevuosioireita on tunnistaa, kun useimmiten puhutaan vain ”kuumista aalloista”

    10. 10

      Voiko Italiasta puhua kauniina maana?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    2. 2

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    3. 3

      Työasussaan Roosa nauha -kampanjan symbolia pitänyt lentokenttä­työntekijä sai potkut – Turvatarkastajien ulosmarssi ei aiheuttanut ruuhkia

    4. 4

      Kuinka nopeasti nuuskan käyttö näkyy hammaslääkärillä? Voiko nuuska kairata reiän poskeen? Asiantuntijat käyvät läpi 15 netistä tuttua väitettä

      Tilaajille
    5. 5

      Vasemmisto­liiton Li Andersson pitää yrittäjien ruokakampanjaa ”vastenmielisenä” – Yrittäjien Mikael Pentikäisen mukaan ruoan jakelu on ”erinomainen” hanke

    6. 6

      Internet mullisti maailman, mutta seuraava vallankumous saattaa jättää sen varjoonsa

    7. 7

      Kalasatamaan rakennettiin katu, joka on tasa-arvoinen kaikille – uusi liikenne­järjestely aiheutti palaute­ryöpyn

    8. 8

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    9. 9

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    10. 10

      Patrik Leppänen, 22, ei totellut työnantajan käskyä ottaa Roosa nauha pois rinta­pielestään lento­aseman turva­tarkastuksessa ja sai potkut – ”Halusin osoittaa tukea äidilleni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      ”Joidenkin kohdalla on pakko toivoa, etteivät he koskaan saa töitä” – Ammattikouluista uhkaa valmistua hoitajia, jotka voivat olla vaaraksi hoidettavilleen, sanovat opettajat

      Tilaajille
    3. 3

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    4. 4

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    5. 5

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    6. 6

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    7. 7

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    8. 8

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    9. 9

      Ranskassa on syntynyt poikkeuksellisen monta vauvaa, joilla on epä­muodostuneet kädet – viran­omaiset ovat ymmällään

    10. 10

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Maailman pisin merisilta” avattiin Kiinasta Hongkongiin – mutta hongkongilaiset eivät ole pelkästään innoissaan
    3. #Metoo on kaukana, kun potilas kourii rintoja ja takapuolta – Sairaanhoitaja Rayan Hämäläinen kuulee huorittelua, seksiehdotuksia ja väkivaltaisia fantasioita Tilaajille
    4. Mitä tehdä, kun lapsi pelkää vieraita? Vierastaminen on osa kehitystä, mutta se vaatii vanhemmalta turvallisen vastauksen Tilaajille
    5. Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon” Tilaajille
    6. Voiko Italiasta puhua kauniina maana?
    7. Kauko Röyhkä pyytää feministejä rauhoittumaan, eikä häpeä sanoa haluavansa rahaa – Ja kun some kuohahtaa, ”heteromiehen protestilauluja” tekevä Röyhkä nauttii Tilaajille
    8. Carmen Pekkarinen muutti Kanadasta Suomeen 20 vuotta sitten ja hermostui roskaamiseen – lopulta luontoa rakastava sääfani keräsi 10 000 tupakantumppia Espoosta
    9. It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?
    10. 2 tuntia sitten
    11. Oodi vanhemmuudelle – Arjen kiireen keskellä vanhempi suorittaa lukuisia toimia lapsensa mielenterveyden suojaamiseksi
    12. 4 tuntia sitten
    13. Brexit on kuin perheriita, ja siksi on normaalia, että sen seuraaminen nolottaa ulkopuolista
    14. Näytä lisää