Kulttuuri

Uutta musiikkiteatteria Australiasta

Juha Vanhakartano toi tuotantonsa uudesta kotimaastaan Kansallisoopperaan

Tilaajille

Australiassa kymmenen vuotta asunut Juha Vanhakartano, 48, on Kansallisbaletin entinen tanssija ja koreografi. Suomen-vierailulleen hänellä on erityinen syy: hän on tuonut Alminsaliin australialaisen nykysäveltäjän Elena Kats-Cherninin kamarioopperan Undertow (Pohjavirta), jonka libretisti ja ohjaaja hän itse on.

Kaikki näyttämöesiintyjät ovat Vanhakartanon uudesta asuinpaikasta, Etelä-Australian pääkaupungista Adelaidesta, joka tunnetaan myös Australian johtavana viinikaupunkina. Adelaidesta tuli viisi laulajaa, kaksi näyttelijää, tanssija sekä kapellimestari ja pianisti. Muut soittajat (kaikkiaan seitsemän) ja lapsiroolin esittäjä ovat Suomesta.

"Hanke sai alkunsa viisi vuotta sitten Juhani Raiskisen johtajakaudella. Kiitos nykyisen johtajan Erkki Korhosen se sai jatkua Etelä-Australian valtionoopperan ja Kansallisoopperan yhteisprojektina.

Kantaesitys oli Adelaidessa vuonna 2004.

"Viime viikolla esitimme teoksen Budapestissa, jossa oli hyvä vastaanotto. Nyt päästään viimein esittämään teos Kansallisoopperassa", Juha Vanhakartano iloitsee.

Vanhakartanon lisäksi teoksen säveltäjä Elena Kats-Chernin on maahanmuuttaja, kuitenkin jo nuorena saarelle emigroitunut. Hän on kotoisin Uzbekistanista.

Sattumalta molemmat tekivät samanaikaisesti 12 vuotta uraa ensin Saksassa, kunnes muuttivat Australiaan.

Vanhakartano tanssi Saksassa Reinhild Hoffmannin maineikkaassa tanssiteatterissa, josta hän jäi freelance-koreografiksi, ja siirtyi sitten australialaisen tanssijavaimonsa toivomuksesta tämän kotimaahan.

"Muutos Saksan tiheästä kulttuurista, jossa kaikki on tehty jo moneen kertaan, Australian melko neitseelliseen kulttuuriin oli valtava kulttuurishokki." "Pian muutos alkoi tuntua hyvältä, sillä Adelaidessa tunsi voivansa tehdä jotakin uutta. Siellä ei esimerkiksi tiedetty eurooppalaisesta tanssiteatterista juuri mitään".

Vanhakartanolla on Adelaidessa oma tuotantoyhtiö, jollainen on siellä välttämätön. sillä esitysten tekijä on myös yrittäjä.

" Undertow-tuotannossa Kansallisoopperan kumppanina toimiva Etelä-Australian valtionooppera esimerkiksi on laitos, jossa on vain viisi vakituista työntekijää, pääjohtaja ja hänen sihteerinsä, talousjohtaja, tekninen johtaja ja puvuston johtaja", Vanhakartano kertoo.

"Koko muu henkilökunta palkataan produktiokohtaisesti. Vakituisen henkilökunnan puuttumisesta huolimatta talo yltää hyviin saavutuksiin - äskettäin siellä esitettiin koko Wagnerin

Ring." Vanhakartano luonnehtii Undertow-teosta tanssilliseksi kamarioopperaksi, jossa on paljon huumoria. Musikaali se ei kuitenkaan ole.

Kats-Chernin tuli nykymusiikkiyleisölle tutuksi jo 2001, jolloin hän oli Musica Novan teemasäveltäjä.

"Teoksessa on ajatuksiani sekä Saksan ajalta että Australian vuosilta. Esitys tapahtuu australialaisella uimarannalla, jossa nousuvesi pakottaa ihmiset lähelle toisiaan" libretisti Vanhakartano kertoo.

Tyypillisiä saksalaisia turisteja edustaa pariskunta Helga ja Otto, ausseja eli paikallisia kaksi hengenpelastajaa, joiden hahmoihin Vanhakartano sai idean Beckettin näytelmästä Huomenna hän tulee.

Esitys peilaa australialaisten asenteita maahanmuuttajia kohtaan. Vaikka saarella on runsaasti tilaa - sehän on Euroopan kokoinen - ja asukkailla isot pihat talojensa ympärillä, keskiverto saarelainen haluaa muukalaiset pois takapihaltaan.

Vanhakartanolla on jo tekeillä uusi oopperatuotanto Touch Wood (Kosketa puuta) Tasmaniassa toimivan kokeellisen Ihos-oopperaryhmän kanssa. Ihos-sana on kreikkaa ja tarkoittaa ääntä.

Oopperan aihe on tämän päivän taikausko. Ensi-ilta Adelaidessa on marraskuussa.

Undertow-kamarioopperan vierailuesitykset Kansallisoopperan Alminsalissa (Helsinginkatru 58) tänään, torstaina ja perjantaina klo 19.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää