Kulttuuri    |   tausta

"Osta Regeet ja olet in"

Tilaajille

Nokia tarjosi keväällä 1981 muotitietoisille koululaisille Regee-kumitossuja. Niitä valmistettiin kolmen värisenä ja mainostettiin oivalluksella "Osta Regeet ja olet in".

Nokian rentoa jamaikalaista menoa ei haitannut edes se, että Riki Sorsa jäi saman kevään Euroviisuissa häntäsijoille esityksellään Reggae O.K. Muistattehan: "Tää rytmi menee tajuntaan, se soundi on kuin pommi." Jimi Pembroken ja Olli Ojalan tekemä Reggae O.K. ei ollut ensimmäinen suomenkielinen reggae.

Sen paikasta kilpailevat ainakin Mikko Alatalon

Saara (1975), Reijo Karvosen

Elmon parempi reggae (1975) ja Kirkan Taas nousen junaan (1975). Se oli käännös jamaikalaisen Bob Marleyn kappaleesta I Shot the Sheriff, vaikka version innoittajana oli rockkitaristi Eric Claptonin 1974 levyttämä laimeampi kansainvälinen hitti.

Suomalaisen reggaen alkuvuodet eivät olleetkaan suurta musiikillista juhlaa, vaikka omia takapotkuisia rytmiversioitaan tarjosivat muun muassa Danny ( Reggae-soul ja rock 'n roll, 1976), Juha Laitila ( Punatulkun reggae, 1977) ja Juice Leskinen ( Erggae reggae, 1977).

Vakavammaksi meininki muuttui vasta vuosikymmenen vaihteessa, jolloin reggae sai uutta uskottavuutta rockin uuden aallon avulla: Pelle Miljoona & 1980 levyttivät Gabrielin 1979 ja tamperelainen Top Ranking Eric & The Astronauts in Babylon tekivät 1980 kokonaisen suomenkielisen reggae-albumin.

Ensimmäinen tyylilajille omistautunut suomalainen yhtye oli ilmeisesti kuitenkin turkulainen Makeat varpaankynnet, joka alkoi soittaa reggaeta 1977.

1980-luvun alussa Helsingissä alettiin järjestää säännöllisesti reggae-klubeja ja pääkaupungissa saatiin kuulotuntumaa myös reggaelle tyypillisiin ja tärkeisiin sound systemeihin, eräänlaisiin tiskijukkien (DJ) ja seromiamestareiden (MC) kiertäviin diskoihin.

Varhaisvuosien tärkein taustavaikuttaja oli kuitenkin kielenkääntäjäksi opiskellut helsinkiläinen Tero Kaski (1950-2001), joka johdatti monet suomalaiset reggaen maailmaan levykauppiaana sekä alan kirjojen ja lehtien kustantajana. Parhaiten hänet muistettaneen reggaelle omistetun radio-ohjelman, Roots & Culturen, äänenä: hän teki katsausta Ylelle, Radio Citylle ja Radiomafialle melkein neljännesvuosisadan.

Harri Uusitorppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Kiinan talous on arvoitus – ”Zombiyritykset” pitäisi päästää konkurssiin, sanoo Suomen Pankin tutkija

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää