Kulttuuri

Kun kuvataide soi kuin musiikki ja hilijaisuuskin on ääntä

Ateneum esittelee symbolismin taidetta 1800-1900 -luvuilta

Tilaajille

Maalauksiakin voi kuulla kuten musiikkia kuunnellaan.

Musiikki ja hiljaisuus on Ateneumin taidemuseon kesänäyttely, joka keskittyy suomalaiseen 1900-luvun vaihteen symbolismiin.

Näyttely kutsuu yleisön kuuntelemaan ja nauttimaan taiteen symbolismista eri aistien kautta.

Musiikki ja hiljaisuus -näyttelyn on koonnut Helsingissä asuva ranskalainen taidehistorioitsija Laura Gutman-Hanhivaara, jonka väitöskirja keskittyy tuon ajan taiteilijakoteihin. Hän korostaa, että kuvataiteen ja musiikin välillä oli 1800-1900 -lukujen vaihteessa syvä vuorovaikutus.

"Tuon ajan taiteilijat pyrkivät kokonaistaideteokseen. Yhteyksiä taiteenalojen välillä solmittiin aktiivisesti", hän sanoo.

Symbolismin ajan taiteilijoille musiikki oli taiteenlajeista korkein. Maalauksissaan, piirroksissaan ja veistoksissaan he pyrkivät luomaan sille yhtä tunteikkaan vastineen.

Symbolistisäveltäjille musiikin tarkoitus oli luoda kuulijalle ylevä ja ekstaattinen kokemus.

Guttman-Hanhivaara seisoo Ateneumissa Akseli Gallen-Kallelan

Kullervon kirous -maalauksen edessä ja muistelee Pariisin pohjoismaisen taiteen Lumière du Nord -näyttelyn avajaisia 1998.

"Siellä esiintyi mieskuoro Huutajat. Neljäkymmentä miestä huusi kuorossa. Se oli vahva elämys, joka kertoi pohjoismaisen miehen suorasta suhteesta luontoon." Musiikki ja hiljaisuus -näyttelyn teemoja ovatkin hiljaisuuden lisäksi juuri "huuto", "luonnon äänet", "symbolistinen musiikki" ja "sisäisen äänen kuuntelu".

Näyttelyn taiteilijoihin kuuluvat Gallen-Kallelan lisäksi myös muun muassa Magnus Enckell, Ellen Thesleff, Väinö Blomstedt ja Ville Vallgren. Maalausten, piirrosten ja veistosten lisäksi esillä on myös taideteollisuutta, kuvakudoksia ja lasia.

Osa näyttelystä on omistettu symbolistiselle musiikille, esimerkiksi Sibeliuksen

Pelleas ja Melisande -näytelmää varten tekemälle sävellykselle. Näyttelyssä kuvataiteilijana esiintyy säveltäjä Erkki Melartin, jonka piirrokset ja valokuvat osoittavatlahjakkuutta.

Musiikki ja hiljaisuus -näyttelyn luettelon korvaa levy-yhtiö Ondinen tuottama, näyttelyssä kuultava kokoelma symbolistista musiikkia. Säveltäjiä ovat Sibeliuksen ja Melartinin ohella Ernest Pingoud, Väinö Raitio ja Leevi Madetoja.

Ateneumin kesän toinen tapaus on näyttelysalissa 12. Museon kokoelmiin kuuluva Gallen-Kallelan varhainen Poika ja varis (1884) on saanut nyt pitkästä aikaa taas seurakseen taiteilijan Akan ja kissan (1885) Turun taidemuseosta.

Kun edellinen maalaus vielä edusti aikansa ranskalaista realismia, jälkimmäistä voi jo pitää August Strindbergin ja Emile Zolan edustamien radikaalien naturalismin aatteiden ohjelmanjulistuksena.

Musiikki ja hiljaisus - suomalaista symbolismia 2..9. saakka Ateneumin taidemuseossa, (Kaivokatu 2-4). Ti, pe 9-18, ke, to 9-20, la, su 11-17.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    4. 4

      Asianajajaliitto pitää ”paimenkirjeiden” lähettelyä pelkän baarikeskustelunkin pohjalta hyväksyttävänä – ”Asianajajan velvollisuus numero yksi on lojaalius asiakasta kohtaan”

    5. 5

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    6. 6

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää