Heikki Reivilä: Minän paino. Teos. 120 s. 22 e.
Kun äkkinäinen pääsee irti Jostakin oudosta syystä - näköjään lähtemättömästi - mieleeni on kaivertunut Heikki Reivilän runo hänen varhaisesta kokoelmastaan Maa on tähtien taivas. Mies lukee kylvyssä, lainauskortti putoaa kirjan välistä veteen, muste liukenee, kirja on kuukausia myöhässä. Miehen vaiheikas toimintapäivä sujuu silti lopulta normien mukaisesti, ja runo päättyy: "Makasin sängyssä ja koetin varoa / kaikkea äkkinäistä." Muistin runon lukiessani hänen uusia novellejaan.