Kulttuuri    |   Keskellä viikkoa

Ongelmanpoistomenetelmä

Tilaajille

Kirjoittaja on kirjailija.

Tampereen ainoaa kävelykatua riivaa ongelma. Ärhentelevät olennot, joita nimitetään nykyään virallisesti pultsareiksi tai vaihtoehtoisesti hampuuseiksi, pitää saada sieltä pois öykkäröimästä ja kuseskelemasta. Sietämättömiin mittoihin kasvaneelle pultsariongelmalle alettiin etsiä ratkaisua, eikä nerokasta ehdotusta tarvinnut odottaa pitkään: poistamalla kaikki penkit poistetaan myös niillä leveilevä varsinainen ongelma. Vai poistetaanko todella?

Vastaavan laitakulkijoiden aiheuttaman ongelman kanssa kamppailtiin taannoin Prahassa. Silloinen pääministeri järjesti öisen poliisiratsian, joka hääti koko roskasakin pois. Sitten hän istahti itse vapautuneelle penkille ihastelemaan tyhjää bulevardia. Se, että samat häädetyt häiriköt siirtyivät jatkamaan toimintaansa läheisten kortteleiden kapeille kujille ja sisäpihoihin, ei haitannut enää vallanpitäjää, sillä eihän siitä sydän kuole, mitä ei silmä näe. Helpoin tapa poistaa ongelma on näet poistaa se yksinkertaisesti näkyvistä.

Maailma on täynnä epämiellyttäviä asioita, joiden todistaminen piinaa hermoja, särkee sydäntä tai herättää omantunnontuskia. Ympäristökatastrofit, sodat, kärsimys, köyhyys ja riisto sijoittuvat onneksemme yleensä hyvin kaukaisiin paikkoihin, mutta kaikkia epäkohtia ei silti voi ulkoistaa. Kotimaiset epäkohdat ovat lihallisina läsnä ja puskevat huomiota vaatien kunnon kansalaisen näköpiiriin, vaikka tämä olisi kuinka kääntämässä niille selkäänsä. Kaikki, mikä rikkoo mielikuvan täydellisestä elämästä mainosmaisessa kaupunkimaisemassa, koetaan häiritsevänä. Rumaa ja erilaista ei suvaita taustoistaan huolimatta, sillä silmää haittaavat yhtä paljon itsensä hunningolle päässeet rappioalkoholistit kuin köyhien pitkä, kiemurteleva jono. Häiritseviä asioita on hankalaa sulattaa, joten niitä on hoidettava ongelman tavoin.

Nykyajan suurimpia ongelmia on näköjään se, ettei ongelmia enää pyritä ratkaisemaan, vaan niitä poistetaan vauhdikkaasti syitä ja seurauksia ajattelematta. Onko ongelmana pultsareiden häiritsevä käyttäytyminen, niiden olemassaolo vai kaikki ne syyt, jotka sen yhdessä aiheuttavat? Kurjuudesta muistuttavat leipäjonot katukuvassa vai köyhyys itse? Vaikka ongelman silmiinpistävin ilmentymä häviääkin näennäisesti, itse tunnistamaton ongelma moninaisine lähteineen jää vaanimaan pinnan alle.

Hankalat asiat eivät katoa kätkemällä ne edes maan uumeniin. Se tiedetään nyt myös Saksassa, missä joudutaan nostamaan tuhansia tynnyreitä Assen suolakaivoksen vuotavasta ydinjätehaudasta ja miettimään ongelmalle todellista ratkaisua.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää