Kulttuuri    |   ARVIOITA

Vanhan ajan stjärna toi tunteen paloa ja isoa eläytymistä

Tilaajille

Arja Saijonmaa Musiikkitalossa Vanhan ajan stjärna toi tunteen paloa ja isoa eläytymistä Konsertti. Diivana Arja Saijonmaa on kyllä omassa luokassaan.

Hän on saattanut olla saunamannekiini ja tositelevision tähti, mutta Musiikkitalon lavalla hän on säteilevä ja valloittava, kunnon vanhan ajan stjärna.

On mahdotonta kuvitella ketään toista suomalaista artistia, joka voisi pyyhältää lavalle tuulikoneiden tuivertaessa taustalla, hulmuavassa punaisessa silkkiluomuksessa ja esittää avauskappaleena Elämää juoksuhaudoissa, näin vuonna 2011.

Mutta Arja Saijonmaa voi, sillä hänen käsittelyssään niin talvisodan yksinäinen kaipuu kuin Partisaanivalssin kuvaama kohtalokas puolalainen vastarintarakkaus saavat selkeästi artikuloidun, yleishumanistisen sävyn.

Nämä eri aikoina eri leirien kaappaamat laulut kuulostavat hänen ja hänen erinomaisen yhtyeensä versioina nostalgisilta, suomenkielisiltä chansoneilta.

Saijonmaan hienous esiintyjänä perustuu yksinkertaisiin, mutta oleellisiin asioihin: hän tunnistaa hyvän kappaleen, mutta vielä oleellisemmin hän tunnistaa hyvän tekstin.

Hänen tekstittäjänsä ovat olleet kautta linjan alansa huippuja kuten vaikka Theodorakisia suomeksi sanoittaneet Pentti Saaritsa ja Juice Leskinen. Tai Kuolleet lehdet Saijonmaalle suomentanut Jukka Kemppinen,

Paavo Haavikon editoimana, kuten Saijonmaa muistuttaa ylpeästi.

Saijonmaa on säilyttänyt äänialansa poikkeuksellisen hyvin. Hänen äänensä kulkee komeasti ja hänen eläytymisensä on vaikuttavaa: hän pystyy vaihtamaan Kohtalokkaan samban kansanomaisesta burleskista suoraan hienovaraisen lyyriseen Kuolleisiin lehtiin ilman pienintäkään yskähdystä.

Konsertin jälkimmäinen puolisko on omistettu Saijonmaan rakkaalle Mikis Theodorakikselle, ja se on komeata kuultavaa. Ajankohtaistakin.

Lopuksi kuullaan tietysti Miten voin kyllin kiittää. No, vaikka tällaisilla konserteilla.

Otto Talvio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää