Kulttuuri

Blaue Frau reivaa parhaillaan putkeen 72 tuntia: ilmoittautumalla pääset mukaan

Kahden näyttelijän feministinen ryhmä huojuttaa valtarakenteita tanssimalla nyt Jätkäsaaressa.

Perjantaina se alkoi kello 18 SIC-galleriassa Jätkäsaaressa. Ja vasta maanantaina kello 18 se päättyy.

Blaue Frau esittää tämän viikonlopun ajan keskeytymätöntä Rave-esitystä yhteensä 72 tuntia. Yhdessä koreografi Carl Knifin kanssa SIC-galleriassa tehdyssä esityksessä yleisö voi vierailla aina muutamien tuntien jaksoissa, mutta esitys ei kertaakaan keskeydy.

Työryhmän jäsenet käyvät kukin vuorollaan nukkumassa, mutta palaavat sitten takaisin. Viikonlopun käsikirjoitus on yli satasivuinen ohjekirja, ikään kuin partituuri, jossa määritellään minuutilleen illan askeleet ja muu toiminta.

Galleriassa yleisöltä otetaan pois kellot ja puhelimet, ja heidät ohjataan tiukasti osoitettuihin paikkoihin, joista he voivat seurata reivaamista. Katsojia pääsee kerralla sisään vain kourallinen.

”Mulla on sellainen olo, että maailma mun ympärilläni menee rikki. Kaikki uhat ja maailman vääryydet vyöryvät päälle. Silti pitäisi jatkaa elämää normaalisti, herätä aamulla ja viedä lapsi kouluun. Aloin miettiä, että mitä jos tekisi sellaisen esityksen, jossa ulkomaailma suljettaisiin kokonaan pois”, sanoo näyttelijä Sonja Ahlfors.

Ahlfors on toinen suomenruotsalalaisen Blaue Frau -ryhmän jäsenistä. Toinen on hänen teatterikorkeakouluaikainen kurssitoverinsa Joanna Wingren.

SIC-gallerian tilassa Knif, Ahlfors ja Wingren esittävät hidastettuna reiviä. Knifin koreografin käsialassa on jotain tunnistettavaa hänen aiemmista töistään. Hän on saanut ennenkin arkiset liikeradat vaikuttamaan surrealistisilta.

Joanna Wingrenille hidas liike ja ajantajun katoaminen ovat tärkeä osa esitystä. ”Nykyään on sellainen olo, että pitää olla koko ajan vahvoja ja selkeitä mielipiteitä asioista. Rave:ssa luomme tilan, joka ei vaadi ajan hermolla olemista.”

Blaue Frau on kulkenut yhdessätoista vuodessa pitkän matkan. Vuonna 2005 perustettu kahden näyttelijän feministinen ryhmä halusi Wingrenin mukaan aluksi opettaa yleisöään ja muita teatterintekijöitä.

”Teimme esityksiä, jotka olivat ikään kuin antiteesejä kentällä vallitseville teeseille.”

Esimerkiksi Mina vackra ögon oli esitys, jossa Blaue Frau halusi luoda feminististä huumoria. Just like a man taas vastustaa stereotyyppisiä miesrooleja.

”Hiljalleen kuitenkin halusimme antaa yleisölle enemmän vapautta ja kiinnostuimme enemmän siitä, mitä halusimme sanoa”, sanoo Wingren.

Sen jälkeen esityksistä tuli paljon haavoittuvaisempia ja provokatorisempia. Esimerkiksi Wall to wall -esityksessä he kokeilivat, miten seksuaalisia voivat olla näyttämöllä ilman että heistä tulee objekteja.

Ryhmä on tehnyt yhteistyötä monien taiteilijoiden kanssa, muun muassa koreografi Liisa Pentin ja Hanna Brotheruksen sekä ohjaaja Anna-Mari Karvosen ja kirjailija Johannes Ekholmin kanssa.

Seuraava käännekohta oli Blaue Frau do Paul Auster -esitys, joka puhui suoraan suomenruotsalaisen teatterinkentän valtasuhteista, muun muassa niin, että esityksessä esitettiin kaaviokuva, jossa ihmiset mainittiin heidän omilla nimillään. Esitys leikki faktan ja fiktion rajalla tulenarasti.

Sen jälkeen heistä tuli vieläkin suorasanaisempia. Taxen&Terrier -podcast-sarjassaan he puhuvat paljon vallasta ja analysoivat teatterikenttää ja ovat saaneet aikaiseksi isojakin debatteja suomenruotsalaisessa mediassa.

”Podcats-ohjelman myötä olemme huomanneet, että valta on koko ajan liikkeessä. Vaikka meillä ei ole rahaa eikä resursseja, meillä onkin ollut yllättävästi mielipidevaltaa”, sanoo Wingren.

Perjantaina Raven kaksi ensimmäistä tuntia muistuttavat jonkinlaisen pelin ja transsin yhdistelmää. Hidastettu liike saa katsojan vaipumaan meditatiiviseen tilaan, mutta esityksen vartija määrää yleisön välillä liikkumaan tietynlaisia kuvioita, jolloin katsojasta tulee osa näyttämökuvaa.

Rave-esityksessä Blaue Frau on lähtenyt uudelle tielle. He nimeävät itsensä nyt ennen kaikkea vapaiksi myös omista toimintatavoistaan. Carl Knif halusi tehdä Blaue Fraun kanssa esityksen jossa he kerrankin käyttävät selkeää valtaa yleisöönsä.

”Luomme konkreettisesti kuplan, joista nyt niin paljon metaforisesti puhutaan. Ja katsomme, mitä tapahtuu, tuleeko siitä hyvä vai paha olo”, Ahlfors sanoo.

SIC-Galleriassa Jätkäsaaressa jatkuvaan Rave-esitykseen voi osallistua varaamalla lipun johonkin tiettyyn kellonaikaan. Sunnuntain ajat: klo 11–14, 14–15, 15–19, 19–22, 22–23. Maanantain ajat: klo 6–7, 7–8, 8–9, 9–12, 12–16, 16–17, 17–18.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tanssi
  • Teatteri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Psykiatri varoittaa kasvavasta ilmiöstä: Suomessa elää jo tuhansia nuoria, jotka eivät poistu huoneestaan, koska netti ja pelit riittävät elämän sisällöksi – ”Nuori voi uhata tappaa itsensä, jos pelilaitteet takavarikoidaan”

      Tilaajille
    3. 3

      Terve järki on usein suurinta höpön höpöä

    4. 4

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    5. 5

      ”Taidat elää puutteessa” on kommentti, joka pilkkaa miestä enemmän kuin naista

    6. 6

      Muistatko Tarja Halosen mainoskampanjassa laitapuolen kulkijana? Kuva olikin manipulaatio ja vartalo toisen naisen

    7. 7

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    8. 8

      EU ampuu ritsalla Venäjän jättimäisiä trollien armeijoita – Pieni yksikkö yrittää kaataa tuhansia valeuutisia peniksenmuotoisista tuttipulloista suomalais­diplomaattien asekauppaan

      Tilaajille
    9. 9

      ”Hänelle tarjottiin suoraan psyykenlääkitystä, eikä siinä huoltajana jäänyt vaihtoehtoa” – Espoolaisäidin 10-vuotias tyttö sai lääkereseptin heti, mutta keskusteluapua vasta kuukausien kuluttua

    10. 10

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    4. 4

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    5. 5

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    6. 6

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    7. 7

      Kaatuiko sukulaisesi sodassa? Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vainajien ”kotisivukone” kertoo valtavasti tietoa yksittäisten sotilaiden reiteistä ja vaiheista

    8. 8

      Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden

    9. 9

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää