Kulttuuri

Linnan juhlissa soittavan Kaartin soittokunnan työnkuvaan kuuluvat niin Sibelius, Jukka Poika kuin Cooperin testikin

Suomen vanhin orkesteri tulkitsee Linnassa musiikkia Sibeliuksesta Jukka Poikaan.

Sotilasmusiikista tulee mieleen ensimmäisenä marssi ja ryhdikkyys, mutta tänä marraskuisena aamuna se on kaikkea muuta: se on viehkoa valssin keinahtelua ja piristävää päivän poppia.

Kaartin soittokunta on harjoittelemassa nykyisissä harjoitus­tiloissaan Finlandia-talossa Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanoton musiikkia. Yhdessä salissa iso soittokunta veivaa Edu Kettusen Lentäjän poikaa helposti valssattavana versiona.

Viereisessä salissa on vielä raisumpi meno: siellä loppuillan bilemusiikista vastaava Kaartin Combo soittaa Jukka Poikaa. Sousafonisti ja joukko muita muusikoita tanssii lavalla musiikin mukana.


”Mä tuun kylmästä lämpimään, aion tulla vielä sua lempimään”, laulavat sensuellisti Combon tämänvuotinen solisti Reeta Vestman sekä kokoon­panon uusi johtaja Eero Saunamäki.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tunnelma kuumenee. Kumma on jos tällä ei saada kohotettua huomisiltana myös Linnan vieraiden juhlamieltä!

Ja jos Jukka Poika vaikka sattuisikin latistamaan, vetäistään vastalääke, Vesalan Älä droppaa mun tunnelmaa.

Kyllä, tätäkin kaikkea on Kaartin soittokunta, Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut ammattiorkesteri. Musiikillisesti Kaartin itsenäisyyspäiväkeikka on juuri niin monipuolinen kuin on koko orkesterikin.

Ilta pärähtää käyntiin kättelymusiikilla musiikkimajuri Pasi-Heikki Mikkolan johdolla.

”Sotaveteraanit tulevat sisään Sibeliuksen Jääkärimarssilla”, Mikkola esittelee ohjelmaa.

Sitä seuraa komea suomalaisen klassisen musiikin kavalkadi.

Tänä vuonna mukana on heinäkuussa kuolleen Einojuhani Rautavaaran A Requiem in Our Time sekä Valkoinen peura säveltäjä Einar Englundilta, jonka syntymästä tuli kesäkuussa sata vuotta.

Mukana on myös Atso Almilaa, Robert Kajanusta. Ja Sibeliusta, tietenkin.


Kun ovesta alkaa tulla papistoa ja diplomaattikuntaa, musiikki muuttuu marssipitoiseksi.

Muusikot soittavat Linnan parvelta, ”hyvin tiiviistä paikasta”, naurahtaa Pasi-Heikki Mikkola.

Parvelle ei mahdu esimerkiksi kaikkia tarvittavia lyömäsoittimia. Pikku riesana ovat myös pylväät. Osa soittajista ei näe niiden takaa kapellimestaria.

”Viime vuonna laitettiin pylväisiin peilejä. Jonain vuonna saatiin Ylen kautta monitoreja”, Mikkola kertoo.

Soittajat pistävät parastaan melkein kaksi tuntia putkeen. Parin minuutin tauko on vain silloin, kun vieraiden saapumisovi vaihtuu.

Tanssiosuus sujuu sekin supisuomalaisin sävelin. Tänä vuonna ensivalssina soi Lasse Mårtensonin Jurmo.

Valssi oli itsensä presidenttiparin oma toive, paljastaa Pasi-Heikki Mikkola.

Sauli Niinistö ja Jenni Haukio ovat olleet hänen mukaansa muutenkin hyvin kiinnostuneita musiikista, jota Linnassa esitetään.

”Kaikki kappaleet ja myös esimerkiksi Kaartin Combon solisti esitellään heille. He tekevät sitten lopulliset valinnat niin, että tilaisuudesta tulee heidän näköisensä”, Mikkola kertoo.

”Päivähän on meille soittajille ihan helmi, vuoden kohokohta”, kuvailee trumpetisti Markus Virtala itsenäisyyspäivää.


Mutta kyllä kyseinen päivä myös työstä käy!

Orkesterin päivä alkaa puolustusvoimien komentajan seppeleenlaskulla Hietaniemen hautausmaalla. Sitä seuraa kansalaisjuhla yliopiston juhlasalissa. Illalla luvassa on vielä monen tunnin rypistys Linnassa.

Orkesteri liikkuu paikasta toiseen linja-autolla. Kiire on melkoinen.

”Ja pari vuotta sitten kävimme siinä välissä vielä Hämeenlinnassa valtakunnallisessa paraatissa. Soitimme aamun räntäsateessa, sitten palasimme kansalaisjuhlaan ja Linnaan”, Virtala nauraa.

Onneksi soittajilla on kunto kohdillaan.

Orkesteriin kuuluu klassisen musiikin ja jazzin superammattilaisia, mutta pelkkä soittotaito ei vielä riitä. Koska soittajat ovat samalla sotilaita, heiltä vaaditaan varusmiespalvelusta ja kovaa kuntoa. Jokainen tekee koe­soiton lisäksi Cooperin testin.

”Minulta vaadittiin aikanaan 2 600 metriä, mutta minä juoksin 2 750”, paljastaa Virtala.

Eikä testaus siihen jää. Moni siviilipuolen muusikko saattaisi kauhistua kuullessaan, mitä kaikkea Kaartin soittajilta testataan vuosittain:

”Me juoksemme Cooperin, teemme jalkamarssia, suunnistamme, ammumme. Tämän johdosta työaikaan kuuluu viikossa kaksi tuntia liikuntaa.”

Markus Virtalan mielestä tämä kaikki on mahtavaa. ”Kaikilla työpaikoilla pitäisi olla sama”, hän tuumii.


Tämän kaiken päälle tulevat tietenkin soittotreenit, yksin ja porukalla.

Porukoita voi olla useampiakin. Kaartissa toimii suuren soittokunnan ja Combon lisäksi myös muun muassa torviseitsikko, puhallinkvintetti ja vaski­kvintetti.

Monilla on myös hallinnollisia töitä. Virtala on Kaartin soittokunnan tiedottaja.

Sitten on vielä se työn suola: keikat.

Kaartin soittokunta tekee vuodessa vajaat 300 keikkaa. Huominen itsenäisyyspäivän linnakeikka on niistä suurelle yleisölle tutuin, mutta mukaan mahtuu myös konserttitoimintaa, esimerkiksi Töölö-sarja, jossa orkesteri esittää uutta suomalaista klassista musiikkia, kantaesityksiäkin.

Seuraava viihdekonsertti on uudenvuodenpäivänä. Silloin teemana on 80-luku.

Lisäksi työpäiviin mahtuu puolustusvoimien omia tapahtumia, valtiovierailuja, joka toinen vuosi järjestettävä Hamina Tattoo -festivaali, ulkomaan­esiintymisiä ja niin edelleen.

Kysymykseen, näkyykö kaikki tämä työmäärä myös palkassa, päällikkökapellimestari joutuu lähinnä vain hymähtämään.

”Nooh, jos tulee ylitöitä, tottahan niistä maksetaan.”

Presidentinlinnan vastaanotto päättyy tänäkin vuonna Kaartin Combon settiin. Viime vuosina se on lyhentynyt Linnan ­väen toiveesta yhteen tuntiin. Combon tehtävä on selvä: pitää yrittää saada vieraiden kannat kattoon.

Miten se temppu tehdään?

”Valitsemalla sopivat biisit ja ehdottamalla valloittavia solisteja. Tänä vuonna olemme myös siirtyneet vieläkin enemmän pois valssin ja tangon soitosta. Olemme vähän enemmän ajassa kiinni”, Saunamäki kertoo.

Vesalan soittaminen on siitä yksi esimerkki, mutta ajassa on kiinni myös Bob Dylanin Knock­in’ On Heaven’s Door – onhan Dylan tuore nobelisti.

Eero Saunamäki on ollut Combon riveissä Linnassa monena vuonna ja oppinut jo näkemään, ketkä ovat niitä todellisia bilehileitä.

”Ministereitä tulee aika usein pyörimään siihen lavan eteen”, hän paljastaa.

Enemmänkin voisi paljastaa, mutta ammattiviihdyttäjä on ammattilainen myös parkettien ulkopuolella.

”Yhtenä vuonna ministerit muodostivat oikein ringin – mutta ei siitä sen enempää.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Fakta

Kaartin soittokunta


  Soittokunta perustettiin vuonna 1819 eli se viettää pian 200-vuotisjuhliaan.

  Orkesteri toimii ny­kyään Finlandia-talossa, jonne se muutti vuonna 2013 Taivallahden kasarmeilta.

  Puolustusvoimien edustussoittokunnassa on tällä hetkellä 42 muusikkoa. Naisia heistä on viisi.

  Orkesteriin pääsyyn edellytetään hyvän soittotaidon lisäksi Suomen kansalaisuutta, hyvää kuntoa sekä asevelvollisuuden ja naisilla vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamista.

  Päällikkökapellimestarina on toiminut vuodesta 2015 musiikkimajuri Pasi-Heikki Mikkola.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      Jo yksi lasi olutta päivässä lisää syöpäriskiä, varoittaa dosentti – Jos korkin pistää tänään kiinni, alkoholin aiheuttaman syövän riski alkaa pienentyä 5–10 vuodessa

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkijat lähettivät viestin maankaltaiselle planeetalle vain 12 valovuoden päähän – ”Kuin huutaisi metsään tietämättä, onko siellä petoja”

    5. 5

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    6. 6

      Hirviöitä etsineet sukeltajat löysivät turkkilaisjärvestä 3 000 vuotta vanhan linnan rauniot

    7. 7

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    8. 8

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    9. 9

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    10. 10

      Muistatko Tarja Halosen mainoskampanjassa laitapuolen kulkijana? Kuva olikin manipulaatio ja vartalo toisen naisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    4. 4

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    5. 5

      Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden

    6. 6

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    7. 7

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    8. 8

      Timo Rautiainen karkotti jo 2000-luvun alussa uusnatseja keikoiltaan, nyt häntä haukutaan ”suvakiksi” – Heviyhtye Trio Niskalaukaus palasi lavoille 13 vuoden tauon jälkeen

    9. 9

      Kaatuiko sukulaisesi sodassa? Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vainajien ”kotisivukone” kertoo valtavasti tietoa yksittäisten sotilaiden reiteistä ja vaiheista

    10. 10

      Pohjois-Korean raja­vartijat jahtasivat Etelä-Koreaan loikannutta sotilasta vain metrien päässä – video näyttää täpärän paon luoti­sateessa rajan yli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kaavamuutos uhkasi tuoda luontopolun espoolaisten Vaahtorantojen näköalaikkunan eteen – esitys kaatui lautakunnassa
    3. Ranskan Le Pen sanoo olevansa ”pankki-fatwan” uhri, syyttää pankkeja äärioikeiston tukahduttamisesta – pankkijätit sulkivat oikeistopopulistien tilejä
    4. Luminen ja tuulinen koiranilma pyyhkii torstaina yli Suomen, pääkaupunkiseudulla sade alkaa aamukahdeksan tienoilla – ”Loskaa joka paikassa”
    5. Tunti sitten
    6. Chelsea eteni Mestarien liigan pudotuspeleihin murskavoitolla Karabahista
    7. Muistatko Tarja Halosen mainoskampanjassa laitapuolen kulkijana? Kuva olikin manipulaatio ja vartalo toisen naisen
    8. Jokerien hieno voitto jäi pukukopissa olympiakeskustelun varjoon –”Joukkuetta ei ole tilanteesta informoitu”
    9. Venäjä yrittää taas elvyttää Syyrian rauhanneuvotteluja – Miten Putin päätyi rauhanhierojaksi? Onko Syyriassa edellytyksiä kestävään rauhaan?
    10. Hiihtokeskuksien työehtoriita kovenee: Työnantajat asettivat Pamin työntekijät työsulkuun, lomakohteiden toimintaan voi tulla häiriöitä – Rukalla järjestettiin ulosmarssi
    11. 2 tuntia sitten
    12. Tutkijat lähettivät viestin maankaltaiselle planeetalle vain 12 valovuoden päähän – ”Kuin huutaisi metsään tietämättä, onko siellä petoja”
    13. Ursa on saanut selville, minne Inarin meteoriitti syöksyi – retkikunta etsii avaruudenkappaleita Suomen syrjäisimmästä kolkasta: ”Jos putoamiselle olisi etsinyt vaikeaa paikkaa, niin kyllä se tämä on”
    14. Näytä lisää