Kulttuuri    |   Kirja-arvostelu

Tuula-Liina Variksen historiallisessa uutuusromaanissa aate rikkoo perheen

Tuula-Liina Varis yhdistää hienovaraisesti perhe-elämän kuvauksen ja historian isot virtaukset.

Romaani

Tuula-Liina Varis: Huvila. WSOY. 245 s.

Sanottakoon ensin olennaisin: tämä lukukokemus on nautinnollinen jo tekstiin sidotun rytminsä ansiosta. Poljennosta lähtee kaikki: se vie lukijan toiseen, verkkaisempaan ajankulkuun, sellaiseen, jossa mieli saa virrata rauhassa – jossa ajatusta ei jatkuvilla pisteillä katkota.

Varis on tällaisen polveilevan kerronnan mestari. Turkuun sijoittuvan Huvilan alussa eletään aikaa ennen toista maailman­sotaa, 1920- ja 30-luvuilla. Romaanin päähenkilö on Raakel, turkulaisessa porvarisperheessä kasvava kirjallisuudenopiskelija.

Hän on käynyt koulunsa tyttökoulussa, jossa tyttöjen on oltava aivan tietynlaisia, konservatiivisia. Raakel ei halua olla sellainen, mutta ei toisaalta myöskään kirjailija L. Onervan kapinallinen Mirdja, jota säätyläisrouvat kauhistelevat.

Omista asioistaan hän kuitenkin haluaisi päättää.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Esikuvaksi nousee Åbo Akademin ensimmäinen historian professori Alma Söderhjelm. Hän on nainen, jonka Raakel otaksuu ”joutuneen taistelemaan ollakseen se mikä on: vapaa, korkeasti oppinut, itsenäinen nainen, joka saa toimeentulonsa ja elämänsä sisällön omasta työstään”.

Voisiko Raakelista olla sellaiseen elämään? Sellaiseen, jossa hurmioidutaan lentämisestä ja vapaudesta – kuten Katri Valan runoudessa?

Ehkä voisi, mutta hänen tielleen tupsahtaa mies. Taiteilija, kosmopoliitti, originelli, nimeltään Aksel Korkeakorpi. Miehellä lienee vastineensa suomalaisessa taidehistoriassa – tai ehkä hahmo on monesta taiteilija­persoonasta yhteen kudottu.

Raakelin vanhemmat suhtautuvat hivenen epäilevästi tähän Euroopassa boheemia elämää viettäneeseen taiteilijaan, jonka maalauksetkin ovat niin synkkiä ja kummallisia. Toisaalta taiteilijan kuuluisuus tuntuu myös heidän mielestään kutsuvalta.

Raakelista tulee taiteilijan vaimo ja pariskunta saa tyttären. Varis kuljettaa romaaninsa tapahtumia aina 1950-luvulle saakka. Näkökulma on vuorotellen kolmen naisen: Raakelin, Leea-tyttären ja piiaksi perheen hirsihuvilaan palkatun Selman.

Taustalla kulkee koko histo­rian suuri virta, mutta kuitenkin näiden kolmen naisen ja kodin korkeudelta nähtynä: Italia Mussolineineen, Saksa Hitlereineen, Suomessa nouseva kansallismielisyys.

Siihen aatteeseen hurahtaa myös taiteilija Korkeakorpi, jonka missioksi nousee uuden Euroopan rakentaminen. Ja tuo sokaiseva aate lyö tuhoavan kiilan myös parisuhteeseen.

Historian suurten linjojen ohessa Varis taitaa ajankuvan ja omanlaisensa viattomuuden hengen: Turun teatteri- ja kulttuuripiirit, charlestonit ja opiskelijatanssiaiset, Tulenkantajat ja tulevaisuususko. Niin ikään kirjailija annostelee herkullisesti murteita, vanhoja sanoja ja sanontoja, jotka tukevat lukijan matkaa menneessä.

Keskeisenä teemana kulkee naisen asema, hänen paikkansa perheessä ja yhteiskunnassa. Kun Raakel vappuna painaa ylioppilaslakin päähänsä, hän havaitsee, että lakki on ainakin puolella miehistä, mutta vain muutamalla naisella. ”Tulevaisuudessa se asia on toisin, muu ei ole mahdollista”, Raakel miettii.

Osasivatkohan nuo Suomen ensimmäiset lukeneet naiset lopulta ennustaa sitä kehitystä, mitä naisen asemassa Suomessa tulevina vuosikymmeninä tapahtuisi?
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Naisten asema
  • kirja
  • Kirja-arvostelut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    2. 2

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    3. 3

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    4. 4

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    5. 5

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    6. 6

      Malmin nainen kertoi valehdelleensa krp:lle Aarnion syyllisyydestä – HS seuraa oikeudenkäyntiä hetki hetkeltä

    7. 7

      Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

    8. 8

      Junaliikenne poikki rantaradalla lumisateen kaatamien puiden takia, junia korvattu bussikuljetuksin

    9. 9

      Poliisi etsii kahta pikkupoikajoukkiota ja aikuista miestä Espoon tuhopolttoihin liittyen – poikia epäillään nuotion sytyttämisestä parvekkeen alle

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    3. 3

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    6. 6

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    7. 7

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    8. 8

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    9. 9

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    10. 10

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää