Kulttuuri

Mitkä ovat taiteen rajat nyt? Jumalaa ei tarvitse enää kunnioittaa, vähemmistöjä kyllä

Keskustelua taiteen rajoista on käyty aina, mutta loukkaantumisen aiheet vaihtelevat.

Onko taiteella rajoja, ja mitkä ne ovat juuri nyt? Voiko taiteessa tehdä tai sanoa mitä tahansa? Moni kokee, että ei, koska meille on muodostunut uusi loukkaantumisen kulttuuri.

Näyttelijäntyön professorin Elina Knihtilä ei ole yli 20-vuotisella urallaan vielä löytynyt yhtään aihetta, josta kokisi, ettei siihen voi taiteilijana tarttua. Pedofilia, raiskaus ja ihmissyönti, Jumala ja Jeesus – kyllä niistä taidetta voi tehdä.

Säveltäjä, sävellystyön professori Veli-Matti Puumala kertoo kuitenkin miettivänsä, onko joskus käyttänyt kansanmusiikkiaineksia niin, etteivät ne ole tarpeeksi niveltyneet omaan teokseen.

Siinä kiteytyy yksi taiteellisen ilmaisun rajojen määrittelijä juuri nyt: huoli siitä, että loukkaa jonkun muun identiteettiä tai perinnettä.

Laajin keskustelu pulpahti esiin kirjailija Laura Lindstedtin Finlandia-palkinnon jälkeen 2015, kun blogisti Koko Hubara otti esiin kirjailijan tavan käsitellä mm. juutalaista ja afrikkalaista. Samaan tapaan puhutti viime vuonna Jenni Hiltusen Kiasmassa nähty videoteos Grind, jossa kuvattua epäaitoa saamelaispukua toiset pitivät ongelmallisena.

Tieteen päivillä Helsingissä pohdittiin viime viikolla vapautta ja rajoja niin tieteessä kuin taiteessakin, yksilön ja valtion näkökulmasta. Kuvataiteilijan, kirjailijan, näyttelijän ja säveltäjän paneelikeskustelu veti perjantaina luentosalin täyteen.

Esiin vedettiin monta tuttua esimerkkiä siitä, miten Suomessa on taiteen rajoja kokeiltu – ja päädytty syytteisiin ja käräjäoikeuteen.

Kirjailija Hannu Salama sai 1964 syytteen jumalan­pilkasta, joka koski tekstiä Juhannus­tanssit-romaanissa. Kuva­taiteilija Teemu Mäen videoteos Sex and Death (1988), jolla hän tappoi kissan, tuotti hovioikeudessa sakkotuomion eläinrääkkäyksestä.

Ulla Karttusen Neitsythuorakirkko-installaatio toi tuomion lapsipornon hallussapidosta 2008, ja kaksi vuotta sitten poliisi kielsi Baltic Circle -festivaalin katutaideteoksen, jossa 83-vuotias nainen olisi istunut alastomana vitriinissä Helsingin Lasipalatsin edessä.

Riikka Ala-Harjan Maihinnousu-romaani taas synnytti 2012 julkista keskustelua siitä, saako romaanikirjailija käyttää aineistoa, jonka joku muu tunnistaa omakseen. Sen syöpää sairastavan lapsen tarinassa oli Ala-Harjan sisaren mukaan liikaa hänen perheensä kokemuksia.

Samanlaisia kohuja on syntynyt aiemmin mm. Helvi Hämäläisen Säädyllisestä murhenäytelmästä 1940-luvulla ja Helena Sinervon Finlandia-palkitusta Runoilijan talossa -romaanista 2004.

Maihinnousu-keskustelussa ehdotettiin jopa, että kirjailijoille luotaisiin eettinen ohjeisto ja että perustettaisiin mediaa valvovan Julkisen sanan neuvostoa muistuttava elin, jonne kaunokirjallisuuden loukkaamat ihmiset voisivat ottaa yhteyttä”, Ala-Harja sanoi Tieteiden päivillä.

Itse hän ei tietenkään tällaista neuvostoa kannata: ”Romaani on itsenäinen taideteos, oma maailmansa, jossa on aineksia eri puolilta. Tästä on kirjailijan ja lukijan välillä sopimus, joka oli voimassa jo silloin kun tarinoita kerrottiin suullisesti.”

Loukkaantumisen kulttuuri, joka voi rajoittaa taidetta, on Ala-Harjan mukaan voimistunut sosiaalisen median myötä.

Toisaalta jokainen aika ja yhteiskunta on ennenkin määrittänyt loukkaavuuden rajat aina uudelleen, oli kyse sitten lakien tulkinnasta, siitä, mikä koetaan sopivaksi, tai vain hyvistä tavoista.

Loukkaavuuden ytimessä voi olla uskonto, sukupuolisiveellisyys tai myös vähemmistöjen oikeudet, niin kuin nyt.

Eri taiteenlajit ovat tässä suhteessa erilaisia. Veli-Matti Puumalan mukaan minkään rajojen rikkominen on klassisessa musiikissa yhä yllättävän harvinaista, varsinkin, jos työskennellään vakiintuneissa instituutioissa.

Elina Knihtilä kertoo tehneensä vielä 2000-luvun alussa Ranuan kummit -viihde­ohjelmaan sketsejä, joissa esitettiin juopuneita, miehiä vonkaavia saamelaisnaisia. Enää sitä ei hyväksyisi kukaan, ei hän itsekään.

”Silloin se tuntui feministiseltä ja rajoja rikkovalta, emmekä yhtään ajatelleet, että toiseutimme tai halvensimme saamelaisia.”

Knihtilästä ja Ala-Harjasta on luonnollista, että taiteilijan arvomaailma muuttuu, niin kuin kenen tahansa ihmisen. Sen myötä taiteenkin rajat voivat siirtyä.

Olemme oppineet, että neekeri-sana on loukkaava ja että etniseen tai seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva saattaa kritisoida kuvaa, jonka enemmistöä edustava taiteilija hänestä antaa. Sitä on alettu kutsua kulttuuriseksi omimiseksi.

Toiset taiteilijat pitävät siitä huomauttamista vapautensa rajoittamisena, mutta Ala-Harjasta ja Knihtilästä keskustelu on aivan paikallaan. Kulttuurinen sensitiivisyys ei ole taiteessa kiellettyä.

”On aina tajuttava, mistä asemasta taidetta tekee”, Knihtilä sanoo. Teatterissa se merkitsee sen pohtimista, kenen tarinaa kerrotaan, kenen katse määrittää näyttämöä ja mihin kohtaan sitä esimerkiksi nainen laitetaan.”

Suomalaisessa teatterissa tästä keskustellaan juuri nyt kiivaasti, sillä perinteessä ja klassikoissa kertojanääni on kuulunut niin vahvasti länsimaiselle, valkoiselle miehelle.

Naisille ja vähemmistöille tarinoissa on varattu lähinnä statistin rooleja.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Teatteri
  • Kirjallisuus
  • Kuvataide
  • Musiikki
  • Sensuuri
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Näin Mehiläinen pääsee hoitamaan oululaisia verovaroilla: Maaseudun pikkukunta lähti terveysyrityksen välikädeksi

    2. 2

      Kolmevuotiaat kertovat, että opettaja antoi pillereitä ja käski olla alasti – Jälleen uusi päiväkoteja koskeva epäily roihautti suuren keskustelun Kiinassa: voiko ammattilaisiin luottaa?

    3. 3

      Mitä tapahtui turvapaikanhakijoiden määrille ruuhkavuoden 2015 jälkeen, ja kuinka moni hakijoista sai luvan jäädä Suomeen? Todennäköisesti monen suomalaisen vastaus on väärä

      Tilaajille
    4. 4

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    5. 5

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    6. 6

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    7. 7

      ”Sydän kääntyy rinnassa ympäri, kun jokin kone piippaa” – Tällainen on ihan tavallinen päivä Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, jossa syntyy jo viidennes maan vauvoista

    8. 8

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    9. 9

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    10. 10

      Johanna Laitinen, 31, välttelee liikuntaa – silti hän on Suomen vahvin nainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    6. 6

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    7. 7

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    8. 8

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    9. 9

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    10. 10

      Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää