Kulttuuri    |   Elokuva-arvostelu

Armoton maa on lappilainen western – Antti Holma tekee siinä parhaan elokuvaroolinsa

Esikoisohjaaja Jussi Hiltunen kertoo elokuvassaan miehistä, joilla ei ole muuta kuin ylpeytensä.

Jännitys

Armoton maa, ohjaus Jussi Hiltunen, pääosissa Ville Virtanen, Antti Holma, Mikko Neuvonen, 90min, K16. ★★★

Armoton maa on yritys siirtää western-elokuvien perinne suomalaiseen elokuvaan. Esikoisohjaaja Jussi Hiltunen onnistuu uhkarohkeassa yrityksessään kohtalaisesti.

Elokuvansa mielellään itse kirjoittava Hiltunen on uransa alussa ja monille tuntematon, mutta bisneksen ytimessä hänellä on jo tukijansa. Kun Euroopan neuvosto esimerkiksi jakoi isoja elokuvan tukipotteja vuosi sitten, tuen saajien joukossa olivat muiden muassa mestariohjaaja Michael Haneke, saksalaisveteraani Volker Schlöndorff, norjalaiskyky Joachim Trier sekä Hiltunen Rovaniemeltä.

Hypetys perustuu Hiltusen lyhytelokuviin, joissa hän on osoittanut hallitsevansa toiminnallisten elokuvien kuvakielen ja kerronnan. Hiltusen lyhytelokuvat ovat käsitelleet usein perheen sisäisiä kahnauksia, ja usein niissä on vedetty esiin ase.

Loikka pitkän elokuvan puolelle on kuitenkin valtava kuten aina, eikä hyppy mene ongelmitta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Armoton maa on suomalainen genre-elokuva Saunan ja Big Gamen hengessä, lännenelokuvan jylhien miesten ja pyssyjen kuvasto siirrettynä Länsi-Lapin lumiin ja tunturitupiin. Elokuva näyttää hyvältä ja tuntuu suurelta. Nimikin on kliseinen, mutta toimintakohtauksissa on myös omaperäisyyttä ja hyvää uhkaa. On vaiteliaita äijäjoukkoja ja vaiennettuja naisia puupaneelikodeissaan, on takaa-ajoa ja tulitaistelua, ja kaiken yllä kuin varjona väkivaltainen kulttuuri, joka pitää Lappia ja pieniä ihmisiä otteessaan.

Antti Holma näyttelee mitä ilmeisimmin parhaassa elokuvaroolissaan vankilasta palaavaa Jaakkoa, joka kertomuksen alussa astuu kotikylänsä pubiin ottamaan tuopin, nuuskaa ja myös mittaa menneisyydestään. Lappilaiskylä hälyttyy, poliisille soitetaan.

Ville Virtasen esittämällä konstaapeli Lassella on viimeinen työpäivä ennen eläkettä. Lasse napsii unilääkkeitä. Tämä on maailma, jossa lain koura todella on veltto ja voimaton.

Ja kun poliisi ehtii kylän baariin, Jaakko on ehtinyt lähteä – tapaamaan äitiään, jota näyttelee Outi Mäenpää. Äiti on kuolemansairas, äärimmilleen vedetty hahmo hänkin.

Käy myös ilmi, että Jaakko on henkipatto, jota ei katsota hyvällä tekojensa vuoksi, ja että yksi häntä jahtaavista on susia salakaatava Erkki.

Erkki on taas poliisi-Lassen poika, ja poliisi-isän ja salametsästäjäpojan suhde on kylmä kuin jää. Erkkiä näyttelee Mikko Neuvonen.

Käsikirjoitus on Hiltusen. Teemana on rikkinäinen perhe, ja etenkin rikkinäinen, hylätty ja murskattu mies, joka asein ja nyrkein käsittelee menetyksiään ja hakee selvyyttä, hyvitystäkin.

Näillä miehillä ei ole mitään, ja kun mitään ei ole, jää vain ylpeys, jota voi aina loukata. Ankaruus kerrotaan kuitenkin tavalla, jossa siitä tulee enemmän slogan kuin yhteisön analyysi.

Hiltunen työryhmineen pelaa uhkapeliä: dialogi on niukkaa, henkilöitä ei selitellä, takaumia ei käytetä, ja moni asia kerrotaan ohimennen, turhankin viitteellisesti. Käsikirjoituksen himmeli on kunnianhimoinen, mutta lunastus tunnepuolella jää tulematta. Elokuva hengittää Holman, Mäenpään ja Virtasen roolisuorituksilla. Ilman heitä hahmot olisivat vieläkin litteämpiä.

Ongelmallisin on poliisihahmo: hänen menneisyytensä ristiriidat käsitellään puolinaisesti. Virtanen näyttelee hienosti, lämpimästi ja rakastavasti, vaikka elokuva muuten kertoo hahmosta päinvastaista. Häilyväksi myös jää, kenen tarina Armoton maa oikeastaan on: menneitä syntejään hyvittävän Lassen vai vankilasta kotiin palaavan Jaakon.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Elokuva-arvostelut
  • Lappi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    5. 5

      Kaksi irlanninterrieriä on maksanut emännälleen 16 500 euroa – Koirat määrittävät Elina Kokkosen koko päivärytmin

      Tilaajille
    6. 6

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    7. 7

      Jari Jääskeläinen on vaihtanut työmaakoppien tyttökalentereita luontokalentereihin – rakennusalalla naisia on häiritty vuosikymmenet, mutta nyt asiaan halutaan muutos

    8. 8

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    9. 9

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    10. 10

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    3. 3

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    6. 6

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    7. 7

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    8. 8

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    9. 9

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    10. 10

      Uusi kulmakarvojen tatuointimenetelmä villitsee Suomessakin, mutta onko microblading turvallista? Asiantuntija oikoo viisi väärinkäsitystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    7. 7

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää