Kulttuuri

Tekniikka on tehnyt dj:nä esiintymisestä helppoa –”Taito perustuu musiikkivalintoihin”

Suurempana ongelmana Ville ”Darude” Virtanen pitääkin sitä, että helposti käytettävän tekniikan takia dj:nä voi esiintyä melkein kuka tahansa.

Suurissa edm-tapahtumissa (electronic dance music) esiintyviä dj-tähtiä syytetään välillä siitä, että he eivät valitse soittamiaan kappaleita yleisön edessä.

Areena-edm -kulttuurin arvostelijat kertovat tarinoita suurista tähdistä, jotka käynnistävät valmiiksi miksatun keikkasettinsä muistitikulta ja vain teeskentelevät tahdistavansa kappaleita yhteen yleisön edessä.

”Olen nähnyt, että aika nimekäs dj on ollut niin hermona, että ensimmäiset kaksi tai kolme biisiä tuli valmiiksi miksattuna”, dj ja tuottaja Ville ”Darude” Virtanen sanoo.

Kokonaan valmiiksi miksattujen keikkasettien soittamisesta Virtanenkin on vain kuullut juttuja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hän sanoo, että kuulijan kannalta on aika yhdentekevää tuleeko musiikki etukäteen valmiiksi tallennetulta miksaukselta vai dj:n lavalla miksaamilta levyiltä tai äänitiedostoista.

Virtanen sanoo soittavansa keikoillaan kaikki kappaleet itse ja tekevänsä miksaukset ja tempojen synkronoinnin reaaliaikaisesti. Hän sanoo, että useimmat dj:t tekevät samoin.

”Nykytekniikalla on äärettömän helppo miksata, mutta se ei tee vielä dj:tä, sillä dj-taito perustuu musiikkivalintoihin.”

Suurempana ongelmana Virtanen pitääkin sitä, että helposti käytettävän tekniikan takia dj:nä voi esiintyä melkein kuka tahansa.

Valmiiseen settiin kuuluvat kappaleet voi ostaa kerralla tanssimusiikkiin erikoistuneesta Beatport-verkkokaupasta ja dj-ohjelman ja kontrollerin avulla ne voi miksata yhteen kannettavalla tietokoneella.

”Jos klubin omistaja on maksanut aiemmin dj:lle 300 tai 500 euroa illassa, niin nyt tämä Beatport-kaveri voi tulla sanomaan, että mä tulen viidelläkympillä ja bissellä”, Virtanen sanoo.

”Se osuu erityisesti pitkän linjan dj:hin, joka osaa työnsä ja joka on kartuttanut musiikkikirjastoaan 10 tai 20 vuoden ajan.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • DJ
  • EDM-musiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Lautakunta tyrmäsi Helsingin suurmoskeijan: tonttia ei varata, pääsyynä hankkeen rahoituksen alkuperä

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    7. 7

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    8. 8

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    9. 9

      Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

    10. 10

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    3. 3

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää