Kulttuuri

Muskariope kehottaa: lapset ja aikuiset, käyttäkää ääntänne!

Musikaalisuus on myös musiikin kokemista, ja jokaisen ääni on arvokas, musiikkipedagogi Tuuli Paasolainen sanoo.

Annantalon kahvila vilisee pikkulapsia. Niin riemukasta kuin meteli onkin, haastattelu on parasta siirtää viereiseen huoneeseen.

Tuuli Paasolainen on juuri päättänyt muskarisessionsa. Hän on leikittänyt ja laulattanut lapsia koko aamupäivän.

”Koen lapset innostavana yleisönä. Mitä enemmän uskallan olla läsnä, sitä enemmän saan heidät mukaan tekemään. Tärkeintä on, että pikkuinen saa lähestyä tilannetta omista lähtökohdistaan. Lapselle ei voi sanoa, että ’nyt sä sitten kuuntelet tätä’.”

Paasolaisen mielestä lapset toimivat yhtä lailla opettajina.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Nyt kun läsnäolo on niin muodissa – aiheesta on kirjojakin – ajattelen, ettei meidän tarvitsisi muuta kuin pysähtyä lapsen äärelle. Hän kertoo kaiken tästä aiheesta.”

Musiikkileikkikouluja eli muskareita on pidetty Suomessa 1950-luvun lopulta lähtien. Paasolainenkin (s. 1967) on muskarin kasvatteja. Hän asui varhaislapsuutensa Töölössä Dagmarinkadulla ja kävi muskarissa silloisessa Taivallahden seurakunnassa.

Kotona musisoitiin muutenkin, isä klarinetin ja äiti pianon kanssa. 5-vuotiaana Paasolainen sai kummitädiltään ensimmäinen piano-oppitunnin, 10-vuo­tiaana hän aloitti huiluopinnot ja jo 16-vuotiaana veti ensimmäiset huiluoppituntinsa Hankasalmen kansalaisopiston nuoriso-orkesterilaisille. He olivat vain pari vuotta opettajaansa nuorempia.

”Se, että musiikista voisi tulla ura, valkeni minulle kuitenkin vasta kirjoitusten jälkeen. Pidin välivuoden Jyväskylässä, ja sen vuoden aikana ajattelin, että voisin lähteä opiskelemaan musiikkikasvatusta.”

Paasolainen aloitti opintonsa Sibelius-Akatemiassa 1987, samana vuonna, kun Annantalo aloitti toimintansa.

Huilutunteja musiikin maisteriksi valmistunut Paasolainen ei enää pidä. Ei olisi aikaakaan. Hän leikittää lapsia muskareissa, toteuttaa musiikkisatuesityksiä, kouluttaa lasten kanssa toimivia ammattilaisia ja pitää pienten lasten vanhemmille luentoja.

”Aikuiset, jotka tulevat musiikkikasvatuskoulutukseen, voivat olla alussa aika jännittyneitä. Se on ihan ymmärrettävää, kun monella on ollut kauhukokemuksia laulukokeissa sun muissa. Olen kuullut niitä niin monta, että voisin tehdä niistä kirjasarjan. Eikä kukaan pedagogi varmaan tahallaan niitä ole tehnyt, mutta jotain outoa perinnettä täällä on.”

Paasolaisen mielestä musikaalisuus käsitetään liian kapeasti. Siksi moni koulutukseen tuleva toteaakin heti alkuun, ettei ole musikaalinen.

”Mun sisuksista punkeaa halu avata tätä, että musikaalisuus on tosi monipuolinen juttu. Ei siinä ole kyse vain siitä, miten laulat, vaan siihen kuuluu myös vaikka se, miten koet jonkun musiikin. Jos laittaa kotona cd:n soimaan ja se alkaa itkettää tai siitä tulee ihana fiilis, se on musikaalista mielikuvitusta.”

Paasolainen haluaa muistuttaa, ettei musiikkia tai sen tekemistä tarvitse arvottaa. Jokaisen ääni on arvokas.

”Musiikki on kuulunut ihmis­eloon 40 000 vuotta. Se on yhteisöllinen juttu, joka kuuluu meille kaikille.”

Musiikin yhteisöllistä ulottuvuutta Paasolainen harjoittaa seuraavan kerran 4. helmikuuta Annantalon Megamuskarissa, jossa hänellä on apunaan pianisti Sergei Sokolov.

Paasolaisen ideasta syntynyt tapahtuma toteutettiin ensimmäisen kerran lokakuussa. Kun muskarissa on yleensä enintään 12 osallistujaa, Megamuskareihin heitä mahtuu 80. Lasten ikähaarukka on 0–7 vuotta.

”Laulamme pieniä lauluja, myös joitain ihan kaikille tuttuja. Myös omat lauluni tulevat helposti tutuiksi. Monet lapset ovat saattaneet laulaa niitä päiväkodeissa, mutta vanhemmat ei välttämättä tunne niitä.”

Paasolainen on julkaissut lauluistaan kolme kirjaa: Pienestä laulusta iso ilo (2009), Musiikki-iloa kymmenen kiloa (2015) ja Laula lelut laatikkoon (2016). Kaksi ensimmäistä on suunnattu lasten kanssa työskenteleville ­aikuisille, kolmas lapsiperheille.

”Musiikilla on niin vahva vaikutus, koska se menee sanojen ohi, toimii tunteen tasolla”, hän sanoo.

”Lapsiarjessa vaikka pukeutumistilanteessa se joku loru tai laulu saattaa auttaa. Se on kuin taikapölyä. Kerron vanhemmille, että kannattaa laulaa juuri sillä omalla äänellä, siinä ei voi tehdä mitään vahinkoa. Vanhemmilla laskee olkapäät alaspäin, kun ne tajuaa, ettei siihen tarvita mitään ihmeellistä kykyä.”

Megamuskari Annantalossa (Annankatu 30) la 4. helmikuuta klo 10.30. Liput 10–15 e.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kolme nopeaa

Musiikin voimasta


1 ”Olin yksin kotona pari päivää rakkaan isoäitini kuoleman jälkeen. Lai­toin soimaan cd:n, jossa oli vaarini vanhoilla päivillä kirjoittamaa musiikkia, jota mummin kanssa kuunneltiin. Rupesin saman tien ulvo­maan. Se oli uskomattoman parantavaa.”

 

2 ”Osallistuin kehto­lau­lu-work­shopiin, jossa oli isossa piirissä ihmi­siä ympäri maailmaa. Aloitin oman lauluni, ja ihmi­set tulivat siihen mukaan, laulu alkoi vahvistua. Siinä tuli samalla yhteisöllisyys ja se oma lapsuuden kokemus. Laulu tuli kuin maailman­kaikkeudesta.”

 

3 ”Oli eka yö esikoiseni syntymän jälkeen, ja vauva oli vierelläni. Vaikka on sanottu, etteivät vauvat osaa katsoa silmiin, hän katsoi suoraan silmiini. Sitten vauva sanoi aa-a. Vastasin aa-a. Sitä jatkui hetken, se oli tavallaan pieni musiikki.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Henkilöjutut
  • Musiikkikasvatus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    4. 4

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    5. 5

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    6. 6

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    7. 7

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    8. 8

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    9. 9

      ”Se olisi ollut hunajapurkki” – Puuhamies pettyi, kun eduskunta päätti antaa jättilahjan lastensäätiölle ja hylkäsi superaivojen ajatushautomon

    10. 10

      Helsinkiläisen Anter Yaşan Facebook-kirjoitus sai aikaan vyyhdin, jonka vuoksi ”lelusalakuljettaja” Rami Adhamin toimintaa alettiin tutkia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    5. 5

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    6. 6

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    7. 7

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    8. 8

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    9. 9

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    10. 10

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Räikkönen nousi kolmanneksi USA:n gp:ssä, kun laittoman ohituksen tehnyt Verstappen sai aikasakon – miesten kohtaaminen takahuoneessa meni virnistelyksi: ”Eivät fanit halua nähdä tällaista”
    3. Calais’n pakolaisleiri purettiin vuosi sitten, mutta alueella majailee yhä satoja ihmisiä – avustusjärjestöä on kielletty jakamasta telttoja
    4. Onnellisella Lauri Markkasella on Chicagossa tyttöystävä, isä ja pino Harry Pottereita: ”Haluan olla iso stara”
    5. Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”
    6. Poliisi Tampereen mielenosoituksista: Natsien vastustajat heittelivät paukkupommeja päin poliiseja ja poliisihevosia
    7. Helsinkiläisen Anter Yaşan Facebook-kirjoitus sai aikaan vyyhdin, jonka vuoksi ”lelusalakuljettaja” Rami Adhamin toimintaa alettiin tutkia
    8. Ei-toivotut vauvat saatetaan jatkossa jättää vauvaluukkuihin Tanskassa – osa kätilöistä vastustaa ajatusta
    9. Filippiinit julisti Marawin kaupungin vapaaksi terroristeista – maanantaina alueelta kuului edelleen tulitusta
    10. Justin Timberlake tähdittää Super Bowlia – edellinen esiintyminen muistetaan Janet Jacksonin rinnan pullahtamisesta
    11. Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset
    12. Näytä lisää