Kulttuuri    |   Teatteriarvostelu

Lilla Teaternin Retro ei onnistu tavoittamaan ajankuvaa eikä rakkauttakaan

Retro-näytelmässä matkataan neljän vuosikymmenen halki.

Näytelmä

Retro. Ensi-ilta Lilla Teaternissa. Teksti ja ohjaus Joakim Groth, lavastus ja puvut Markus R. Packalén, valot Ville Aaltonen, äänet Antero Mansikka. Rooleissa Linda Zilliacus, Sampo Sarkola, Samuel Karlsson, Matti Raita, Iida Kuningas, Kajsa Ek, Joachim Wigelius. ★★

Ajankuvan luominen ei ole helppoa. Pitää olla konkreettiset viitteet aikaan mutta myös jotain vaikeammin tavoitettavaa, syvemmällä piilevää.

Lilla Teaternissa ensi-iltansa saaneesta Retrosta viitteet löytyvät, mutta muuten yhden rakkaustarinan matka neljän vuosikymmenen halki jää pinta-tasolle.

Peruukit ja puvut ovat kunnossa, ja napakkaan sanailuun on uitettu tarvittavat merkit Kollontaista ja taistolaisuudesta feminismin nousun kautta juppinalleihin ja vaikeasti asennettaviin modeemeihin, mutta se jokin jää uupumaan.

Joakim Grothin kirjoittama ja ohjaama näytelmä lähtee liikkeelle 1970-luvulta. Kia ( Linda Zilliacus) ja Kaide ( Sampo Sarkola) tapaavat Theon ( Samuel Karlsson) boksissa ja aloittavat kipakan keskustelun. Merkitsevä katse vaihdetaan: nämä kaksi kuuluvat yhteen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Parisuhteessa edetään kohtauksittain alun styylailusta yhteen muuttamiseen ja edespäin, mutta elämää suuremman rakkauden tuntua pääpari ei katsomoon asti saa välitettyä. Samoin on laita henkilöiden sisäisyyden: Kaiden päättämättömyys ja Kian ahdistus kyllä esitellään, mutta näyttämön todeksi ne eivät muutu.

Merkitsevän rakkauden kohtalokkuus ei myöskään liity kaikkein luonnollisimmin yhteen käsikirjoituksen komediallisuuden kanssa.

Sivurooleista ilahduttavimpia ovat Samuel Karlssonin Theo ja etenkin Matti Raidan tunnistettavat poikaystävähahmot. Myös Joachim Wigeliuksen isä sekä politiikassa pätevä Ole hauskuuttavat.

Esityksen lopussa vuosikymmenten merkkinä olleet taustakankaat saavat väistyä nykyajan elävän kuvan tieltä. Uusi sukupolvi on aloittamassa omaa tietään tulevaisuuden halki.

Näytelmän kokonaisuuden kannalta ratkaisu ei tunnu onnistuneimmalta, fokus hajoaa turhan laajalle – varsinkin kun näytelmässä tuntui ainakin vielä ensi-illassa olevan muutenkin tiivistämisen varaa.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Teatteri
  • Teatteriarvostelut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    2. 2

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    3. 3

      Suomalaismies lähti Syyriaan sota-alueelle 2013, ja nyt hän on siellä jumissa kolmevuotiaan lapsensa kanssa – ”Olen nähnyt kaikenlaista”

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    6. 6

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    7. 7

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    8. 8

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi pojat alisuoriutuvat? Vanhempien ”luokkashoppailu” saattaa vauhdittaa sukupuolten oppimiseroja, tutkijat sanovat

    10. 10

      Ruokajätit kilpailevat nyt gourmet-sarjassakin – S-ryhmä yrittää ostaa Stockmannin Herkun ja olla muutakin kuin ”halpuuttaja”, K-ryhmä vastaa myymälöitä remontoimalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    3. 3

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    4. 4

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    5. 5

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    6. 6

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    7. 7

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    8. 8

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    9. 9

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    10. 10

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää