Kulttuuri

HS Kulttuuritoimitus suosittelee: Carole King, numerot ja Sam Vanni

Nyt kannattaa katsoa Areenasta Carole Kingiä, ihastella matematiikan runoutta ja käydä katsomassa Ateneumissa sodanjälkeistä kotimaista modernia kuvataidetta.

Ihmeellinen nainen

Carole King on ihmeellinen nainen. Äidiltään rakkauden musiikkiin perinyt muusikko aloitti laulujen tekemisen jo teini-ikäisenä ja oli vasta 17-vuotias tehdessään ensimmäisen listahittinsä.

Yhteensä King on säveltänyt yli neljäsataa kappaletta lukuisille eri artisteille, ja niistä lauluista yli sadasta tuli todellisia hittejä. Eipä onnistu sama ihan keneltä tahansa. Vuonna 1942 syntynyt yhdysvaltalainen King oli aikansa ensimmäisiä laulaja-lauluntekijöitä, josta tuli yksi popmaailman tunnetuin lauluntekijä.


Natural Woman -niminen tunnin mittainen dokumentti (2016) kertoo tämän sympaattisen laulajan tarinan. Ja ne laulut! Vaikka ei olisi koskaan edes kuullutkaan Carole Kingistä, on lähes mahdotonta välttyä kuulemasta hänen säveltämäänsä musiikkia, niin paljon niitä on versioitu ja soitettu esimerkiksi elokuvissa. Yle Teema näytti tuon dokumentin viime sunnuntaina ja se on nähtävillä Yle Areenassa vielä tänään.

Ehkä ne kaikkein tunnetuimmat ja rakkaimmat Kingin laulut päätyivät hänen kuuluisalle Tapestry-levylleen (1971). Viime kesänä King esitti koko albumin ensi kertaa livenä alusta loppuun Lontoon Hyde Parkissa. Sielukkaita sulosointuja korville!
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Carole King ja Tapestry, Yle Areena 6.3. saakka.

Matematiikan kauneudesta

Oudosta muistinmenestyksestä kärsivä entinen matematiikan professori, 64, saa jälleen uuden taloudenhoitajan. Osoittautuu, että tämän syntymä­ajasta voi muodostaa alkuluvun: ”Vaisto on tärkeää. Luvuista tulee napata ote vaiston varassa”, on professorin lähtökohta.


Kouluja käymätön taloudenhoitaja alkaa tarkkailla numeroita uusin silmin ja sivuilla vilahtavat alkuluvut, ystävälliset luku­parit, täydelliset luvut, kolmioluvut, Pythagoras ja muutama muu.

Japanissa erittäin suositun Yoko Ogawan (s. 1962) ensimmäinen suomennettu teos on hurmaava ja täynnä inhimillisyyttä. Se myös onnistuu jossakin hyvin epä­todennäköisessä: se saa matematiikkaa vierovankin näkemään runoutta numeroissa – vaikka osa todistelusta menisikin yli ymmärryksen.

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja, suom. Antti Valkama. Tammi, 286 s.

Ateneumin alakerta voi yllättää

Jos bongasit Ateneumin Suomen taiteen tarina -näyttelyn jo viime keväänä, alakerta voi yllättää. Näyttely täydentyi vasta syksyllä sodanjälkeisten vuosien modernilla taiteella. Tämä osuus voi olla hajamielisemmältä muutenkin vaarassa unohtua, jos suuntaa jo kakkoskerroksesta takaisin pääaulaan.

Alakerta kannattaa kuitenkin bongata, sillä ripustus on oikein raikas. Monet Sam Vannin ja muiden mestareiden teokset ehtivät piileskellä Ateneumin varastoissa turhan pitkään.

Alakerta houkuttelee varmasti toistekin, ja aikaa kertaukseen on ehkä liiankin kanssa. Suomen taiteen tarina -näyttely jatkuu vuoteen 2020 asti.

Suosittelijat: Riitta Koivuranta, Pirkko Kotirinta, Vesa Sirén
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuvataide
  • Kirjallisuus
  • Pop- ja rockmusiikki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tukholman parhaaseen alakouluun oppilaat ilmoitetaan jo synnytyslaitoksella – Jono täyttyy alkuvuoden lapsista, eikä koulussa ole yhtään maahanmuuttajaa

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Kauppasopimukset ovat Trumpille liian vaikea aihe

    5. 5

      ”Kokoomuksen pitäisi olla viisi kertaa keskustaa suurempi” – kolme arviota, miksi kokoomuksen kannatus nousee ja keskusta kyntää

    6. 6

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    7. 7

      Esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti – punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun

    8. 8

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    9. 9

      Norjalainen hotellisijoittaja kehuu Helsinkiä – ”Voisin rakentaa tänne 14 hotellia lisää”

    10. 10

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    6. 6

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    7. 7

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    8. 8

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    9. 9

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    10. 10

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää