Kulttuuri    |   Kirja-arvostelu

Maisema-arkkitehtuuri vaikuttaa elämäämme enemmän kuin ymmärrämmekään, ja nyt siitä on julkaistu ensimmäinen kattava historiateos

Unelma paremmasta maailmasta kuvaa maisema-arkkitehtuurin vaiheita suomalaisen Bengt Schalinin suunnittelutoimistosta 1970-luvulle.

Tietokirja

Jyrki Sinkkilä, Julia Donner, Meri Mannerla-Magnusson (toim.): Unelma paremmasta maailmasta. Moderni puutarha ja maisema Suomessa 1900–1970. Graafinen suunnittelu Cleo Bade. Aalto-yliopiston julkaisusarja 2016, 286 s.

Helsingin puistoissa voi joskus törmätä kukkiviin puihin tai pensaisiin, joita ei tunnista. Luultavasti silloin on kysymys maisema-arkkitehtuurin uranuurtajan Bengt Schalinin (1889–1982) istuttamasta tai jopa jalostamasta lajikkeesta. Schalinilla oli oma taimisto Kirkkonummella, mutta hänellä oli myös suunnittelutoimisto vuosisadan alussa. Siellä työskenteli jonkin aikaa myös Aino Marsio, Alvar Aallon tuleva puoliso.

Schalin oli opiskellut puutarha-arkkitehtuuria Saksassa. Hän oli Helsingin kaupungin­puutarhuri sodan jälkeen ja mukana perustamassa puutarha-arkkitehtien järjestöä 1946.

Tuolloin puhuttiin puutarha-arkkitehdeistä, nykyään maisema-arkkitehdeistä. Schalin ja Paul Olsson (1890–1973), Kultarannan ja Espoon kartanon puutarhojen suunnittelija, ovat alan uranuurtajia Suomessa.

Maisema-arkkitehtejä on Suomessa tällä hetkellä 220. Heitä koulutetaan Aalto-yli­opiston arkkitehtuurin osastolla. Aiemmin koulutus oli Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa.

Sotia ennen alan oppi haettiin lähinnä Tanskasta ja Saksasta. Maisema-arkkitehtien yliopisto-opetus aloitettiin Yhdysvalloissa viime vuosisadan alussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nimen muutos maisema-arkkitehdiksi kuvaa työn muuttumista puistojen ja pihojen suunnittelusta laajempiin maisemakokonaisuuksiin.

Nykyään maisema-arkkitehti tekee selvityksiä kulttuurimaisemista ja niiden muutoksista sekä taajamien viheralueista kaavoitusta varten, suunnittelee puistoja, leikkikenttiä, rantoja ja hautausmaita, teiden varsien ja aukioiden istutuksia sekä kerrostalojen ja korttelien pihoja.

Esimerkiksi Helsinki vaatii maisema-arkkitehdin joka rakennushankkeeseen, ja pihasuunnitelman lisäksi myös hulevesien kulku kuuluu maisema-arkkitehdin vastuulle.

Vuosisadan alkupuolella taajamien viheralueita pidettiin tärkeinä työväestön terveydelle ja virkistäytymiselle. Valistuksellinen asenne näkyi siirtola- ja koulupuutarhojen perustamisessa ja kotipihojen hyötykasvatusnäkökulman korostamisessa: vihannekset ruokapöytään piti kasvattaa itse. Puutarha-arkkitehdit opastivat kansaa kasvien valinnassa ja niiden vaalimisessa.

Elisabeth Koch (1891–1982) laati Puu-Käpylän yhteispihojen, Olympiakylän ja seitsemän siirtolapuutarha-alueen suunnitelmat Helsinkiin. Hän teki myös yleissuunnitelman kuuluisaan Armas Lindgrenin korttelin suurpihaan Vallilaan, mutta alku­peräisistä suunnitelmista on jäljellä lähinnä puusto.


Puutarha-arkkitehdit laativat myös suuntaa-antavia yleissuunnitelmia jälleenrakennuskauden omakotialueille. Koch teki sellaiset Pirkkolaan ja Marttilaan. Katujen varsille ohjattiin istuttamaan pensasaita ja edustuspiha. Tontin taimmaiseen osaan perustettiin kasvimaa helpottamaan elintarvikepulaa.

Funktionalismin uranuurtajat kuten Alvar Aalto ja Erik Bryggman pitivät puutarhaa tärkeänä ympäristökokonaisuudessa. Alvar Aallon kuuluisa lause, että koti laajenee puutarhaan, johti istutusten huolelliseen suunnitteluun maisema-arkkitehtien avulla.

Lähiöiden ja puutarhakaupunkien synty tarjosi laajempia työkokonaisuuksia. Tapiolan puutarhakaupungissa käytettiin esimerkiksi Nils Orénnon (1922–2011), Onni Savonlahden (1911–1987), Maj-Lis Rosenbröijerin (1926–2003) ja Jussi Jänneksen (1922–1967) suunnitelmia.

Suomen maisemasuunnittelun modernistisimpana suunnittelijana pidetty Jännes työskenteli Aarne Ervin arkkitehtitoimistossa ja ideoi myös Tapiolan Leimuniityn puiston. Idea oli luoda värikkäitä ja geometrisia massa­istutuksia. Puistoa kritisoitiin aluksi ankarasti.


Kasvit ovat maisema-arkkitehdin työväline, ja keskustelu julkisiin paikkoihin sopivista ja sopimattomista kasveista leimahtaa silloin tällöin.

Jännes ehti tehdä yhteensä 200 pihasuunnitelmaa eri puolille Suomea. Saimaan kanavan ympäristösuunnitelmat keskeytyivät arkkitehdin kuolemaan. Maj-Lis Rosenbröijer saattoi Saimaan kanavan työn loppuun.

Rosenbröijer suosi varmoja peruslajeja, jotka sopivat Suomen ilmastoon: vuorimäntyjä, alppiruusuja, hortensioita, angervoja ja vuorenkilpiä.

Myös maisemasuunnittelusta järjestetään arkkitehtuurikilpailuja. Heti kun puutarha-arkkitehdit 1946 järjestäytyivät, järjestettiin myös Diana-puistona tunnetusta Helsingin Kolmikulmasta kilpailu, myöhemmin ­useampikin. Töölönlahden puistosta oli 1990-luvun lopussa suuri kilpailu, mutta sen tulos jäi toteutumatta.

Artikkelikokoelmassa käydään läpi suomalaisen maisema-arkkitehtuurin historiaa 1800-luvulta vuoteen 1970. Kirja on ensimmäinen maisema-arkkitehtuurin historiaa lähes kattavasti tarkasteleva perusteos, ja jatkoa vuodesta 1970 on luvassa. Teos painottuu asuinympäristöjen vihertilojen suunnitteluun. Puistot jäävät vähemmälle, joskin Maunu Häyrynen arvioi erinomaisessa artikkelissaan kaupunkipuistojen kehitystä toiseen maailmansotaan asti ja Päivi Rahikainen kertoo Rovaniemen 1950-luvun puistoista.

Maisemasuunnittelu tuli mukaan kaupunkien kehittämiseen vuonna 1911, jolloin Keskuspuiston ideoija Bertel Jung laati Helsingin viheraluesuunnitelman. Siitä alkaen keskuspuistoa on vaalittu kaupungin tärkeänä virkistysalueena, kuten Ranja Hautamäki selvittää artikkelissaan. Tuolta ajalta on peräisin myös ajatus pitää Helsingin rannat kulkuvapaina asukkaille.

Kirja antaa runsaasti uutta tietoa suunnittelun alueesta, joka vaikuttaa paljon ympäristöömme, vaikkemme sitä tiedostaisikaan.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Arkkitehtuuri
  • Kirjat
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    3. 3

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – Katso grafiikasta, kuinka sade­alue peittää tunti tunnilta eteläisen Suomen

    4. 4

      Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

    5. 5

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Asianajajaliitto pitää ”paimenkirjeiden” lähettelyä pelkän baarikeskustelunkin pohjalta hyväksyttävänä – ”Asianajajan velvollisuus numero yksi on lojaalius asiakasta kohtaan”

    8. 8

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    9. 9

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    10. 10

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    5. 5

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Vantaa alkaa maksaa lastensuojelun työntekijöille liki 5 000 euron ”tulospalkkioita” – ja poliitikot rajaisivat yhden työntekijän vastuulle korkeintaan 30 lasta

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää