Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

Onko nimi Victor Barsokevitschhttps://www.hs.fi/haku/?query=victor+barsokevitsch tuttu?

Taatusti, jos olet kuopiolainen. Kaupungissa on Barsokevitschin nimeä kantava, hänen kauniissa vanhassa kuvaamossaan toimiva vireä VB-valokuvakeskus.

Kuopiolaiset tajuavat hovikuvaajansa arvon. Nykyään Barsokevitschin veikeisiin kuviin voi törmätä kadullakin, vanhan Anttilan seinässä.

Mutta jos olet ulko­kuopiolainen, Barso­kevitsch saattaa olla tuntematon nimi.

Barsokevitsch oli kuitenkin mestarillinen ihmiskuvaaja ja merkittävä valtakunnankin mittakaavassa. Siksi asia on nyt syytä korjata.

Moni tuntee Signe Branderinhttps://www.hs.fi/haku/?query=signe+branderin Helsinki-kuvat ja I. K. Inhanhttps://www.hs.fi/haku/?query=i.+k.+inhan kansallisromanttiset maisemat. Kuuluisa on myös Daniel Nyblinhttps://www.hs.fi/haku/?query=daniel+nyblin. Suomalaisen valokuvauksen esitaistelijoista tiedetään hyvin muutamia nimiä.

Mutta harva on kuvannut 1800–1900-lukujen vaihteessa ihmisiä yhtä uraauurtavasti kuin Victor Barsokevitsch (1863–1933).

Barsokevitschin tuotanto poikkeaa useimmista muista persoonallisuudellaan, sanoo kuvaajan tuotantoa laajasti tutkinut Jukka Kukkonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=jukka+kukkonen. Kukkonen on toiminut aiemmin VB-valokuvakeskuksen johtajana sekä Suomen valokuvataiteen museon erikoistutkijana.

”Usein kyseessä oli leipätyö, jolloin työtä tehtiin saman kaavan mukaisesti. Barsokevitsch onnistui poikkeamaan kaavoista.”

Ja olihan Barsokevitsch jo taustaltaankin poikkeava: puolalainen humoristi keskellä Savon vääräleukoja.

Victor Barsokevitsch oli alkujaan helsinkiläinen konttoristi. Sukujuuret olivat kuitenkin puolalaiset, tosin Tuulikkihttps://www.hs.fi/haku/?query=tuulikki ja Matti Kärkkäisenhttps://www.hs.fi/haku/?query=matti+karkkaisen uuden tutkimuksen mukaan Victorin isä lienee ollut venäläinen. Suku kuitenkin piti itseään puolalaisena, niin piti myös Victor.

Konttoristi koki elämänmuutoksen löytäessään puolisokseen Adèle Sallininhttps://www.hs.fi/haku/?query=adele+sallinin. Tämä oli kouluttautunut Tukholmassa kuvaajaksi ja pitänyt jo jonkin aikaa Kuopiossa omaa kuvaamoa.

Kun Victor muutti Kuopioon ja pari avioitui, liike siirtyi aviomiehen nimiin. Adèle luopui kuvaajan ammatistaan ja keskittyi perheen hoitamiseen. Pari sai kaksi lasta, Viggonhttps://www.hs.fi/haku/?query=viggon ja Veranhttps://www.hs.fi/haku/?query=veran, jotka päätyivät usein isänsä malleiksi kuvaamossa.

Victor otti homman haltuun nopeasti. Kuvaamo alkoi menestyä, ja syykin on ilmiselvä: Barsokevitsch oli sosiaalinen tyyppi ja hersyvä humoristi, jonka luokse ihmisten oli helppo mennä. Suomea savolaisittain, puolalaisella korostuksella puhunut mies sai kuvattavat vapautumaan.

Hyviä kuvia tuli jopa lapsista ja koirista.

”Ukko-Barssi” jäi monen kuvattavansa mieleen. Kuopion kulttuurihistoriallisen museon intendentti Pekka Kankkunenhttps://www.hs.fi/haku/?query=pekka+kankkunen kertoo esimerkiksi 1970-luvun haastatteluista, joissa vanhat miehet muistivat edelleenkin elävästi, kuinka lempeä mies Barsokevitsch oli ollut.

Muista aikansa kuvaajista Barsokevitsch poikkesi erityisesti yhdessä seikassa: hän rakensi kuvattaviensa välille sosiaalisen tilanteen.

Se toi kuviin eloa, mutta eloa toi myös herra kuvaajan kyky luoda kuvaamoon ainutlaatuinen tunnelma. Usein se syntyi vitseillä. ”Joissakin kuvissa näkyy, että on kerrottu kasku. Kaikki nauravat enemmän tai vähemmän”, Jukka Kukkonen sanoo.

Koska kyse oli kaupallisesta toiminnasta, kuvattavana oli useimmiten väkeä, joka pystyi maksamaan kuvista. Moni tuli hakemaan 1800-luvun lopulla muotiin tullutta visiittikorttia, nykyisen pankkikortin kokoista kuvaa itsestään. Niitä saattoi sitten antaa muistoksi sukulaisille ja ystäville.

Ateljeessa erilaisten maisemapahvien edessä kävi ihmisiä laidasta laitaan. Kuvissa näkyy kirkkoherroja, upseereita, emäntiä, eri alojen taiteilijoita, rautatieläisiä, toimittajia, telegrafeja, aikansa julkkiksiakin.

Perheet toivat pilttejä pyhäpuvuissaan tai ilkosillaan. Yllättävän moni toi mukanaan lemmikkinsä.

Kuvista voi päätellä, että Kuopio oli todella vireä kaupunki, jonka asukkailla riitti energiaa. Kuvissa on pyöräilijöitä, Puijon mäen kesyttäjiä, viulisteja, soittokuntalaisia, vapaapalokuntalaisia. On kortinlyöjiä, uimamaistereita ja ompeluseuralaisia.

Mutta Barsokevitschin kuviin päätyivät myös täkintikkaajat, renkipojat ja kerjäläiset, jotka eivät taatusti pystyneet maksamaan kuvistaan.

Tämä kielii siitä, että Barsokevitschilla oli ammatillista intohimoa. Jukka Kukkonen arvelee, että mallia hän sai kansainvälisestä kuvakielestä.

Vielä 1800-luvun kuvissa ihmiset ovat hyvin vakavia ja jähmettyneinä paikoilleen kuin kivipatsaat. Minkäänmoista revittelyä ei kuvissa nähty.

Toisaalta savolaisten vakavuus oli joskus niin jylhää, että nykykatsojaa naurattaa. Esimerkiksi Pirisenhttps://www.hs.fi/haku/?query=pirisen emännän ja ystäviensä tummanpuhuva myrtyneisyys vuodelta 1900 on nykyihmiselle jo silkkaa Kummelia. Kuka tietää, ehkä humoristi Barsokevitschiakin on hymyilyttänyt rouvien ”revittely”.

1900-luvulle tultaessa valokuvaustekniikka kehittyi ja kuvaaminen myös halpeni niin, että kuvaaja vapautui kokeilemaan enemmän. Toisaalta myös kuvaihanteet muuttuivat.

Kuvaaja pääsi jopa hassuttelemaan. Herraseurueita kuvattiin pullojen ja korttien kera, nuorille naisillekin ilmestyi suupieleen tupakkaa. Tullinhoitaja soitteli hymy suupielissään mandoliinia, voimistelijat nostelivat toisiaan pyramideihin.

Mutta eivät Barsokevitschin kuvat pelkkää hupailua olleet. Ajan tapaan hän kuvasi esimerkiksi kuolleita. Niinpä kuvissa voi nähdä vaikkapa Hämäläisenhttps://www.hs.fi/haku/?query=hamalaisen perheen poseeraamassa siistissä rivissä, edessään kuolleen pienokaisen avoin arkku.

Kuvaamossa kävi paljon myös sotilaita, joita Kuopiossa riitti, sillä kaupungissa oli sekä venäläinen että suomalainen varuskunta.

Venäläiset kävivät kuvissa ahkerasti koko ensimmäisen maailmansodan ajan. Sotilaat halusivat kuvia heiloilleen. Mielessä oli pelko: onko tämän minusta nyt viimeinen kuva.

Aivan oma lukunsa Barsokevitschin tuotannossa ovat kuvat kansalaissodan ajalta. Studiossa kävi nimenomaan valkoisia sotilaita, kuvaajan oman poliittisen suuntautumisen mukaisesti. On myös kuvia kasarmeilla toimineesta punaisten vankilasta sekä sodassa kuolleista valkoisista arkuissaan.

Nyt ei vitsailla, nyt dokumentoidaan Suomen historian kohtalonhetkiä.

Barsokevitsch oli silti myös mitä suurimmassa määrin toimija, ei vain dokumentoija.

Koko elämänsä ajan hän osallistui aktiivisesti yhteiskunnalliseen elämään. Hän edisti elinkeinoelämää pankkimiehenä, osallistui puunjalostusteollisuuden kehittämiseen, toimi valokuvaajien järjestömiehenä ja olipa hän pariin otteeseen kaupunginvaltuutettunakin.

Hän kuului myös vastarintaliike Voimaliittoon, joka vastusti 1900-luvun alussa venäläisten sortotoimenpiteitä. Kuvaajaa voi pitää aikansa radikaalina, jolla oli näppinsä pelissä jopa kohutussa asekätkentätapauksessa.

Barsokevitsch oli mukana organisoimassa massiivista aseiden tuontia Kuopioon vuonna 1906. Kaupungissa oli menossa maanviljelysnäyttely, ja rahtiliikenteen seassa oli helppo salakuljettaa kaupunkiin tuhansittain kiväärejä ja ammuksia.

Ensin aseet piilotettiin Savolan kirjakaupan makasiinirakennuksen lattian alle. Sieltä ne jaettiin ympäri kaupunkia moneen eri paikkaan. Osa aseista piilotettiin Barsokevitschin pihapiirissä olleeseen Kiljusen varastorakennukseen.

Huonoksi onneksi varastossa syttyi tammikuussa 1916 tulipalo, ja ammukset alkoivat räjähdellä. Santarmi tuli tutkimaan asiaa, mutta aseet ehdittiin kipata parahiksi Kallaveteen.

Hallinnon silmissä Barsokevitsch oli silti merkitty mies. Hänet karkotettiin keväällä 1916 Venäjän Saratoviin. Vallankumouksen mainingeissa keväällä 1917 hän pääsi palaamaan kotiin.

Aktiivinen hän oli myös kulttuurielämässä, mikä tuon ajan Kuopiossa onnistui helpostikin.

Barsokevitschin kuvaamoa vastapäätä piti Minna Canthhttps://www.hs.fi/haku/?query=minna+canth kirjallista salonkia ja harjoitti teatteritoimintaa, saman kadun alapäässä asui kuvernööri Järnefelthttps://www.hs.fi/haku/?query=jarnefelt kuuluisan taiteilijaperheensä kanssa. ”Ukko-Barssin” ystäviin kuuluivat myös muun muassa Brofeldtinhttps://www.hs.fi/haku/?query=brofeldtin eli Ahonhttps://www.hs.fi/haku/?query=ahon kirjailijaveljekset.

Barsokevitsch järjesti kaupunkiin teatterilaisia ja päätyi myös kuvaamaan heitä.

Jopa se, että Kuopiossa alettiin katsoa elokuvia, on Barsokevitschin ansiota. ”Hän järjesti kaupungin ensimmäiset elokuvanäytökset”, Pekka Kankkunen muistuttaa.

Valtaosanhttps://www.hs.fi/haku/?query=valtaosan kuvistaan Barsokevitsch otti kuvaamossa, ihmisistä. Ulkokuvia oli vain muutama tuhat. Niiden joukossa on paljon maisemia ja rakennuksia.

Uutiskuviakin hän otti: esimerkiksi Ungernin puutalon palo tuli ikuistettua vuonna 1907.

Useimmat kuvat ovat kuitenkin tilauskuvia. Barsokevitsch oli ikuistamassa isoja tapahtumia kuten Kuopion soitto- ja laulujuhlia sekä maanviljelysnäyttelyitä. Hän oli kuvaamassa myös sokeiden ja kuurojen kouluja sekä useita eri ammattiryhmiä työnsä ääressä.

Barsokevitsch tallensi myös alueen teollisuutta. Kuopiossa oli varsinkin puuteollisuutta ja se oli Euroopan suurin lankarullien tuottaja.

Ulkokuvien vähyyteen vaikutti se, että 1900-luvun alussa Barsokevitsch menetti toisen jalkansa – toisen version mukaan metsästysretken harhalaukauksen seurauksena, toisen version mukaan saariretken painiottelun seurauksena.

Joka tapauksessa haverin jälkeen ulkokuvaukset hoitivat Barsokevitschin apulaiset, joille hän opetti kuvaamisen salat. Samalla hän tuli siirtäneeksi kuvaustietonsa ja -taitonsa eteenpäin tuleville polville.

1920-luvulla Barsokevitschin bisnes koki kovia. Alalle tuli kilpailijoita, hinnat halpenivat. Ja kun kuvaamoa mittavasti tukeneet sotilaatkin poistuivat, päätti kuvaaja lopettaa uransa.

Ateljee siirrettiin 1926 Greta Mielosellehttps://www.hs.fi/haku/?query=greta+mieloselle. Victor ja Adele muuttivat Helsinkiin, jossa Victorilla asui ennestään veljiä. Lähtiessään Barsokevitsch teki merkittävän teon jälkipolvia ajatellen: hän lahjoitti kaikki negatiivinsa Kuopion Luonnonystäväin Yhdistykselle. Painavat lasit olisi ollut hankala kuljettaa Helsinkiin.

Siinä ei ollut kuitenkaan koko elämäntyö, sillä noin kuuden ensimmäisen vuoden työ oli tuhoutunut tulopalossa vuonna 1893. Saiko sen aikaan kissa vai huolimaton apulainen, jää epäselväksi. Öljylamppujen aikana tulipalot olivat varsin tavallisia.

Nykyään koko kokoelma on Kuopion kulttuurihistoriallisessa museossa. Jukka Kukkonen kävi 1980-luvun lopulla yhdessä Pirjo Jantusenhttps://www.hs.fi/haku/?query=pirjo+jantusen kanssa koko kuvakokoelman läpi negatiivi negatiivilta, kaikkiaan 70 000 kuvaa. Valituista kuvista tehtiin pintavedokset. Projektiin meni lähes puolitoista vuotta.

VB-valokuvakeskuksen tuotanto on edelleen niitä harvoja kokonaisia laajoja arkistoja, jotka on käyty systemaattisesti kuva kuvalta läpi ja hyödynnetty monin julkaisuin ja näyttelyin. Yleensä kokoelmasta on keskitytty vain yhteen tiettyyn teemaan tai ajanjaksoon.

Esimerkiksi Daniel Nyblinin 40 vuoden tuotannosta on käyty läpi vasta osa. Kiinnostavia kuvaajia ja kokoelmia on ollut myös ainakin Turussa, Vaasassa ja Pietarsaaressa, Jukka Kukkonen sanoo.

”Yllätyksiä on taatusti vielä tulossa.”

Kukkosen mukaan kuvahistorioitsijoiden energia on mennyt aikoinaan sen selvittämiseen, ketkä kuvia ovat ottaneet. Hänen oma sukupolvensa taas on keskittynyt käymään läpi, mitä kaikkea aineistoa näiltä kuvaajilta löytyy.

Seuraava vaihe olisi kuvien tutkiminen. Varsinkin kun paikallishistorian tutkimisessa päästään hallinnon tutkimisesta jokamiehen historiaan, kuvat voivat olla arvaamaton aarrearkku tutkijoille.

Mitä sitten esimerkiksi Barsokevitschin kuvista voisi nykyihminen oppia?

Mitä tahansa, ja useita tieteenaloja liipaten. Taiteesta etnologiseen tutkimukseen, sanoo Jukka Kukkonen.

Parasta Barsokevitschin kuvissa ovat pienet yksityiskohdat. Niistä näkee paljon: mikä oli muotia, mitä harrastettiin, millaisia olivat kotien sisustukset, ajan perhesuhteet...

Tai millainen oli kuvat ottanut ihminen. Siitä saa käsityksen nimenomaan Barsokevitschin kuvia katsomalla, mies kun suojeli yksityisyyttään jo elinaikanaan.

Se mikä jäi, löytyy kuvista ja tarkasti kirjoitetuista kuvauspäiväkirjoista.

Lähteet: Jukka Kukkosen ja Pekka Kankkusen haastattelut. Kirjallisuus: Victor Barsokevitsch – Suhteita (toim. piispa Arseni); Koira ateljeessa ja muita vanhoja kuvia; Valokuvaaja Victor Barsokevitsch 1863–1933 – Kuvia vuosisadanvaihteen Kuopiosta; Victor Barsokevitsch – Valokuvia 1893–1927 (toim. Jukka Kukkonen).