Kulttuuri

Yle: Elektronisen musiikin ja teknologian pioneeri Erkki Kurenniemi on kuollut

Kurenniemi oli moniosaaja, joka sävelsi, rakensi syntetisaattoreita, suunnitteli robotteja ja ohjasi mykkäelokuvia.

Taiteen moniottelija Erkki Kurenniemi kuoli vappuyönä 75-vuotiaana pitkäaikaiseen sairauteen, kertoo Yle.

Kurenniemi syntyi Hämeenlinnassa vuonna 1941.

Hän toimi urallaan muun muassa muusikkona, soitinsuunnittelijana, fyysikkona ja elokuvaohjaajana. Hän rakensi 1960-luvulla Helsingin yliopistolle elektronisen musiikin studion musiikkitieteen professorin Erik Tawaststjernan pyynnöstä.

Hän oli mukana myös tietokoneiden vallankumouksessa. 1970-luvulla hän toimi Digelius Electronics Finland -yrityksen teknisenä johtajana. Yritys kehitti Suomen ensimmäisen mikrotietokoneen, mutta ajautui myöhemmin konkurssiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

1980-luvulla Kurenniemi toimi teollisuusrobottien ohjausjärjestelmien suunnittelijana ja myöhemmin suunnittelutehtävissä Tiedekeskus Heurekassa.

Hänen äitinsä oli kirjailija Marjatta Kurenniemi.

Erkki Kurenniemen elämänkäänteet on kirjattu tarkasti Suomen Kansallisgallerian arkistokokoelmaan.

Arkisto sisältää muun muassa Kurenniemen päiväkirjamerkintöjä 1970-luvun alusta vuoteen 2005 saakka. Näin hän pyrki luomaan itsestään ohjelmoitavan jalanjäljen.

Arkistoprojektin päämääränä on ”henkilö Erkki Kurenniemen ohjelmointi tietokoneelle ja uudelleen syntyminen vuonna 2048, jolloin tekniikka hänen laskelmiensa mukaan olisi jo tarpeeksi pitkälle kehittynyttä tämän suorittamiseksi”.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet
  • Erkki Kurenniemi
  • Taide
  • Elektroninen musiikki
  • Robotiikka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    3. 3

      Ville Heikkinen otti vuoden luontokuvan kärpästä, jota hän seurasi kahdeksan talvea – Katso kilpailun voittajakuvat

    4. 4

      17-vuotiasta hakkeria ei saatu lopettamaan, vaikka teoista tiedettiin jo vuosia sitten – yhteiskunta on neuvoton nuorten nettirikollisten edessä

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      HSTV esittää: Kansallis­oopperan Kesäyön unelma -baletti suorana lähetyksenä juuri nyt

      Tilaajille
    7. 7

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    8. 8

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    9. 9

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    10. 10

      Koululaisten lomat saattavat lyhentyä Espoossa ja Helsingissä – Espoo aikoo pätkäistä syysloman kolmeen päivään, Helsinki harkitsee joululoman typistämistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    2. 2

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    5. 5

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    6. 6

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    7. 7

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    8. 8

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    9. 9

      Säveltäjä Toni Edelmann on kuollut

    10. 10

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää