Kulttuuri

Kulttielokuva Karvat saa tänään tv-ensi-iltansa – ilmestyessään päätön ja tönkkö teos joutui elokuvatarkastuksen hampaisiin

Seppo Huunosen vuonna 1974 ilmestynyt kulttielokuva Karvat saa tv-ensi-iltansa.

Kino Suomi: Karvat ★

Suomi 1972

Teema & Fem klo 22.00

Vuosi 1974 ei ollut häävi kotimaiselle elokuvalle. Tuolloin ilmestyi vain kaksi pitkää elokuvaa: Spede Pasasen ja Ere Kokkosen hölmöily Viu-hah hah-taja ja Seppo Huunosen Karvat.

Karvat oli 1970-luvulla elokuvia tehneen Huunosen toinen ohjaus. Se oli selvä floppi verrattuna ohjaajan esikoiseen, Veikko Huovisen romaaniin perustuneeseen Lampaansyöjiin (1972), joka oli yksi vuosikymmenen katsotuimmista kotimaisista elokuvista.

Elokuvahistorian merkillisyyksiin tarttuva kulttisuosio on kuitenkin estänyt Karvoja unohtumasta. Televisiossa elokuva esitetään nyt ensimmäistä kertaa.

Huunonen käsikirjoitti elokuvan pulpkirjailija Lionel Whiten Kohti perikatoa -romaanin pohjalta. Samaan teokseen perustuu myös Jean-Luc Godardin Hullu Pierrot (1965).

Karvoissa elämäänsä tuskastunut perheenisä Pekka (Mikko Majanlahti) hairahtaa sänkyyn nuoren lapsenvahdin Marian (ensikertalainen Anja Virtanen) kanssa. Herätessään häntä kohtaa karmea yllätys: kämpässä makaa murhattu mies, Marian sutenööri. Salaperäinen Maria houkuttelee Pekan yhteiselle pakomatkalle Espanjaan. Pian kuvioihin ilmaantuu rahasalkkuja, gangstereita ja lisää ruumiita.

Vaikka meno on kuin kansaivälisessä rikosfilmissä, ei Karvoja pysty sellaisena katsomaan. Myöskään päähenkilönsä identiteettikriisin kuvauksena leffa ei vakuuta. Eniten sillä on annettavaa camp-arvossaan. Elokuvan nimi voisi hyvin viitata Marian villinä rehottavaan kainalotupsuun, joka saa Pekan libidon ja tapahtumat liikkeelle tai huonoihin peruukkeihin, joita elokuvassa on enemmän kuin keskiverrossa sketsisarjassa.

Karvat on tönkösti näytelty päätön jännäri, joka hakee tukea vuoroin erotiikasta, surrealismista ja komiikasta. Dialogi, tunnelma ja tapahtumat ovat jatkuvasti oudossa epäsuhdassa. Selkein asia on Paroni Paakkunaisen avantgardisesti svengaava musiikki.

Karvat joutui ilmestyessään elokuvatarkastajien hampaisiin. Se oli Sensuelan (1972) jälkeen toinen elokuva, jolle lätkäistiin 18 vuoden ikäraja. Nykykatsojan silmin Karvojen seksi ja väkivalta on kilttiä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yhtäkkiä puhekyky katosi, hermosto petti ja keho lakkasi toimimasta – Touko Aalto kertoo hetkestä, jolloin särkynyt mieli lopulta hajosi

      Tilaajille
    2. 2

      Pitääkö Isis-leirin suomalaisia auttaa? Oikeustieteilijöiden mukaan vastaus on täysin selvä, terrorismitutkija varoittaa riskeistä

    3. 3

      Vuonna 1970 Suomi sai lahjan, josta on vuosien varrella tullut mittaamattoman arvokas aarre

      Tilaajille
    4. 4

      Heta Ravolainen-Rinne on entinen rauhanturvaaja, joka viihtyy ralliautossa ja teatterin lavalla – HS tapasi pääministerin ja hänen sanavalmiin vaimonsa Kesärannassa

      Tilaajille
    5. 5

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    6. 6

      Lukijat kertovat karmeimmasta mökkilomastaan: ”Kyy hiplasi peppua”, ”Tarja ei tarjonnut ruokaa”, ”Minipossu Lyydia oli tukehtua kabanossiin”, ”Kummitäti löi turpaan”

      Tilaajille
    7. 7

      Kymmenen katsotuimman HBO-dokumentin lista tekee surulliseksi: Eikö kukaan halua katsoa tarinaa ihmisestä, joka ei halua tappaa tai raiskata ketään?

    8. 8

      Harkimo HS:lle: Liike Nytistä tulee puolue, ”muutoin tämä kuolisi tähän”

    9. 9

      Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

    10. 10

      Aleksander Barkov palkittiin NHL:n herrasmiespelaajana: ”En vieläkään oikein tajua mitä tapahtui”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    2. 2

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    3. 3

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    4. 4

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    5. 5

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    6. 6

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    7. 7

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    9. 9

      Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

    10. 10

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    8. 8

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    9. 9

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    10. 10

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    11. Näytä lisää