Kulttuuri

Taistelevia jumalia, feminististä seksikomediaa ja Prisman hypnoottinen kassahihna – Nämä kymmenen tv-sarjaa kannattaa katsoa juhannuksena

Perinteinen televisio näyttää juhannuksena uusintoja ja hölmöä komediaa, joten pyhäpäivät on hyvä käyttää suoratoistopalveluiden parissa.

Televisiovirta kuihtuu juhannuspyhiksi täysin, vaikka juuri silloin monella olisi aikaa istua töllöttimen ääressä. Onneksi meillä on Netflix, HBO Nordic, Yle Areena ja suomalaisia joulukuusta asti palvellut Amazon Prime. Niistä ei katsottava lopu.

Netflixin tilaus maksaa alkaen 7,99 euroa kuukaudessa, HBO Nordic 9,95 euroa ja Amazon Prime 2,99 euroa ensimmäisiltä kuudelta kuukaudelta, sen jälkeen 5,99 euroa.

Netflixiä ja HBO Nordicia voi lisäksi kokeilla kuukauden maksutta.

Nämä kymmenen tv-sarjaa ovat oivaa katseltavaa viikonloppuna, josta tulee viimeisten tietojen mukaan suuressa osassa maata vilpoinen.

FLEABAG (Amazon Prime)

”Tiedätkö sen tunteen, kun tykkäämäsi mies tekstaa sinulle kello kaksi tiistaiyönä kysyen voiko hän tulla kylään, ja annat vahingossa vaikutelman, että olet juuri saapunut kotiin itsekin, ja niinpä joudut nousemaan sängystä, juomaan puoli pulloa viiniä, käymään suihkussa, sheivaamaan kaiken, kaivamaan esiin Agent Provocateur -alusvaatteet – sukkanauhaliivit ja kaikki –ja odottamaan oven takana kunnes summeri soi? Ja sitten avaat oven ja esität melkein unohtaneesi, että hän on tulossa käymään.”

Brittiläisen Fleabagin avaus­monologi ja sitä seuraavat kohtaukset kertovat heti miten ainut­laatuisesta sarjasta on kyse. Suoraan kameralle puhuva nimihenkilö on rehellinen, kiimainen, vähän säälittävä ja pahimmillaan julma nuori nainen – ei tällaisia olla totuttu televisiossa näkemään!

Sarjan luonut ja pääroolin näyttelevä Phoebe Waller-Bridge rikkoo käsikirjoituksellaan seksiin, ihmissuhteisiin ja naisen ruumiillisuuteen liittyviä tabuja vähän samaan tapaan kuin muutaman vuoden takainen saksalaiskomedia Wetlands. Fleabag on hahmo, jollaisille Lena Dunhamin Girlsin (HBO Nordic) sekä Ilana Glazerin ja Abbi Jacobsonin Yle Areenassa viime syksynä nähdyn Broad Cityn myötä on televisiossa tilaa.

Ja koska päähenkilö pitää minut katsojana koko ajan mukana, sarjan katsominen on myös omien kiellettyjen tunteiden ja ajatusten tarkastelua.

Fleabag sai alkunsa Waller-Bridgen teatterifestivaaleille tekemästä monologista vuonna 2013. Viime vuonna BBC:llä esitetystä 1. tuotantokaudesta tuli kansainvälinen hitti, joka nostettiin sadcom-genren (sad comedy) keulakuvaksi. Jatkoa on luvassa ensi vuodelle.

Kannattaa myös tutustua Waller-Bridgen toiseen komediasarjaan Crashing. Se on laveampi ja perinteisempi, mutta parhaimmillaan liki yhtä hauska.

Fleabagin 1. kausi on katsottavissa Amazon Primessa. Crashingin 1. kausi on Netflixissä.

DEAR WHITE PEOPLE (Netflix)

Justin Simienin muutaman vuoden takainen Ivy League -yliopistoon sijoittunut elokuva Dear White People iski suoraan aikansa kipupisteisiin. Se käsitteli valkoista valtakulttuuria ja sen suhdetta vähemmistöihin herkullisen ja hirveän tosiaiheen, blackface-teemaisten opiskelijabileiden, kautta.

Leffan pohjalta valmistunut tv-sarja kehittelee Simienin teemoja pidemmälle tehokkaasti. Jos Fleabag on feministinen tavassa jolla se esittää naisen kehon ja kehollisuuden, Dear White People muistuttaa, että valtavirtafeminismi unohtaa usein ei-valkoiset ja jopa ei-heterot.

Jokainen jakso on kerrottu eri näkökulmasta, mikä osaltaan korostaa intersektionaalisen feminismin yhtä lähtöajatusta: jokainen on yksilö, eikä kokemusta voi typistää yksin ihonväriin, sukupuoleen tai seksuaalisuuteen.

Yksittäisiä jaksoja Dear White Peopleen ovat ohjanneet muun muassa Charlie McDowell (Netflixistä löytyvät elokuvat The One I Love ja The Discovery) sekä Oscar-palkittu Barry Jenkins (Moonlight).

Dear White Peoplen 1. kausi sekä sitä edeltänyt elokuva ovat katsottavissa Netflixissä.

MASTER OF NONE (Netflix)

Aziz Ansari tunnettiin pitkään komediasarja Parks and Recreationin itseriittoisena sivuhenkilönä, mutta Master of Nonen myötä hassu hahmo alkaa unohtua. Toisen tuotantokautensa Netflixiin juuri saanut sarja on älykäs, hauska ja yllättävänkin rehellinen.

Master of None on kuin kokoelma tiedostavia ja oma­kohtaisia esseitä. Sellaisia, joissa kertoja puhuu omista kokemuksistaan intianamerikkalaisena näyttelijänä Hollywoodissa, tai siitä, kuinka paljon naiset kohtaavat seksuaalista häirintää työpaikoilla, tai kuinka vaikea aihe islam on sekä omassa uskontokunnassa että sen ulkopuolella.

Isojen teemojen keskellä on Dev (Ansari), aloitteleva näyttelijä, joka haluaisi oikeastaan tehdä pastaa Italiassa.

Sarjan parhaat jaksot kerrotaan näkökulmista joihin emme ole televisionkatsojina tottuneet. Miltä maailma näyttää ja tuntuu kuuron silmin? Millaisia myönnytyksiä seniorin täytyy tehdä saadakseen läheisyyttä? Miten vaikea mustan amerikkalaisnaisen on tulla kaapista omalle perheelleen?

2. kausi on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka vähän rajoitteita televisiosarjoilla nykyään on. Yksi jaksoista on mustavalkoinen ja italiankielinen, toinen kestää yhtäkkiä tunnin verran. Se on komediasarjalle aika poikkeuksellista.

Master of Nonen kaksi tuotantokautta löytyvät Netflixistä.

HIHNA 247 (Prisman FB-sivu ja Sub)

Juhannusaattona on tilaisuus nähdä, mitä suomalaiset laittavat ostoskoreihinsa. Prisman Facebook-sivuilla ja myöhemmin Subilla esitettävä Hihna 247 on 12-tuntinen dokumentti, joka kuvaa Prisma Kaaren kassahihnaa Kannelmäessä.

Konsepti on herkullinen. Ensinnäkin Hihna 247 on oiva mahdollisuus tehdä sitä mitä jokainen on joskus kassajonossa yrittänyt: tirkistellä vierustoverin ostoksia ja vetää niiden pohjalta johtopäätöksiä hänen elämästään.

Toiseksi dokumentti tarjoaa toisteisen, rauhallisen ja parhaimmillaan hypnoottisen kokemuksen, jossa sama liike toistuu pienillä sattumilla. Lähetyksessä ei ole mainoskatkoja.

Mieleen tulee Harvardin yliopistoon perustettu Sensory Ethnography Lab, jonka dokumenteissa yhdistyvät esteettiset ja etnografiset tavoitteet. Sen filmeistä hienoin on Docpoint-festivaaleilla aikanaan esitetty Manakamana (2013), joka kuvaa kahden tunnin ajan vaijerihissin matkaa vuorelle ja sieltä alas. Yksi matka kestää noin yksitoista minuuttia – tai yhden 16-millisen filmikelan verran – ja jännitys tulee lähinnä siitä, ketä kyytiin sattuu ja mitä heistä pääsen näkemään.

Ehkä viihdyttävin on itsekseen matkaava vuohikatras, joka määkäisee protestinomaisesti aina vaunun heilahtaessa.

Kuvittele tilalle läjä Camping-makkarapaketteja, ja Hihna 247 saattaa yhtäkkiä tuntua ohjelmalta, jota et todellakaan halua missata.

Hihna 247 Prisman FB-sivulla pe 23.7. klo 16 ja Subilla klo 23.30.

THE HANDMAID’S TALE (HBO Nordic)

Margaret Atwoodin tieteisromaaniin perustuva The Handmaid’s Tale on kevään puhutuimpia ja julmimpia sarjauutuuksia. Vaihtoehtoiseen todellisuuteen sijoittuvassa sarjassa totalitaariset ääriuskovaiset voimat hallitsevat sisällissodan riepottelemia Yhdysvaltoja, ja naiset, kuten päähenkilö Frediläinen (Elisabeth Moss), on alistettu seksi- ja synnytyskoneiksi.

Sarja aiheutti suurta kohinaa jo ennen ilmesty­mistään. Reaktioksi Ronald Reaganin uuskonservatiiviseen politiikkaan 1980-luvulla kirjoitettu romaani tuntui Donald Trumpin aikakaudella taas ajankohtaiselta.

Helsingin Sanomien Jutta Sarhimaa kirjoitti sarjasta toukokuussa kun kuusi jaksoa oli esitetty. Sarhimaan mukaan ”The Handmaid’s Tale järkyttää, koska sen alistus on totta jo nyt eri puolilla maailmaa. Eikä se rajoitu vain naisiin: sotaa pakoon lähteneitä perheitä erotetaan, naisten oikeus omaan ruumiiseensa poistetaan abortti- ja ehkäisyoikeutta rajoittamalla, homoja ja transsukupuolisia syrjitään ja tapetaan joka päivä.”

Synkkä ja kylmäävä sarja löytyy nyt kokonaisuudessaan HBO Nordicista. Joidenkin mielestä se kannattaa ahmia kerralla, jotta piinasta pääsee nopeasti eroon, toiset taas sanovat, ettei sarjan parissa viihdy kuin jakson pari kerrallaan.

The Handmaid’s Talen 1. tuotantokausi on HBO Nordicissa.

AMERICAN GODS (Amazon Prime)

Michael Green, toinen American Godsin luojista, kuvaili tv-sarjaa verkkomedia The Ringerin haastattelussa niin suureksi, että sen tekemiseen tarvitaan ”neljä kättä, neljä munuaista, kaksi maksaa ja kaksi sydäntä”. Pohjatekstinä toimii Neil Gaimanin samanniminen romaani (suomeksi Unohdetut jumalat), jossa menneiden aikojen ja 2000-luvun jumalat taistelevat keskenään.

Rivien välissä kulkee suurempi kertomus Yhdysvalloista, joka etsii yhä identiteettiään ja yrittää tehdä sopua oman rasistisen historiansa kanssa.

Gaimanin sanotaan kirjoittaneen kirjansa vuonna 2001 reaktiona sille, kuinka rajoittunutta elokuvakerronta tuolloin oli. Ajatus oli, että tätä ei ainakaan kukaan voisi filmatisoida.

Vuonna 2017 tilanne on toinen: televisio mahdollistaa isot ja visuaalisesti sykkyräiset konseptit, ja showrunnereilla on kykyä pitää sellaiset hyppysissään.

Erityisesti American Godsin toisella vetäjällä Bryan Fullerilla, joka tunnetaan isojen konseptien tv-sarjoista kuten Pushing Daisies ja Hannibal, joita kriitikot rakastivat mutta yleisö ei ihan löytänyt. Viimeksi Fuller on ollut tekemässä syksyllä Netflixissä starttaavaa Star Trek: Discovery -sarjaa, jonka luotsivastuusta hän luopui voidakseen keskittyä Neil Gaimanin visioihin.

American Gods sai kaapelikanava Starzilla kelpo startin huhtikuun lopulla, ja kakkoskausi on jo tilattu.

Hyvä niin. Överi, vauhdikas, hillittömän hauska ja pompöösi American Gods on kaikkea sitä, mitä moni toivoi Westworldin olevan: älykäs, viihdyttävä isojen ideoiden scifisarja, joka ei ota itseään liian vakavasti, ja josta voi viimein kasvaa manttelinperijä loppuaan lähestyvälle Game of Thronesille. Kunhan sen tekeminen ei tule liian kalliiksi.

American Godsin 1. tuotantokausi on kokonaisuudessaan Amazon Primessa.

TERRACE HOUSE (Netflix)

Mitä jos Big Brother -talon asukkaat olisivatkin kohteliaita ja kaunopuheisia nuoria, jotka eivät ryyppää ja rellestä, ja jotka ratkovat kaikki konfliktit kypsällä keskustelulla?

Japanilainen megahitti Terrace House on BB ilman valvontakamerassa heiluvia peittoja ja julkkisvieraita, Jersey Shore ilman muskeleita ja vodkashotteja. Fuji Television -kanavalla vuosina 2012–2014 pyörinyt, Netflixin sittemmin ostama reality on u-käännös genren kehityskulussa, joka lähti Real Worldista vuonna 1992 ja huipentui edellä mainittuihin nimikkeisiin.

Terrace Housessa joukko nuoria japanilaisia menee taloon ja tutustuu toisiinsa ihan niin kuin oikeat ihmiset tekisivät. Ilman kohosteista draamaa, ilman juonenkäänteitä, ilman tuotantotiimin tarjoamia jallushotteja.

Sarjan konfliktit syntyvät esimerkiksi siitä, kenen vuoro on tiskata, tai mitä tänään syötäisiin. Ne eivät äidy huutotappeluiksi eikä kukaan visko astioita seiniin.

Draamaa Terrace Housessa kyllä on. Verkkomedia Polygon kirjoittaa kuuluisasta episodista, jossa talon asukkaat syövät yhden lahjaksi saamat lihat ilman että tämä on itse paikalla. Teon jälkipyykki itkuineen ja hajoamisineen menee itse petosta syvemmälle, niihin juurisyihin, joista tavallinen tosi-tv ei ole kiinnostunut, tai joihin sillä ei riitä keskittymiskyky.

Terrace House on paitsi syväluotaavaa myös meditatiivista katseltavaa. Siinä tapahtuu pintapuolisesti vähän eikä kenelläkään ole kiire.

Ja mikä tärkeintä, sen katselusta ei tule paha mieli.

Terrace House: Boys & Girls in the Cityn kaksi tuotantokautta ja Terrace House: Aloha Staten kolme tuotantokautta löytyvät Netflixistä.

FARGO (HBO Nordic)

Coenin veljesten mustaan komediaklassikkoon Fargo (1996) perustuva tv-sarja aloitti vähän haparoiden: ensimmäinen tuotantokausi oli kyllä hyvä, mutta liippasi liian läheltä elokuvaa eikä onnistunut vakuuttamaan, miksi sen maailmaan kannattaisi sitoutua.

Toinen kausi muutti kuitenkin kaiken. Yksi modernin television parhaista kymmen­tuntisista sijoittuu samaan maailmaan mutta hyppää ajassa taaksepäin vuoteen 1979. Sen punainen lanka on Gerhardtien rikollissuvun saaga, joka jättää ruhjeita sivullisiin Blumquistin pariskunnasta (Kirsten Dunst ja Jesse Plemons) paikalliseen sheriffikaksikkoon (Patrick Wilson ja Ted Danson).

Aika ja sen jälki ihmisiin on ainutlaatuisella tavalla läsnä, ja lopussa noustaan toismaallisille tasoille tavalla, josta True Detectiven tekijät ovat varmasti kateellisia.

Noah Hawleyn luoman sarjan kolmas tuotantokausi päättyi torstaina, joten nyt jos koskaan kannattaa hypätä Fargon kyytiin. Uudella tuottarilla nähdään Ewan McGregor kaksoisroolissa veljeksinä, jotka painivat kuolleen isänsä perinnöstä ja sekaantuvat rikoksiin. Tutuhkot juonikuviot kertovat taas jostain itseään isommasta.

Ja jos aika on grillaamisen lomassa kortilla, sen ykköskauden voi hyvin jättää väliin.

Fargon kolme ensimmäistä tuotantokautta löytyvät HBO Nordicista.

SKAM (Yle Areena)

Norjalainen nuortensarja Skam on ennennäkemätön ilmiö. Yli miljoona katsojaa striimaa sitä viikoittain kotimaassaan, ja Suomessa jaksoja on käynnistetty Yle Areenassa yli 11 miljoonaa kertaa.

Se on 2010-luvun O.C. ja sarja, jonka hahmot ja fanit elävät yhteisessä todellisuudessa.

Oslon varakkaalla Frognerin alueella asuvien lukiolaisten elämää seuranneen sarjan neloskauden jaksot ovat tulleet Yle Areenaan tuoreeltaan: Norjassa jaksot esitetään perjantai-iltana, Areenasta ne löytyvät heti seuraavana päivänä.

Nyt lauantaina esitetään sarjan viimeinen jakso. Jos Eva (1. kauden päähenkilö), Noora (2. kausi), Isak (3. kausi) ja Sana (4. kausi) eivät ole tuttuja, nyt on viimeistään oikea sivistää itseään.

Tiedätpähän sitten, mistä kaikki alle 25-vuotiaat ovat viimeiset pari vuotta kohisseet.

Skamin ensimmäiset neljä tuotantokautta ovat Yle Areenassa. Viimeinen jakso ilmestyy lauantaina 24.6.

TWIN PEAKS (HBO Nordic)

Heeellooo-ooo!

Twin Peaksin uuteen tuotantokauteen liittyi niin paljon odotuksia ja pelkoja, että kenenkään alkuperäistä sarjaa (1990–1991) rakastaneen oli mahdotonta suhtautua siihen neutraalisti. Siksi toukokuussa neljän jakson paukulla käynnistynyt sarja tuntuukin niin poikkeukselliselta. Se samaan aikaan lunasti kaikki odotukset ja oli jotain ihan muuta.

David Lynchin edellisestä pitkästä elokuvasta Inland Empire (2006) on yli kymmenen vuotta. Venetsian elokuvajuhlilla esitetyn kolmetuntisen ja varsin kokeellisen elokuvan jälkeen Lynch on tehnyt nettivideoita ja mainoselokuvia sekä näytellyt pieniä rooleja tv-sarjoissa.

Twin Peaks on kaikki tämä aika ja kaikki Lynchin uralla näkynyt potentiaali pakattuna yhteen liki 18-tuntiseen teokseen. Vaikka jaksoja on takana vasta seitsemän, uusi Twin Peaks on helppo julistaa vuoden tv-tapaukseksi. Sarjaksi, joka aidosti venyttää formaatin rajoja ja näyttää, miten paljon – ja miten vähän – pitkään muotoon voi mahduttaa asioita.

Lynchin ja Mark Frostin luoma uusi kausi myös käsittelee juuri oikealla tavalla sen tosiseikan, että alkuperäisestä sarjasta on kulunut 26 vuotta, ja näyttelijät ovat vanhentuneet saman verran. Osa heistä on jo poistunut keskuudestamme.

Näin onnistuneesti ei näin isoa suosikkiteosta ole tuotu takaisin.

Twin Peaksin kaksi ensimmäistä tuotantokautta löytyvät HBO Nordicista. Kolmas kausi on parhaillaan käynnissä samassa palvelussa.

Juttua korjattu 23.6. kello 10.05: Skamin viimeinen jakso ilmestyy Yle Areenassa lauantaina 24.6.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Laivalta kuvattu video näyttää, miten myrsky riepotteli norjalaista risteilijää: ”En ole koskaan kokenut mitään niin pelottavaa”, kuvaili yksi evakuoiduista matkustajista

    2. 2

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    3. 3

      Suku istui iltaa Espoossa, kun sedän kysymys Auschwitzista muutti Orna Kollmann-Grinbergin käsityksen isästään täysin

      Tilaajille
    4. 4

      Maaliskuussa 1999 venäläiskone teki u-käännöksen Atlantilla, eikä maailmanpolitiikassa ollut paluuta entiseen

    5. 5

      Sdp:n vaaliohjelma on ihailtavan radikaali, ja puolueessa pelätään, että äänestäjät tajuavat sen

    6. 6

      Liikenneministeriön kampanjasta syntyi Saksassa kohu: Vähä­pukeiset nuoret naiset ja miehet poseeraavat pyöräily­kypärä päässä

    7. 7

      Suomalaisilla maatiloilla on kaksi vaihtoehtoa: laajenna tai kuole – Lähteenmäen maitotilan pojat tekivät harvinaisen päätöksen

    8. 8

      Hassan Blasim kysyi lapsena, kuka on luonut Allahin ja sai tuolista päähän – nyt Blasim on ateisti, asuu Kontulassa ja kirjoittanut uskontoa rienaavan kirjan nimeltä Allah99

    9. 9

      Näin brittien vääristynyt historia­käsitys johti brexitiin: Churchillin varoitusta olisi kannattanut kuunnella

    10. 10

      Saksassa tyylikäskin villapaita voi olla ratkaiseva virhe

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    3. 3

      Laivalta kuvattu video näyttää, miten myrsky riepotteli norjalaista risteilijää: ”En ole koskaan kokenut mitään niin pelottavaa”, kuvaili yksi evakuoiduista matkustajista

    4. 4

      Pelastuslaitos: Helsinginkadulle tulvinut vesi on mahdollisesti kaivertanut onkaloita, joista voi aiheutua lisävahinkoa

    5. 5

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    6. 6

      Hanoi Rocksin rumpalin Razzlen kuolema näytetään Netflixin uudessa Mötley Crüe -elokuvassa – sekä se kuinka törkeästi rokkarit kohtelivat naisia

    7. 7

      Suku istui iltaa Espoossa, kun sedän kysymys Auschwitzista muutti Orna Kollmann-Grinbergin käsityksen isästään täysin

      Tilaajille
    8. 8

      Kylmän sodan legendaariset B-52-pommikoneet ovat kiertäneet viikon Itämerellä – Yhdysvalloilla on käynnissä poikkeuksellisen suuri voimannäyttö

    9. 9

      Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

      Tilaajille
    10. 10

      Maaliskuussa 1999 venäläiskone teki u-käännöksen Atlantilla, eikä maailmanpolitiikassa ollut paluuta entiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    3. 3

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    4. 4

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    5. 5

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    6. 6

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    7. 7

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    8. 8

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    9. 9

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    10. 10

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    11. Näytä lisää