Kulttuuri

Tätä oli naiskirjailijan elämä: kirjoitat puolisalaa pienellä pöydällä, ilman rahaa ja kunniaa, etkä saa edes nimeäsi kirjankansiin – Jane Austenin kuolemasta tulee 200 vuotta

Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanistaan tunnettu Jane Austen on Britannian merkittävimpiä kirjailijoita. Hän ei ehtinyt rahallisesta menestyksestä nauttia, mutta syyskuussa Englannin keskuspankki painaa Austenin kuvan uusiin kymmenen punnan seteleihin.

Voi Jane, kuinka pienellä pöydällä kirjoititkaan.

Kirjailija Jane Austenin pähkinäpuinen kirjoituspöytä oli pyöreä ja pikkuruinen, hädin tuskin kukkapöytää suurempi.

Austenin parasta kirjoitusaikaa oli heti aamiaisen jälkeen. Omaa rauhaa – työhuoneesta puhumattakaan – ei kuitenkaan ollut. Austen kirjoitti ruokahuoneen nurkassa.

Jos oven narahdus varoitti yllätysvieraista, piti paperit piilottaa. 1800-luvun alussa kaikki eivät ymmärtäneet naisen kynäilyn päälle. Eikä Austen itse halunnut turhaa huomiota.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Austenin kuolemasta tulee kuluneeksi 18. heinäkuuta tasan 200 vuotta. Hän oli kuollessaan vain 41-vuotias.

Britannian merkittävimpiin kirjailijoihin kuuluva Austen on nyt suurempi kuin koskaan. Hänen romaaninsa eivät ole vanhentuneet, vaan niitä luetaan yhä ympäri maailman. Hekin jotka eivät lue, tuntevat Austenin hahmot suosituista elokuvista ja televisiosarjoista.

Austenin kirjoista on tehty jopa zombie-versioita, ja fanit jatkavat Austenin hahmojen seikkailuja omissa kirjoituksissaan. Syyskuisin Austenin ihailijat kerääntyvät Bathiin Austen-festivaaleille empiretyylisissä puvuissaan.

Tulevana syyskuuna Englannin keskuspankki liittyy Austenin perinnön vaalijoihin. Uuteen kymmen punnan seteliin tulee Austenin kuva.

”Totta totisesti ei ole olemassa suurempaa nautintoa kuin lukeminen!”, lukee setelin toisella puolella.

Se on sitaatti Austenin ehkä rakastetuimmasta teoksesta Ylpeys ja ennakkoluulo. Raha puhuu kerrankin totta.

Isoihin rahoihin Austen ei päässyt käsiksi. Kustantaja keräsi voitot bestselleristä. Muut kolme Austenin elinaikana julkaistua romaania myivät huonommin.

Austen ei saanut edes nimeään kirjankansiin. Hän kirjoitti kuolemaansa asti anonyymina.

Austenin viimeisten vuosien elinpiiriin pääsee tutustumaan Chawtonis­sa, Hampshiren kreivi­kun­nassa. Siellä sijaitsee talo, jonka Austenin varakas Edward-veli luovutti 1809 köyhälle leskiäidil­leen ja vanhapiikasisarilleen – Janelle ja Cassandralle – kodiksi.

Edward-veli asui läheisessä hulppeassa kartanossa. Hänet oli annettu nuorena rikkaan sukulaisperheen adoptiopojaksi.

Köyhyys on kuitenkin suhteellista. Austenin naisillakin oli kolme palvelijaa. Kukaan ei edellyttänyt, että he häärisivät keittiössä tai siivoaisivat.

Austenin Chawtonin-kotitalo on nyt museo. Kirjailijan hartaimmille ihailijoille (The Janeites) se on myös pyhiinvaelluskohde.

Heinäkuisena kesäpäivänä piha kylpee kukkaloistossa, mutta 200 vuotta sitten Austenin naiset suosivat vihanneksia. Piti olla omavarainen.

Alakerrassa sijaitsee olohuone, jonka kadulle antavaa ikkunaa peittää Austenin 1805 kuolleen pappisisän mahonkikirjahylly. Naiset suojelivat näin yksityisyyttään.

Olohuoneessa viihdytettiin vieraita, ommeltiin ja luettiin. Täällä Jane Austen soitti myös pianoaan. Tehokkainta harjoitteluaikaa oli varhainen aamu.

Ruokahuo­neen nurkassa sijaitsi teekaap­pi, jonka avaimet olivat Janella. Tee oli kallista, eikä sitä uskalta­nut jättää palvelijoi­den näpistet­täväksi.

Portaat yläkertaan ovat kapeat, ja lautalattia viettää epätasaisena. Portaiden päästä löytyy Jane Austenin makuuhuone. Ajatella. Täällä kirjailija mietti romaaniensa juonia.

Makuuhuo­ne­kaan ei ollut yksityis­aluetta. Jane ja Cassandra jakoivat huoneen pikkuty­töis­tä lähtien. Sisarukset olivat läheiset, toistensa uskotut.

Rouva Austen nukkui viereisessä huoneessa. Vierashuone oli omistettu laivastossa palveleville Francis- ja Charles-veljille. Englanti oli sodassa, vaikka sota ei juuri näkynyt maaseutupitäjässä.

Sovinnaiseen säätyläisperheeseen vuonna 1775 syntyneenä naisena Jane Austen oli epätodennäköinen kirjallisuuden uudistaja. Toisin kuitenkin kävi.

Austenista mylläsi englantilaisen romaanin uuteen uskoon. Häntä eivät kahlinneet vanhat romantiikanajan perinteet.

Austenin teksti kulkee yhä terävänä, ironisena ja tarkkanäköisenä. Kirjailijan ihailijoihin kuului muun muassa Winston Churchill, joka haki Austenin tekstistä viihdykettä toisen maailmansodan melskeissä.

Vaikka kirjoittamista ei pidettykään runsas 200 vuotta sitten ihanteellisena toimena naiselle, sai Austen kotona vankkaa kannustusta. Isä rohkaisi häntä kirjoittamaan ja lukemaan pienestä pitäen.

Tyttäriltä ei puuttunut paperia eikä kirjoitusvälineitä. Isä osti Janelle myös puisen kannettavan kirjoitusalustan, joka kulki mukana perheen muuttaessa osoitteesta toiseen.

Pinnalta katsoen Austenin romaanit kertovat aina saman tarinan: sankaritar pääsee monien mutkien kautta naimisiin.

Tunteellisuus on kuitenkin Austenin romaaneista kaukana. Tuon ajan maailmassa avioliitto liittyi tunteisiin vain harvoin. Avioliiton solmiminen oli naisen elämän tärkein päätös, sillä aviomiehen kautta määräytyi vaimon tuleva asema ja varallisuus.

Vain rikkaalla naisella oli varaa valita. Muiden piti pelata pelata korttinsa tarkkaan.

Jane Austen ei mennyt itse koskaan naimisiin, mutta se ei tarkoita, etteikö kirjailija olisi ehtinyt nauttia tanssiaisista, herraseurasta ja flirttailusta.

”Minua melkein pelottaa kertoa sinulle, kuinka huonosti olen käyttäytynyt irlantilaisen ystäväni kanssa”, Austen kirjoitti parikymppisenä Cassandra-sisarelleen.

Ihastuminen ei johtanut koskaan sen pidemmälle. Nuoren miehen vanhemmat kiidättivät poikansa pois pennittömän tytön vaikutuspiiristä.

Myöhemmin Austen sai kosijan, mutta antoi tälle lopulta rukkaset.

”Mitä tahansa on helpompi sietää kuin rakkaudetonta avioliittoa”, Austen kirjoitti myöhemmin neuvoksi veljentyttärelleen Fannylle.

Austen eli siis itse niin kuin opetti. Avioliitto ei ollut hänelle itseisarvo.

Austen viimeisteli Chawtonissa kaikki tärkeimmät käsikirjoituksensa. Maalla elämä oli hiljaista. Aasikärryillä käytiin kuitenkin kyläilemässä ja ostoksilla sekä Edward-veljen kartanossa illallisilla.

Nelikymp­pisenä Austenin terveys alkoi heiketä. Huolta lisäsi perheen kohtaama takaisku: Henry-veljen pankki meni konkurssiin, ja koko lähipiiri menetti säästönsä.

Sairastelun jatkuessa Austen matkusti 1817 Cassandra-sisarensa kanssa läheiseen Winchesterin kaupunkiin saamaan hoitoa. Rattaita ajoi James-veli. Sisaruksen majoittuivat vuokrataloon Winchester Collegen viereiselle sivukujalle.

Keltainen talo seisoo yhä samalla paikalla. Sisään ei pääse, sillä talo ei ole yleisölle avoinna. Austenista muistuttaa vain pyöreä laatta seinässä.

Jane Austen kuoli Winchesterissä pää tyynyllä sisarensa sylissä.

”Olen menettänyt aarteen, sisaren ja ystävän, jota parempaa ei voi olla. Hän oli auringonpaisteeni, hän kultasi kaikki ilot ja lauhdutti surut”, Cassandra kirjoitti myöhemmin Fannylle.

Austen haudattiin Winchesterin tuomiokirkkoon. Muistotauluun ei tullut mainintaa, että hän oli kirjailija.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kuka?

Vain neljä romaania julki elinaikana


 Jane Austen (1775–1817) on yksi Britannian merkittävimmistä kirjailijoista.

 Hän ehti nähdä neljä romaaniaan julkaistuina: Järki ja tunteet (Sense and Sensibility, 1811), Ylpeys ja ennakkoluulo (Pride and Prejudice, 1813), Kasvattitytön tarina (Mansfield Park, 1814) ja Emma (Emma, 1815).

 Postuumisti julkaistiin Austenin jo 1803 kirjoittama Neito vanhassa linnassa (Northanger Abbey, 1818) ja Viisasteleva sydän (Persuasion, 1818).

 Austenilta on julkaistu myös muun muassa pienoisromaani Lady Susan, keskenjääneitä teoksia ja kirjeitä.

 Uusimmat suomennokset ovat Paula Merjamaan Northanger Abbey vuodelta 1999 sekä Kersti Juvan Ylpeys ja ennakkoluulo vuodelta 2013.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kirjallisuus
  • Jane Austen
  • Britannia
  • Annamari Sipilä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Tukholman parhaaseen alakouluun oppilaat ilmoitetaan jo synnytyslaitoksella – Jono täyttyy alkuvuoden lapsista, eikä koulussa ole yhtään maahanmuuttajaa

      Tilaajille
    3. 3

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    4. 4

      Esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti – punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun

    5. 5

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    6. 6

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    7. 7

      ”Kokoomuksen pitäisi olla viisi kertaa keskustaa suurempi” – kolme arviota, miksi kokoomuksen kannatus nousee ja keskusta kyntää

    8. 8

      Norjalainen hotellisijoittaja kehuu Helsinkiä – ”Voisin rakentaa tänne 14 hotellia lisää”

    9. 9

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    10. 10

      Mistä opimme, että miehen kuuluu jahdata ja isä tarvitsee haulikon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    6. 6

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    7. 7

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    8. 8

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    9. 9

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    10. 10

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää