Kulttuuri

Weekend-festivaali suututti kävijänsä ja ajautui julkiseen riitaan esiintyjän kanssa – Järjestäjä selittää: Somevastaava kirjoitti kommenttinsa ”tunnetilassa”

Parin tunnin jonot ja festivaalin järjestäjien kommentit sosiaalisessa mediassa ovat herättäneet kritiikkiä.

Viikonloppuna Helsingissä järjestetyn elektronisen musiikin festivaali Weekendin järjestelyt ja tapahtuman järjestäjien kommentit sosiaalisessa mediassa ovat herättäneet kritiikkiä.

Suurimpia moitteiden aiheita ovat olleet perjantain jonot, joissa festivaalinkävijät joutuivat seisomaan kahdesta kolmeen tuntia ennen alueelle pääsyä. Syyksi tähän kerrottiin sade, jonka aiheuttama tulva piti turvallisuussyistä pumpata alueelta pois ennen ihmisten päästämistä alueelle.

Helsingin Uutisille Weekendin tiedottaja Tomi Lindblom kommentoi perjantaina, että festivaalikävijöiden kannattaisi lauantaina tulla paikalle myöhemmin – vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että oma lempiartisti jäisi näkemättä.

Nyt hän sanoo puhelimessa, että järjestäjien olisi pitänyt informoida jonottajia paremmin, ”megafoneilla tai valotauluilla tai vaikka tekstiviesteillä”.

”Yritämme olla jatkossa viisaampia”, Lindblom sanoo ja lisää, että lauantaina jonojen kanssa ei ollut ongelmia.

Lauantain keskustelunaiheeksi nousi sen sijaan lauantai-illan pääesiintyjä, kanadalainen EDM-artisti Deadmau5 eli Joel Zimmerman, joka sanoi Twitterissä lopettaneensa esityksensä kesken, koska häntä heitettiin kivellä rintaan.



Tieto kiven heittämisestä ei kulkeutunut järjestäjille tapahtumahetkellä, Lindblom sanoo.

Helsingin Sanomien verkkosivuilla sunnuntaina julkaistussa jutussa nimimerkki ”Järjestyksenvalvojien suusta kuultua” kommentoi kuitenkin seuraavasti:

”Vietin koko keikan miksausteltan edessä ollutta aitaa vasten. Setin loppupuolella taakseni kokoontui usean kiihtyneen järjestyksenvalvojan joukko, hakien katseellaan väkijoukosta jotakuta. Heidän keskinäisestä puheesta selvisi että a: joku oli heittänyt kiven b: hän oli vaaleissa vaatteissa c: hän oli miksausteltasta nähden joitain asteita lavan vasemmalla puolella olevassa linjassa (he valottivat kyseistä sektoria suuritehoisilla taskulampuillaan)”, kommentoija kuvailee.

”Luulin tuolloin, että kivi oli heitetty yleisön joukkoon, sillä ilmassa lenteli suuri määrä vesipulloja, vaahtomuovivalotikkuja sekä muuta roskaa ja olin itsekin hetkeä aiemmin kastunut heitetystä vedestä.”

”Olipa keikan äkillisen päättymisen syy mikä tahansa (Deadmau5 on tunnettu oikuttelusta ja temperamentistaan), on mielestäni hyvin vilpillisen oloista käytöstä järjestäjän osalta väittää mediassa olleensa tietämätön tapahtuneesta, sillä jo heti tekohetkellä tapahtuman henkilökunta etsi juurikin ’kiven heittäjää’.”

Lindblomin mielestä kommentti kuulostaa ”jotenkin erikoiselta”, eikä hän saanut festivaalin turvapäälliköltä tai lavalla olleilta tietoa kyseisestä tilanteesta.

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen tällaisesta kuullut.”

Ja jatkaa: ”Korostaisin sitä, että artisti ei pitänyt mitään meteliä asiasta lavan takana.”

Moni on sosiaalisessa mediassa huomauttanut, että kyllähän nyt tämän mittaluokan tapahtumasta on olemassa jos jonkinlaista tallennetta.

Mutta kun ei.

”Luulimme, että meillä olisi ollut kuvanauha, jossa olisi näkynyt mitä tapahtuu”, Lindblom sanoo. ”Mutta kyseinen artisti oli yksi niistä harvoista, joka oli sitten loppujen lopuksi kieltänyt kaiken kuvaamisen.”

Siis järjestäjien, ei yleisön puolelta: kännykkäkamerat saivat kyllä kuvata keikkaa vapaasti.

Varmuutta siitä, heitettiinkö kivi ja jos, niin kuka sen heitti, ei siis olla saamassa ennen kuin joku yleisön edustaja tuo nähtäväksi kuvamateriaalia.

Se, että joku mahdollisesti heitti kiven esiintyjää päin ei kuitenkaan ole ensisijaisesti järjestäjien vika, eikä se myöskään johtanut siihen, että Deadmau5 olisi lopettanut keikkansa etuajassa. Artisti nimittäin aloitti keikan viisitoista minuuttia etuajassa, ja siitä johtuen myös lopetti vartin etuajassa.

Tämä, samoin kuin se, ettei Deadmau5:n keikalla nähty lasereita, kuitenkin nähtiin järjestäjien syynä.

Weekendin sosiaalisen median vastaava harmistui tästä, ja vastasi viesteihin Facebookissa kärkevään sävyyn:

”Laaserit kyllä löytyi ja helvetin paljonkin. Mutta deadmau5 ei niitä suostunut käyttämään... hänellä oli kiukku päivä menossa.”

Kommentti käännettiin myös Deadmau5’n luettavaksi, ja artisti vastasi kutsumalla järjestäjiä ”idiooteiksi”, ”paskapäiksi” ja ”lapsiksi”.



”Ei ollut paras sanavalinta”, Lindblom analysoi nyt jälkeenpäin.

Hänen mukaansa Deadmau5 on ”varsin omavaltainen” artisti, jonka toiminta yhdistettynä festivaaliin kohdistettuun kritiikkiin on saanut somevastaavan kirjoittamaan kommenttinsa ”tunnetilassa”.

Helsingin Sanomat ei tavoittanut Deadmau5:a kommentoimaan tapahtumia.

Myös kommenttien poistaminen tapahtuman Facebook-sivuilta on herättänyt arvostelua.

Esimerkiksi nimimerkki ”Hannu” kommentoi Ilta-Sanomien kommenttiketjussa: ”Asialliset negatiiviset palautteet on poistettu Facebookista. Hienoa ja ammattimaista toimintaa Lindblom!”

Lindblom, joka ei itse henkilökohtaisesti vastaa Weekendin sosiaalisesta mediasta, sanoo suosittelevansa kommenttien poistamista silloin kun ne ovat ”tyhmiä”.

”Jos on pelkkää peetä ja veetä se ei palvele ketään”, hän sanoo. ”Kutsun sitä hyvätapaiseksi moderoinniksi.”

Facebookissa festivaalinkävijät ovat tapahtuneen myötä ryhtyneet peräänkuuluttamaan festivaalin ikärajan nostamista kahdeksaantoista.

Nyt tapahtuma on K15, ja sitä nuoremmatkin pääsevät paikalle vanhempiensa seurassa. Moni on kuitenkin myös sitä mieltä, että kiven on voinut aivan yhtä hyvin heittää joku täysi-ikäinen.

Lindblomin mukaan Weekendin ikärajaa ei olla muuttamassa.

”Se olisi aikamoinen rangaistus niitä kohtaan, jotka eivät ole vielä täysi-ikäisiä.”

Kyläsaaresta on muodostumassa Weekendille vuosi vuodelta haastavampi paikka sitä mukaa, kun ympäröivät rakennustyömaat siirtyvät lähemmäksi tapahtuma-aluetta.

Uutta paikkaa on etsitty jo parin vuoden ajan, kertoo Lindblom. Mitään sopivaa ei kuitenkaan ole vielä löytynyt.

Ensi kesä menisi vielä Kyläsaaressa, mutta etsintäaikaa on vielä senkin osalta.

”Vuoden loppuun mennessä paikka täytyy tietää, että saadaan liput myyntiin”, Lindblom sanoo.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

    2. 2

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    3. 3

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    4. 4

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Nuoret ovat siirtyneet käyttämään ääniviestejä tekstailun sijaan – moni vanhempi ei tiedä tätä helppoa kikkaa, millä viestit voi kuunnella

    7. 7

      Britannian poliisi pidätti miehen jalkapalloilija Emiliano Salan taposta epäiltynä

    8. 8

      Pekka Haavistolla ministerien suurin velka 530 000 euroa – ministereistä vauraimmalla Timo Harakalla 609 000 euron sijoitusomaisuus

    9. 9

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    10. 10

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    2. 2

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    3. 3

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    4. 4

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    5. 5

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    6. 6

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    7. 7

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    9. 9

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    10. 10

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    10. 10

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    11. Näytä lisää