Kulttuuri

Miksi miehet raiskaavat, hakkaavat, kiusaavat ja ampuvat – kouluun sijoittuva väkivaltanäytelmä osoittelee hyvinvointiyhteiskunnan aukkoja

Paula Stenström Öhmanin vihainen näytelmä kertoo yhteiskunnan hylkäämistä. Se valittiin viime vuonna Ruotsin parhaaksi uudeksi näytelmäksi.

Mitä rikoksentekijän päässä liikkuu? Mikä saa koululaisen päättämään, ettei suostu olemaan kiusattu, ja ryhtymään kiusaajaksi?

Miksi jostakin tulee kouluampuja?

Näitä kysymyksiä ruotsalainen teatteriohjaaja Paula Stenström Öhman pohti kirjoittaessaan People Respect Me Now -näytelmäänsä. Koulumaailmaan sijoittuvassa näytelmässä tavallisen ruotsalaiskoulun arki kiristyy, kun yksi koululaisista hakataan, yksi opettaja erotetaan perheväkivallan vuoksi ja yksi oppilas raiskataan. Lopulta yksi tarttuu aseeseen.

”Olin kiinnostunut siitä, mitä tapahtuu koulun pihalla muutoksen hetkellä. Mikä tekee sinusta rikollisen, tai mikä saa sinut katsomaan itseäsi niin, että et halua olla enää uhri”, Stenström Öhman kertoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ohjaaja-käsikirjoittaja teki taustatyötä haastattelemalla terapeutteja, rikostutkijoita, vankilatyöntekijöitä, sosiaalityöntekijöitä ja oikeuspsykiatreja. Hän yritti selvittää, millaisia yhteisiä piirteitä rikollisilla oli.

Yksi määrittävä tekijä oli sukupuoli. Näytelmä keskittyy miesten harjoittamaan väkivaltaan.

”Esimerkiksi raiskauksista 99 prosenttia on miesten tekemiä. Väkivalta ylipäätään on yhteiskunnassa vahvasti miesten asia.”


Näytel­mässä on neljä väkival­taiseksi päätyvää miestä tai poikaa. Yksi raiskaa, toinen hakkaa vaimoaan ja kolmas kiusaa koulukaveriaan. Neljäs, kiusattu, tekee lopulta sen, mitä kouluissa on käynyt niin Suomessa, Ruotsissa kuin Yhdysvalloissakin.

Ampuu luokkatovereitaan.

Tai tämä on ainakin yksi näytelmän mahdollisista loppuratkaisuista. Varsinaista ratkaisua lavalla ei nimittäin näytetä.

”Kiusattu saattaa olla kouluampuja lopussa. Se on minun tulkintani. Jokaisella yleisössä voi olla omansa.”

Omaa tulkintaansa ohjaaja perustelee vivahde-erolla. Raja kiusaajan ja kiusatun, rikollisen ja uhrin välillä on Stenström Öhmanin mielestä häilyvä.

”Meissä on molemmat, sekä uhri että rikoksentekijä. Tarvitsee tapahtua vain muutama asia, ja kenestä tahansa meistä voi helposti tulla rikollinen.”

Teatterintekijän inspiraationa näytelmää varten oli tieteellinen yhdysvaltalaisartikkeli, joka avasi yhteiskunnallista näkökulmaa maan kouluampumisiin.

”Yleensähän näissä tapauksissa keskitytään yksilöön. Onko hän sairas? Oliko kamala lapsuus? Mitä vanhemmat tekivät? Pelasiko hän paljon väkivaltaisia videopelejä,” ohjaaja luettelee.

Stenström Öhman kertoo, miten artikkeli valaisi Yhdysvaltojen tilannetta ja yhteiskunnan roolia. Siinä kerrottiin, että ampuja on pääsääntöisesti valkoinen poika. Ampuminen tapahtuu keskiluokkaisen alueen kouluissa, keskimääräistä pienemmissä kaupungeissa ja republikaaniosavaltioissa. Koulussa urheilu ja machokulttuuri kukoistivat.

”Nämä ovat myös hyvin tärkeitä syitä. Jopa tärkeämpiä kuin se, että kyseessä olisi vain yksi sairas yksilö.”

People Respect Me Now pureutuukin siihen, onko meillä enää aikaa katsoa toistemme perään.

”Nykyään voimme antaa tekijälle pillerin ja todeta, että tapahtunut ei ole kenenkään vastuulla. Ei vanhempien, yhteiskunnan tai koulun. Mutta jos tällaista tapahtuu, kaikki on yhteistä.”

Näytelmä sorkkii pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Miljöönä koulu on ohjaajan mukaan kuin yhteiskunta pienoiskoossa. Sieltä löytyvät lapset, vanhemmat, johtajat, opettajat ja hoitajat.

Stenström Öhman asui kolme vuotta Yhdysvalloissa. Hän kuvailee, että maa on kuin katsoisi tulevaisuuteen. Siihen, mitä tapahtuisi, jos yhteiskunnan turvaverkkoa ei olisi.

”Kun puhuin ruotsalaisesta hyvinvointijärjestelmästä ystävilleni Yhdysvalloissa, he sanoivat, että se on heille täydellinen utopia . Se ei voisi ikinä tapahtua. Kelloa ei voi kääntää taaksepäin.”

Rapakon takana verkostot ovat ihmiselle selviytymiskeino. Jos tunnet lääkärin, siitä voi olla hyötyä, kun lapsesi sairastuvat. Stenström Öhmanille jäi vaikutelma, että yhdysvaltalainen kysyy aina ensimmäisenä ”mitä teet työksesi”, kun hän tutustuu uuteen ihmiseen.

”He tavallaan panevat sinut arvioitavaksi. Oletko heille jotenkin hyödyllinen? Kuilu syntyy, kun joku ei ole.”

Kun Stenström Öhman palasi takaisin Ruotsiin, moni asia oli muuttunut. Järjestelmä oli alkanut reikiintyä.

”Oli hieman kammottavaa tulla takaisin ja nähdä muutos. Kun kerran alkaa yksityistää asioita, kouluja ja terveydenhuoltoa, vanhaa on vaikeaa saada takaisin. Meidän pitäisi todella välittää siitä. Toivottavasti ihmiset taistelevat saavuttamiensa asioiden puolesta.”

Tätä muutosta kritisoidaan myös näytelmässä. Luokkakoot suurenevat ja yksityiskouluun voi päästä, jos on kehdosta saakka ollut jonotuslistalla. Oppilaat eivät pääse kuraattorin pakeille kuin joka toinen viikko parin tunnin ajan.

People Respect Me Now on siinä mielessä erikoinen näytelmä, että neljä näyttelijää tekee kaikki yli 20 roolia. Stenström Öhman tiesi kirjoitusvaiheessa, ketkä neljä näyttelijää hän saisi mukaansa produktioon. Teos toteutettiin Lumor Teaterin ja Turteaternin yhteistyönä.

Stenström Öhman korostaa, että väkivaltaisuudesta huolimatta kukaan näytelmän hahmoista ei ole yksiselitteisesti paha. Näyttelijöiden jatkuvalla roolien vaihdolla on syvempikin merkitys.

”Meillä on erilaisia rooleja erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Esimerkiksi lapsi voi olla uhri kotona mutta kiusaaja koulussa.”

Vuonna 2016 näytelmä valittiin Ruotsin parhaaksi uudeksi näytelmäksi. Teos on käännetty englanniksi, saksaksi ja venäjäksi. Sitä on esitetty Saksassa ja nähty lukunäytöksissä Venäjällä, Tanskassa ja Norjassa. Ainakaan vielä näytelmästä ei ole tulossa suomalaisversiota.

Kaksi alkuperäiskokoonpanolla toteutettua näytöstä nähtiin Tampereen teatterikesässä viikonloppuna.

Ohjaaja uskoo, että kansainvälisen kiinnostuksen yksi syy on aiheen universaalius.

”Kouluampumiset ovat kamalia. Ne ovat jotain, johon voimme samaistua. Jotain, mitä pelkäämme.”

Yleisö tekee näytelmästä omat päätelmänsä, sillä mitään ei kerrota suoraan.

”Joku katsoja sanoi, että näyttää siltä kuin olisin hyvin vihainen. Että näytelmässä on niin paljon vihaa. Ja arvelen, että siinä on, mutta toivottavasti myös rakkautta”, Stenström Öhman sanoo.

People Respect Me Now sunnuntaina 13.8. kello 13 Tampereen teatterikesässä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Tampereen teatterikesä
  • Teatteri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Tukholman parhaaseen alakouluun oppilaat ilmoitetaan jo synnytyslaitoksella – Jono täyttyy alkuvuoden lapsista, eikä koulussa ole yhtään maahanmuuttajaa

      Tilaajille
    3. 3

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    4. 4

      Esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti – punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun

    5. 5

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    6. 6

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    7. 7

      ”Kokoomuksen pitäisi olla viisi kertaa keskustaa suurempi” – kolme arviota, miksi kokoomuksen kannatus nousee ja keskusta kyntää

    8. 8

      Norjalainen hotellisijoittaja kehuu Helsinkiä – ”Voisin rakentaa tänne 14 hotellia lisää”

    9. 9

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    10. 10

      Mistä opimme, että miehen kuuluu jahdata ja isä tarvitsee haulikon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    6. 6

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    7. 7

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    8. 8

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    9. 9

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    10. 10

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää