Viikon kirjasuosituksissa musikaalisia geenejä ja Italiaa, kirjastojen varatuimpina Dan Brownin uutuus ja Jere Karalahden elämää - Kulttuuri | HS.fi
Kulttuuri|Toimittaja suosittelee

Viikon kirjasuosituksissa musikaalisia geenejä ja Italiaa, kirjastojen varatuimpina Dan Brownin uutuus ja Jere Karalahden elämää

Musikaaliset geenit, Minä maalaan kuin Jumala ja Minun Italiani ovat tämän viikon kirjasuositukset.

Julkaistu: 15.10.2017 2:00, Päivitetty 15.10.2017 10:20

Musiikkimaku on mitä suurimmassa määrin, no, makuasia, ja hyvin monen seikan summa. Liisa Ukkola-Vuotin kirja Musikaaliset geenit, hyvinvointia musiikista (S&S) jättää estetiikan ja taiteellisen nokkimisjärjestyksen

syrjään ja keskittyy perustavan­laatuisiin kysymyksiin: Miksi musiikki on säilynyt evoluutiossa? Mitä musiikki ja musikaalisuus on? Musiikin biologian aihe­piiristä vuonna 2013 väitellyt tutkija avaa suurta kuvaa mukavan yleistajuisesti, tuoreimpaan tutkimukseen nojaten. Käsittelynsä saavat niin geenien ja ympäristön rooli musikaalisuudessa kuin musiikin kemia ja terveysvaikutukset. Ja lopussa on sanasto, joka tulee tarpeeseen. Kirjan yksi punainen lanka on, että kunkin mielimusiikki tekee monin tavoin hyvää. Mozart-efekti on ajat sitten kumottu.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kulttuuri

Luetuimmat

Uusimmat