Kulttuuri

Vuonna 1919 Helene Schjerfbeckin sydän särkyi – maalauksen surusta voi nyt nähdä Helsingissä Päivälehden museossa

Päivälehden museossa avautuu näyttely Helsingin Sanomain Säätiön teoksista. Teokset ovat kokoelmana esillä ensimmäistä kertaa. Näyttely on esillä vajaan kahden viikon ajan.

Asia on niin, että vuonna 1919 Helene Schjerfbeck oli onnettomasti rakastunut.

Hän oli tutustunut muutamaa vuotta aikaisemmin metsänhoitaja, maalari Einar Reuteriin, joka ihaili hänen taidettaan. Reuter oli ostanut Schjerfbeckin teoksia, käynyt tämän kanssa kirjeenvaihtoa ja vieraillut tämän luona. Schjerfbeckin ensimmäiseen yksityisnäyttelyyn vuonna 1917 Reuter kirjoitti monografian – jonka alkulehdillä oli vieläpä helläksi tulkittavissa oleva motto. Yksin elävä taiteilija oli ajatellut saavansa Reuterista ainakin maalaritoverin, mutta kaikesta päätellen muutakin.

Schjerfbeck-asiantuntija Leena Ahtola-Moorhouse kehottaa katsomaan Schjerfbeckin maalausta Purjehtija (1918), joka esittää Einar Reuteria. ”Monen miehen maalauksesta sanotaan, että ne ovat rakkauden kuvia naisista. Kyllä tämä on mielestäni rakkauden kuva miehestä.”

Sitten Reuter kirjoitti menneensä kihloihin ruotsalaisen Tyra Arpin kanssa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Se oli Schjerfbeckille järkytys”, Ahtola-Moorhouse sanoo.

Toistui sama pettymys, jonka Schjerfbeck oli kokenut jo parikymppisenä, kun hänen kihlauksensa taiteilijakollegan kanssa purkautui. Nyt hän oli pitkälle yli 50-vuotias, mutta tunteet eivät tunne ikärajoja, sanoo Ahtola-Moorhouse.

Syntyi teos Suru.

Siinä mustaan hameeseen pukeutunut naishahmo istuu kumarassa, toinen käsi otsalla ja toinen poskella, kuin epätoivoisena tai kyyneleitään katsojilta piilotellen. Naishahmo on tuttu Schjerfbeckin samana vuonna maalaamasta teoksesta Mustalaisnainen.

Toisen teoksen päälle maalatun työn taustalla näkyy viitteellisesti maalattu metsänraja ja oranssi kaistale, kuin syksyinen pelto.

Suru on ollut vuosien varrella esillä harvakseltaan, mutta keskiviikkona se tulee nähtäville Päivälehden museoon, jossa avautuu näyttely Helsingin Sanomain säätiön omistamista taideteoksista.

Teosta on kyllä lainattu näyttelyihin. Aiemmin teos on ollut esillä ainakin Ahtola-Moorhousen järjestämissä Schjerfbeck-näyttelyissä Ateneumissa vuosina 1992 ja 2012.

”Ensimmäinen kerta oli kaikista vaikein, koska ystäväämme Aatos Erkkoa piti lähestyä käsinkirjoitetulla kirjeellä”, Ahtola-Moorhouse naurahtaa. ”Mutta kyllä se onnistui.”

Ahtola-Moorhouse kuvailee teosta erittäin vahvaksi ja yhdeksi Schjerfbeckin ”edwardmunchmaisimmista”. ”Siinä on ilmaistu ahdistavaa tunnetilaa luonnonmuodoilla äärettömän hyvin”, hän sanoo.

Teoksen vaikuttavuutta korostaa myös sen suuri koko. Maalaus on noin metrin levyinen. Se tekee maalauksesta Schjerfbeckille poikkeuksellisen suuren, sillä hänellä ei ollut Tammisaaressa kunnon ateljeeta.

Sen sijaan, että Schjerfbeck olisi potenut sydänsuruaan sängyssä, hän käsitteli tunteitaan maalaamalla. Syksyllä hän kuitenkin joutui sydänvaivojen vuoksi sairaalaan ja oli siellä puolitoista kuukautta.

”Ihmettelen todella, miten hän on pystynyt maalaamaan näin vahvoja teoksia”, Ahtola-Moorhouse sanoo.

Suru on ollut Stenmanin taidesalongin näyttelyssä vuonna 1920, mutta silti sitä ei löydy Einar Reuterin kokoamista Schjerfbeckin teosten listoista. Ahtola-Moorhousen mukaan ei kuitenkaan ole epäilystäkään siitä, etteikö teos olisi Schjerfbeckin käsialaa.

”On mystistä, ettei hän ole liittänyt teosta listoihinsa, vaikka se on noin iso ja merkittävä”, Ahtola-Moorhouse sanoo. ”Olen jopa ajatellut, että ehkä hän on torjunut teoksen, kun on nähnyt siitä, minkälaisen surun hän aiheutti ihailemalleen taiteilijalle.”

Edustustilojen seiniltä museoon

Monilla suomalaisyrityksillä on mittavat taidekokoelmat. Esimerkiksi pankit ja vakuutusyhtiöt ovat aikoinaan ostaneet konttoreihin ja edustustiloihin runsaasti taidetta, ja Taidesäätiö Merita, Fortumin taidesäätiö ja UPM-Kymmenen taidesäätiö hallinnoivat edelleen satojen teoksien kokoelmia.

Sanoma Oy:lla arvoteoksia on kourallinen. Nykyään teokset kuuluvat Helsingin Sanomain Säätiölle.

Teoksia oli 1980- ja 1990-luvun taitteessa hankkimassa silloinen Sanoma Osakeyhtiön sijoitusjohtaja, nykyinen Helsingin Sanomain Säätiön talousvaliokunnan puheenjohtaja Nils Ittonen.

Ittonen ei halua suurennella kokoelman merkitystä. Teoksia ei kerätty kunnianhimoiseksi taidekokoelmaksi, vaan Sanoman edustustilojen sisustusta täydentämään.

”Seinäntäytteeksi, jos asian sanoo niin kuin se on.”


Siitä huolimatta keskiviikkona avautuvassa näyttelyssä on mukana monta kaunista teosta, kuten Helene Schjerfbeckin Suru ja Albert Edelfeltin reippaasti soutavaa naista kuvaava Canotière vuodelta 1890.

Teoksia hankittiin muun muassa huutokaupoista. Vuonna 1988 hankitusta Schjerfbeckistä syntyi pieni huutokilpailukin. Lopulta Ittonen kertoo maksaneensa siitä 2,2 miljoonaa markkaa, nykyrahassa vajaat 650 000 euroa. ”Siinä oltiin kipurajoilla”, Ittonen sanoo.

Suuntaviivoja taidehankinnoille antoivat paitsi edustustilojen tyyli, myös Helsingin Sanomien edeltäjän Päivälehden perustamisen aikakausi, jolloin itsenäistymispyrkimykset näkyivät niin yhteiskunnassa kuin taiteessakin.

Toki valintoihin vaikuttivat myös Sanoma Osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajan ja suuromistajan Aatos Erkon ja hänen vaimonsa Janen mieltymykset.

Yksi Jane Erkon suosikkitaiteilijoista oli Maria Wiik, jolta kokoelmassa on pieni öljyvärimaalaus Talonpoikaistyttö noin vuodelta 1880.

Aatos Erkko tunnettiin puolestaan merenkulun ystävä. Siitä muistuttaa Oscar Kleinehin teos Harmaja, jossa Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön alus S/S Regulus kyntää merta Helsingin edustalla.

Hurmaavat helmet – taidetta Helsingin Sanomain Säätiön kokoelmasta Päivälehden museossa (Ludviginkatu 2–4) 15.–26.11.2017 ma–su klo 11–17, vapaa pääsy.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuvataide
  • Näyttelyt
  • Päivälehden museo
  • Kulttuuri
  • Aino Frilander

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    3. 3

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    4. 4

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    5. 5

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    6. 6

      Länsimetro sai ihmiset liikkeelle varhain launtaina – kuvakooste matkustajien hurmoksesta

    7. 7

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    8. 8

      Morrissey vähättelee viihdealan seksuaalisesta ahdistelusta noussutta kohua: ”Ihmiset ovat tienneet mitä tapahtuu ja pelanneet mukana”

    9. 9

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    10. 10

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    2. 2

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    3. 3

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    6. 6

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    9. 9

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    10. 10

      Nuorisojengi tehtaili Helsingissä muutamassa kuukaudessa 13 ryöstöä – Uhrin kurkulle painettiin tikari Malmilla, myyjää hakattiin lonkerotölkeillä Mellunkylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Taksien tilaaminen Helsingissä muuttui jo torstaina – Valopilkku-sovelluksen tilaukset menevät nyt Lähitaksille
    3. Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”
    4. Katalonian pannukakku lässähti – joulukuun aluevaaleista tulee todella raju mittelö
    5. Saksan hallitusneuvottelut yllättivät kaasuputkea vastustavan Baltian iloisesti – ”Ovatko saksalaiset tulleet järkiinsä?”
    6. Länsimetro sai ihmiset liikkeelle varhain launtaina – kuvakooste matkustajien hurmoksesta
    7. Presidenttikampanjansa avannut Merja Kyllönen puuttuisi syrjivään puheeseen eduskunnassa: ”Vaikka viikon palkka pois tai kuukauden pidätys eduskuntatyöstä”
    8. Tunti sitten
    9. Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä
    10. Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat
    11. Morrissey vähättelee viihdealan seksuaalisesta ahdistelusta noussutta kohua: ”Ihmiset ovat tienneet mitä tapahtuu ja pelanneet mukana”
    12. Krista Pärmäkoski sivussa – vahvasti hiihtänyt Laura Mononen tuuletti voittoa Suomen cupissa: ”Parempi tilanne kuin viime vuonna”
    13. Näytä lisää