Suomen valtio reagoi ilmastonmuutokseen liian hitaasti ja keskustelu vaikutuksesta työpaikkoihin on ”ihan duplopalikkatasolla”, sanoo aiheesta kirjan ohjannut Hanna Nikkanen - Kulttuuri | HS.fi

Suomen valtio reagoi ilmastonmuutokseen liian hitaasti ja keskustelu vaikutuksesta työpaikkoihin on ”ihan duplopalikkatasolla”, sanoo aiheesta kirjan ohjannut Hanna Nikkanen

Hanna Nikkasen mielestä ilmastonmuutosta käsitellään liian usein liian etäällä tapahtuvana asiana, vaikka ”planeetan tila on hälyttävä”. Siksi hän teki Tampereen journalistiopiskelijoiden kanssa kirjan, jossa ilmaston lämpeneminen on suomalaista arkipäivää.

17.12.2017 2:00 | Päivitetty 17.12.2017 11:26

”Suomen valtio tuotti meille paljon pettymyksiä”, sanoo Hanna Nikkanen ja haarukoi nepalilaista tuorejuustoa tehokkaasti suuhunsa.

Pettymykset liittyvät tässä yhteydessä tänä syksynä ilmestyneeseen Hyvän sään aikana -kirjaan (Into), jonka Nikkanen teki Tampereen yliopiston viime lukuvuoden vierailevana professorina yhdessä kahdenkymmenenyhden journalistiopiskelijan kanssa. Kirja sai marraskuun alussa Vuoden parhaan tietokirjan Kanava-palkinnon ja oli ehdolla tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat