Kulttuuri

Miksi Los Angelesissa pelaa jääkiekkojoukkue, jolla on rivo suomalainen nimi ja Jokereiden pelipaidat? Taustalta löytyi Atomirotan kitaristi ja hänen käytännön pilansa

Rane Raitsikka eli Harri Jäntti pelaa itsekin edelleen jääkiekkoa, ja sattuu myös omistamaan Jokereiden osakkeita.

Los Angelesissa kansainvälistä uraa luova tuottaja Joonas Angeria rentoutuu studiopäivän päätteeksi perisuomalaisittain jääkiekon parissa.

Angeria pelaa pari kertaa viikossa joukkueessa, jossa on suomalainen maalivahti, mutta muut pelaajat ovat amerikkalaisia. Joukkue pelaa kuitenkin Jokereiden pelipaidoilla, ja joukkueella on myös suomenkielinen nimi ”Perseenreikä.”

Tosin amerikkalaiset eivät osaa sanaa kirjoittaa, joten nimi on yleensä Perseenrekka. Mutta mistä ihmeestä joukkue on nimensä ja pelipaitansa saanut?

”Ei mitään hajua”, Angeria naurahti HS:n haastattelussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

HS päätti ottaa asiasta selvää. Selvisi, että Perseenreikä-nimisen joukkueen takana on vuosina 1989–2010 Los Angelesissa asunut muusikko Rane Raitsikka, oikealta nimeltään Harri Jäntti. Suomalainen kitaristiveteraani soittaa nykyään Atomirotta-yhtyeessä.

”Angeria pelaa minun vanhassa jengissäni, jossa on vielä mukana muutama parhaista ystävistäni”, Jäntti iloitsee kuullessaan, missä joukkueessa Angeria pelaa.

Jäntti päätyi asumaan Yhdysvaltoihin vuonna 1989, kun hän oli maassa kiertueella Smack-bändin kanssa.

Jääkiekkoa pienestä pojasta asti rakastanut Jäntti teki 1990-luvun alussa Radio Citylle radiohaastatteluja NHL-pelaajista salanimellä Leo Lahti.

2000-luvun alussa oli oman jääkiekkojoukkueen vuoro. Jäntti perusti parin englantilaisen jalkapallohuligaanikaverinsa kanssa Droogs-nimisen joukkueen.

Joukkueen pelipaidassa oli Kellopeliappelsiini-elokuvan julistekuva, jossa pesismailat on vaihdettu lätkämailoihin. Joukkue raivasi tiensä ykkösdivisioonan kahdeksankertaiseksi mestariksi, ja meininki oli ennen kaikkea värikästä.

”Otimme hallin heti haltuun, eikä käytännön piloilta säästynyt yksikään joukkue. Matsin jälkeen grillasimme hallin parkkipaikalla usein aamuyöhön asti”, Jäntti muistelee.

Ottelut menivät usein myös painimisen puolelle.

”Otimme välillä armenialaisten vastustajien kanssa loppukättelyissä kaikki–kaikkia vastaan painin. Venäläisten kanssa miteltiin parkkipaikalla. Vuosien saatossa homma kuitenkin rauhoittui ja molemminpuolinen kunnioitus säilyi.”

Jäntti työskenteli Los Angelesissa paitaliikkeessä, jossa hän painatti omaksi ilokseen ja vitsinä t-paitoja, joissa luki teksti Perseenreikä.

Jäntti antoi t-paitoja kavereilleen ja jääkiekkojoukkueelle.

”Englantilaisista futishuligaaneista, joiden kanssa joukkueen perustin, paidat olivat tosi hauska juttu. Keksimme aina jonkun hölmön selityksen sanalle, jos joku asiasta kysyi.”

Myös talk-show-juontaja Conan O´Brien sai oman perseenreikä-paitansa.

Basisti Sami Yaffan yhtye New York Dolls oli vuonna 2006 musiikkivieraana Late Night with Conan O'Brien -ohjelmassa. Yaffa ojensi esityksen jälkeen O’Brienille t-paidan.

Kun O’Brien uteli, mitä sana tarkoittaa, Yaffa vastasi, että kyseessä on vanha suomalainen sanonta.

Yaffa kertoo kirjassaan Sami Yaffa – Tie taipuu (Like 2016), että O’Brien oli lahjastaan hyvin ylpeä.

Hän käveli t-paita päällään pitkin NBC-kanavan käytäviä. Yhden työntekijän puoliso oli Suomesta, ja puoliso oli revennyt nauruun paidan nähtyään.

Näin O’Brien sai lopulta tietää, mitä sana oikeasti tarkoittaa. O’Brien sekosi tiedosta täysin ja totesi, että ”v**** best gift ever!”

Droogs kasvoi lopulta niin, että joukkueita oli yhteensä viisi.

Kun Jäntti palasi Suomeen vuonna 2010, joukkuekaverit tekivät Jäntille kunniaa vaihtamalla Droogs-nimen Perseenreiäksi. Olihan hän joukkueen perustaja ja kapteeni.

Suomeen palattua Jäntti kuuli, että joukkue tarvitsee uudet pelipaidat. Jäntti sai Jokereiden toiminnassa mukana olevalta kaveriltaan Jokereiden pelipaidat ilmaiseksi ja lähetti ne joukkueelle.

Edelleen jääkiekkoa pelaava Jäntti sattuu myös omistamaan Jokereiden osakkeita. Hän osti ne 1980-luvulla, kun Mestistä pelaava seura oli melkein vararikossa.

”Rakkaus jääkiekkoon on säilynyt, ja käyn jäillä edelleen monta kertaa viikossa.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Musiikki
  • Jääkiekko
  • Kulttuuri
  • Anna von Hertzen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Amerikkalaisen mielestä suomalainen on vauva

    2. 2

      Valepoliiseja, asekauppaa ja kuolema – HS tutki, miten suomalainen liikemies ja entinen ministeri Suvi Lindén päätyivät Ugandaan ja mitä sen jälkeen tapahtui

      Tilaajille
    3. 3

      Toimitusjohtajamme käytös on pitänyt sisällään nimittelyä, haukkumista, aiheettomia syytöksiä ja raivokohtauksia – Hallitus ei katso tarpeelliseksi puuttua tilanteeseen

    4. 4

      Elintaso on Virossa nyt kuin Suomessa 1990-luvulla – näin keskiluokka elää Tallinnassa

    5. 5

      MV-lehden nousu ja uho – näin Ilja Janitskin loi ja hylkäsi lehden, jota hän nyt syyttää ”törkypaskaksi”

      Tilaajille
    6. 6

      Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

    7. 7

      Wired: Sukellusvenemurhasta epäilty Peter Madsen oli kertonut täsmällisesti murhafantasioistaan seksikumppanilleen ennen tekoa

    8. 8

      On hyvin kummallista, että ylioppilaskokeet on tähän asti kirjoitettu kynällä paperille

    9. 9

      ”Mun unelmana on käydä Malediiveilla ennen kuin ne uppoaa” – HS vietti vuorokauden abien kanssa, jotka juovat ja tupakoivat vähemmän kuin yksikään aiempi sukupolvi

    10. 10

      Joensuulaisesta keskustanuoresta tuli rockin mystinen kulttilaulaja, jonka huumeet ja hulluus ajoivat kuolemaan – Jouni Mömmö oli liikaa myös Sielun veljille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

    2. 2

      (Mies)taiteilijat ovat kohdelleet muita törkeästi yli kahdensadan vuoden ajan, ja saaneet kaiken anteeksi – mikä muuttui vuodessa?

      Tilaajille
    3. 3

      Kansaansa kiduttava hirmuvaltio hukkui hetkeksi kansainväliseen ihailuun ja kehuun: katsokaa Pohjois-Korean prinsessan pisamia ja kaunotarten armeijaa

    4. 4

      Olen typerys, jota uhkaa varattomuus

    5. 5

      Wired: Sukellusvenemurhasta epäilty Peter Madsen oli kertonut täsmällisesti murhafantasioistaan seksikumppanilleen ennen tekoa

    6. 6

      Joensuulaisesta keskustanuoresta tuli rockin mystinen kulttilaulaja, jonka huumeet ja hulluus ajoivat kuolemaan – Jouni Mömmö oli liikaa myös Sielun veljille

    7. 7

      Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

    8. 8

      Pohjois-Korean cheerleaderien ei kannata harkitakaan kisojen aikana loikkaamista, sanoo vuonna 2006 loikannut entinen cheerleader

    9. 9

      Uusi rasismi vaihtoi rodun kulttuuriin

    10. 10

      Vähenevä kiinnostus lastenhankintaan näkyy myös adoptiohakemuksissa – hakijat ovat niin vanhoja, että eivät voi toivoa pientä lasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pystytkö tähän hyppyyn? Jos et, kannattaa huolestua – ”Kolmi­kymppisenä on viimeinen hetki ruveta kuntoilemaan”

      Tilaajille
    2. 2

      Viime keväänä Zakarie Ali oli töissä Sörnäisten Alepassa, kun lippispäinen mies teki kahvihyllyllä yllättävän ehdotuksen – nyt 19-vuotias suomalainen on maailman kysytyimpiä muotinäytösmalleja

      Tilaajille
    3. 3

      Ihmiset pitävät lämpimänä jopa viittä ”varasuhdetta” siltä varalta, että parisuhde päättyisi – koskee niin sinkkuja kuin varattuja

    4. 4

      Onko puolisosi taipuvainen syrjähyppyyn? Tutkijat löysivät tiedostamattomia tapoja, jotka paljastavat alttiuden pettämiseen

    5. 5

      Maailmalla kohistaan nyt ”järisyttävältä” tuntuvasta uudesta orgasmista, mutta mikä ihme on kohdunkaula­orgasmi? Selvitimme

    6. 6

      Pääsin neljässä viikossa bikinikuntoon – näillä tehokkailla ohjeilla

    7. 7

      ”Haluaisin suojella ihmisiä siltä, etteivät he itse mokaisi omia suhteitaan”, sanoo kokenut parisuhdekouluttaja, ja kertoo viisi olennaista rakastamisen taitoa

      Tilaajille
    8. 8

      Kilohinta neljä miljardia euroa – Suomen arvokkainta vientituotetta tehdään espoolaisen toimistotalon uumenissa

    9. 9

      Sissikoulutus on rankinta mitä armeija tarjoaa, mutta Jaakko Pessinen vain lihoi – miten selittyy mies, joka reuhtoo 45 vuotta metsässä ilman sairaspäiviä ja kaataa traktorin paljain käsin?

      Tilaajille
    10. 10

      Naisleijonissa kuohuu, tähtihyökkääjältä Jatkoajassa suoraa puhetta: ”Meidän kisoja ei tule pilaamaan kukaan, ei oma valmentaja tai kukaan ulkopuolinen”

    11. Näytä lisää