Kulttuuri

”Tämä ei ollut pelkkä some-kampanja” – Videolla esittävän taiteen ammattilaiset lukevat häirintä­kokemuksia ääneen

Kulissien takana -tapahtumassa taltioitiin puolituntinen video, joka on katsottavissa ohessa.

Kulissien takana -kannanoton kunniaksi järjestettiin juhlat Helsingin Uunisaaressa lauantaina. Oheinen video on taltioitu tapahtumassa.

Joulukuun alussa yli tuhat esittävien taiteiden ammattilaista vetosi seksuaalisen häirinnän lopettamiseksi. Helsingin Sanomat ja Svenska Yle julkaisivat #kulissientakana-kannanoton, johon kerättiin allekirjoituksia teatteri-, elokuva-, televisio-, ooppera- ja tanssialan ammattilaisina työskenteleviltä naisilta, naisoletetuilta ja muunsukupuolisilta.

Kaikkiaan allekirjoittajia kertyi 1 244. Kaikki allekirjoittaneet eivät ole itse kokeneet seksuaalista ahdistelua, mutta kaikki vaativat seksuaalisen häirinnän lopettamista ja antavat tukensa häirintää kokeneille.

”Me allekirjoittaneet vaadimme nollatoleranssia seksuaaliselle häirinnälle ja vaadimme, että valta-asemissa olevat henkilöt ottavat ongelman vakavasti. Seisomme yhtenä rintamana asian puolesta”, kannanotossa lukee.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Uunisaaressa järjestettävässä tapahtumassa luettiin ääneen sekä kannanotto että kerättyjä häirintäkokemuksia. Nimettömiä kokemuksia luki kaksikymmentä naista: muun muassa näyttelijät Minna Haapkylä, Heidi Lindén, Linda Zilliacus, Heli Sutela ja ohjaaja Milja Sarkola.

Lisäksi ohjelmasta oli varattu aikaa kannustuspuheille, joita pitivät muun muassa Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professori Elina Knihtilä ja poliitikko Eva Biaudet. Kokemuksia ja kannustuspuheita luettiin sekä suomeksi että ruotsiksi.

Tapahtuman avulla halutaan pitää aihetta esillä.

”Tämä on tärkeä aihe, jonka käsittely ei saa loppua siihen, että kannanotto julkaistiin”, perustelee tapahtumaa järjestävä näyttelijä Kira-Emmi Pohtokari.

”Tämä ei ollut pelkkä some-kampanja.”

Pohtokarin lisäksi tapahtumaa ovat olleet järjestämässä tanssija Aksinja Lommi ja näyttelijä Nelly Kärkkäinen, mutta myös moni muu esittävien taiteiden alalla työskentelevä nainen on auttanut tiedottamisessa ja muussa järjestelyssä. Kampanja ja sitä nyt seuraava tapahtuma ovatkin Pohtokarin mukaan saaneet alan ihmiset liikkeelle yhteisenä rintamana.

Järjestäjät haluavat tapahtumalla myös kiittää niitä naisia ja muunsukupuolisia, jotka ovat jakaneet kokemuksiaan ja tuoneet esille esittäviin taiteisiin liittyviä ongelmia. Sekä kannustaa kaikkia alalla olevia jatkamaan alkanutta työtä seksuaalisen häirinnän näkyväksi tekemisessä ja ilmiön kitkemisessä.

”Tavoitteena on luoda työkulttuuri ja kulttuuri, jossa on ok puhua näistä asioista”, Pohtokari sanoo. ”Sellainen, jossa rajojen asettaminen on sallittua.”

Tapahtumaan oli kutsuttu parisataa esittävien taiteiden ammattilaista, kaikista sukupuolista.

”Muutos tehdään yhdessä, ja tasa-arvotyötä tehdään yhdessä”, Pohtokari sanoo.

”Haluamme turvallisuutta ja solidaarisuutta, ja sitä solidaarisuutta me nyt juhlimme.”

Oikaisu 13.1. klo 9:35: Toisin kuin jutussa aikaisemmin mainittiin, sirkusala ei ole mukana kannanotossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Olympiapaikan Suomelle hankkinut Viveca Lindfors avautui kovin sanoin häviöstä Emmi Peltoselle – Taitoluisteluliitto: ”Kriteerit olivat alusta asti selvät”

    2. 2

      Oululaisperhe asuu kesät talvet entisessä venäläisessä rahtilaivassa – ”Tatjana” on tiettävästi Suomen pohjoisin kelluva koti, mutta siinä asuminen on jatkuva työmaa

    3. 3

      Jamaikan väkivaltaisuudet ovat yltyneet niin rajuiksi, että matkailijoita varoitetaan liikkumisesta loma­keskusten ulkopuolella – Armeija kutsuttiin taltuttamaan huume­jengien sotaa

    4. 4

      ”Kuukausia”, vastasi hoitaja – seuraavana yönä isäni kuoli, eikä kaikki mennyt niin kuin piti, kirjoittaa toimittaja Katri Kallionpää isänsä viimeisistä viikoista suomalaisessa sairaalassa

      Tilaajille
    5. 5

      Minna oli niin juovuksissa, ettei voinut hakea lastaan päiväkodista – Lopulta alkoholismiaan vuosia peitellyt äiti löysi oman pohjansa ja soitti itse lastensuojeluun

    6. 6

      Arkkitehtiperhe tutki uudiskotinsa Helsingin Jätkäsaaressa huolellisesti – näin teet muuttotarkastuksen ja reklamoit virheistä ajoissa

    7. 7

      Harley Davidson -kypärä ja nahkaliivi – piste-ennätyksensä tehnyt Jesse Puljujärvi antoi näytteen kielitaidostaan: ”Välillä tuntuu paremmalta, välillä paremmalta”

    8. 8

      Poliisi kiitteli tuntematonta hengenpelastajaa Helsingissä – soitti aamuyöstä apua jäihin pudonneelle

    9. 9

      Viveca Lindfors pettyi rajusti Ylen haastattelussa olympiapaikan menetyksestä Emmi Peltoselle – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    10. 10

      Shorai shorai houlama goodbye – tällaista hurmosta ja kaaosta oli Remun viimeinen keikka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Minna oli niin juovuksissa, ettei voinut hakea lastaan päiväkodista – Lopulta alkoholismiaan vuosia peitellyt äiti löysi oman pohjansa ja soitti itse lastensuojeluun

    2. 2

      Suomalaistytöt imevät nyt elämänoppia kirjoista, joiden tekijän oma elämä oli suurta valhetta – Päiväkirjat paljastavat suursuositun kirjailijan eläneen perhehelvetissä ja päätyneen äärimmäiseen tekoon

    3. 3

      Viveca Lindfors pettyi rajusti Ylen haastattelussa olympiapaikan menetyksestä Emmi Peltoselle – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    4. 4

      ”Kuukausia”, vastasi hoitaja – seuraavana yönä isäni kuoli, eikä kaikki mennyt niin kuin piti, kirjoittaa toimittaja Katri Kallionpää isänsä viimeisistä viikoista suomalaisessa sairaalassa

      Tilaajille
    5. 5

      Päivä on pidentynyt jo yli tunnin joulusta ja pian valo lisääntyy valtavin harppauksin – mistä kiihtyvä tahti johtuu?

    6. 6

      Oululaisperhe asuu kesät talvet entisessä venäläisessä rahtilaivassa – ”Tatjana” on tiettävästi Suomen pohjoisin kelluva koti, mutta siinä asuminen on jatkuva työmaa

    7. 7

      Arkkitehtiperhe tutki uudiskotinsa Helsingin Jätkäsaaressa huolellisesti – näin teet muuttotarkastuksen ja reklamoit virheistä ajoissa

    8. 8

      Shorai shorai houlama goodbye – tällaista hurmosta ja kaaosta oli Remun viimeinen keikka

    9. 9

      Satu Söderström sanoi menevänsä tanssileirille, kun hän lähti kuvaamaan pornoelokuvaa – nyt ex-pornotähti on seksologi, joka patistaa suomalaisia lopettamaan aristelun sängyssä

      Tilaajille
    10. 10

      Näyttelijä Aziz Ansariin kohdistetut ahdistelusyytökset ovat saaneet sosiaalisen median kiistelemään: tarkoittaako nainen ”ei” vaikka suostuu suuseksiin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi lihon, vaikka syön surkean vähän, pohtii moni laihduttaja – Ilmiölle on usein selitys, mutta sitä on vaikea hyväksyä, sanovat asiantuntijat

      Tilaajille
    2. 2

      Vuonna 1953 sadat ihmiset etsivät murhattua Kyllikki Saarta – yksi heistä oli tappaja, uskoo kokenut rikos­tutkija, joka perehtyi vuosi­kymmeniä salassa pidettyyn tutkinta-aineistoon HS:n kanssa

      Tilaajille
    3. 3

      51-vuotias nainen jäi kiinni Helsinki-Vantaalla kaksi kiloa huumeita matkalaukussaan – ”Nainen on ihan tosidiilissä 20 000 euroa”, viestitteli hätääntynyt välittäjä ja paljasti itsensä

    4. 4

      Kehäradan yllättävä seuraus: Helsinkiläiset nuoret matkustavat maleksimaan lentokentälle – ”En mä oikein tiedä, mitä me täällä tehdään”

    5. 5

      Kymmeniä suomalaisia on noussut ruotsinlaivaan ja kadonnut – Markus Leväniemen viimeiset liikkeet tallentuivat valvontakameraan, mutta kenen kanssa hätääntynyt nuorukainen puhui ennen katoamistaan?

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalaistytöt imevät nyt elämänoppia kirjoista, joiden tekijän oma elämä oli suurta valhetta – Päiväkirjat paljastavat suursuositun kirjailijan eläneen perhehelvetissä ja päätyneen äärimmäiseen tekoon

    7. 7

      Asteekkien 500 vuoden takainen joukkotuhon syy selvisi

    8. 8

      Nuori terve mies pidätti aivastusta ja joutui sairaalahoitoon – Suomalais­lääkäri selittää, miksi: ”Aivastusta ei kannata pidättää”

    9. 9

      Älykäs ja herkkä ihminen kokee muita helpommin yksinäisyyttä – yksinäisyyden tunteen voi päihittää, sanoo asiantuntija ja antaa viisi neuvoa

      Tilaajille
    10. 10

      Aineenvaihdunta alkaa hidastua jo kolmekymppisenä niin, että liikuntaa on lisättävä selvästi – Tutkija kertoo, mitä painonnousun pysäyttäminen vaatii

    11. Näytä lisää