Kulttuuri    |   Teatteriarvostelu

Antiikin järkyttävimmässä tragediassa Medeia surmaa lapsensa – klovniversio käsittelee näytelmää naurun kautta ja opettaa yleisölle raivonhallintaa

Taina Mäki-Ison klovnihahmo Martta antaa yleisölle raivonhallintaopastusta.

Klovneria

Medeia: Klovnin raivonhallintaopas. Ohjaus Janne Saarakkala ja Taina Mäki-Iso, käsikirjoitus Mäki-Iso ja työryhmä, valot, äänet ja videot Mika Haaranen, puvut Elina Kolehmainen, esiintyjä Taina Mäki-Iso. Kanneltalo.

Euripideen Medeia on teatterihistorian ehkä järkyttävin näytelmä, ja sen päähenkilö kirjallisuuden yksi voimakkaimmista ja samalla hirveimmistä naisista.

Medeia tappaa lapsensa kostoksi miehelleen Iasonille.

Miten tragediaa edes voisi esittää klovnerian keinoin? Kyllä voi. Loistava klovni Taina Mäki-Iso tarjoaa katsojalle katharsiksen. Vihdoinkin.

Mäki-Iso hallitsee kaikki klovnerian perusjipot. Kaatuilut, tavaroiden leviämiset ympäriinsä ja ennen kaikkea täydellisen ajoituksen. Esityksessä Medeia: Klovnin raivonhallintaopas on kuitenkin syvempi sisältö viihdyttämisen lisäksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yksityisestä edetään kohti yleistä. Ensin koemme myötäelämistä arjen pienistä vastoinkäymisistä ja niiden aikaansaamasta usein turhasta raivosta. Siitä, kun kaikki joskus tuntuu menevän pieleen.

Kehyskertomuksessa siirrytään yleiselle tasolle. Klovnihahmo Martta saa puhelun Hollywoodin tuottajalta, joka tarjoaa pääroolia Medeiassa. Täysin tuntematta tarinaa hän ryhtyy rakentamaan sitä näytelmätekstin pohjalta, ja me yleisönäkin saamme olla mukana kuoron roolissa antiikin teatteriperinteen mukaisesti.

Tragedian kauhea päätös selviää Martalle ja hän joutuu roolin takana ihmisenä kohtaamaan dilemman. Tarina muuttuu universaaliksi moraalipohdiskeluksi koston oikeutuksesta, oikeasta ja väärästä, epäoikeudenmukaisuudesta. Ja samalla tuo mieleen tarinoita oikean elämän tragedioista, joita on voinut lukea uutisista. Epätoivoisista ihmisistä, jotka tekevät raivoissaan epätoivoisia peruuttamattomia tekoja.

Taina Mäki-Iso tekee roolinsa jälleen kerran niin riemukkaasti, että jo se on itsessään terapiaa. Tuntuu vähän syylliseltä nauraa näille asioille. Olisi turha kuvitella, että tämä on vain hömppää. Naurun takana piilee tunteita, joita on syytä käsitellä. Vihalle ja raivolle on hyvä nauraa, se neutralisoi ne pois.

Minä uskon tämän version Medeiasta. Se selittää tarinan ajattomaksi kertomukseksi ja auttaa ymmärtämään sitä koomisen kautta.

Kun Medeia on käsitelty, alkaa klovnihahmon raivonhallintakoulutus. Saamme hyviä vinkkejä mutta koska Martalla on ”siihen kaikki oikeudet - myös immateriaalioikeudet”, jätän tässä ne kertomatta. Menkää itse koulutukseen, jos esitys tulee kohdalle.

Punaisen nenän tarina alkoi otsakuhmusta

Klovnit tunnistaa yleensä punaisesta nenästä. Sen alkuperä on epävarma. Yksi teoria on, että arkki­tyyppisellä koomisella commedia-hahmolla oli kuhmu otsassa, jonka hän sai joka esityksessä toistuvassa pieksemisessä. Punainen kuhmu olisi sitten valahtanut myöhemmin punanenäksi merkkinä koomisesta roolista.

Taina Mäki-Ison Martta-hahmolla ei ole punaista nenää vaan punaiset pallot rinnoissa nännien kohdalla. Punanenä on siis jatkanut evoluutiotaan ja valahtanut vielä alemmas. En tiedä, onko se Mäki-Ison tarkoitus, mutta punanännit voi halutessaan nähdä feministisenä kannanottona kovin miehiseen klovneriaan. Naisklovnit ovatkin tulleet voimalla ja laajentaneet aihepiiriä – klovnerian perinteitä toki kunnioittaen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Klovneria
  • Teatteriarvostelut
  • Kulttuuri
  • Jussi Tossavainen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Whatsapp kieltää käytön alle 16-vuotiailta EU:n alueella

    2. 2

      Suomessa vallitseva ilmapiiri ajoi minut osaksi aivovuotoa

    3. 3

      Kahden tuhannen euron tuki vauhdittaa sähköautojen hankintaa, häviäjänä etenkin Suomen suosituin sähköautomerkki Tesla – nämä autot täyttävät tuen ehdot

    4. 4

      Seksi lakkasi, mutta Hanna halusi perheen ja jaksoi uskoa – millaista on elää seksittömässä suhteessa ja mitä sille voi tehdä?

      Tilaajille
    5. 5

      Onko koolla merkitystä ja kahdeksan muuta kysymystä – Urologi kertoo, mitä kumppanin on hyvä tietää peniksestä

    6. 6

      ”Join yhden lasin viiniä, toinen jäi puoliväliin, koska halusin kotiin” – viinanhimoon on lääkkeet, mutta niitä käytetään vähän

    7. 7

      Isovanhempien arkinen läsnäolo ja lämpö ovat aarre, josta moni lapsi jää tänäkin päivänä paitsi

    8. 8

      Amerikkalaismies teki ryöstöjä 16-vuotiaana, korkein oikeus piti 241 vuoden vankeustuomion voimassa

    9. 9

      Siviilipoliisit seurasivat yökerhossa, kuinka mieskaksikko tarkkaili muita asiakkaita baaritiskillä Helsingissä – varjostus jatkui läpi Esplanadin puiston ja poiki rikosepäilyjä

    10. 10

      Mäntsäläläiseen pöheikköön rakennetaan kaikessa hiljaisuudessa lentokenttää, vaikka lupaa lentotoiminnalle ei vielä ole

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko koolla merkitystä ja kahdeksan muuta kysymystä – Urologi kertoo, mitä kumppanin on hyvä tietää peniksestä

    2. 2

      Siviilipoliisit seurasivat yökerhossa, kuinka mieskaksikko tarkkaili muita asiakkaita baaritiskillä Helsingissä – varjostus jatkui läpi Esplanadin puiston ja poiki rikosepäilyjä

    3. 3

      Netissä nauretaan lapio kädessä heiluville Donald Trumpille ja Emmanuel Macronille, eikä lapiointikuvasta väännetyille vitseille näy loppua

    4. 4

      Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

      Tilaajille
    5. 5

      70 neliön kolmioon vietiin 600 muuttolaatikkoa, kertoo muuttomies – Tavallisessa suomalaisessa kodissa on 30 000–50 000 tavaraa

    6. 6

      Toimittajaa kopeloitiin festivaalilla 22 kertaa – oli haastattelemassa juttuunsa 54 naista, joita kopeloitiin myös joka ikistä

    7. 7

      Kaj Turusen loikka sinisistä kokoomukseen löi säröä hallitukseen – Näin dramaattinen päivä eteni

    8. 8

      Synnytyksestä suoraan korkokenkiin ja meikkiin hypännyttä Katea on turha sääliä: Se on pohjimmiltaan ammatin­valintakysymys

    9. 9

      30-vuotias mies tuomittiin vankeuteen 14-vuotiaan tytön raiskauksesta – tarjosi ennen tekoa uhrille kannabista

    10. 10

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    2. 2

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    3. 3

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    4. 4

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    5. 5

      Sata vuotta sitten säveltäjä Toivo Kuula sai luodin päähänsä, eikä tappaja koskaan selvinnyt – Pari viikkoa sitten Kuulan tyttärenpoika sai puhelun, joka oli pudottaa hänet sängystä

      Tilaajille
    6. 6

      ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

      Tilaajille
    7. 7

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    8. 8

      Onko koolla merkitystä ja kahdeksan muuta kysymystä – Urologi kertoo, mitä kumppanin on hyvä tietää peniksestä

    9. 9

      Kolme kuoliaaksi kuristettua ihmistä, lukuisia hyökkäyksiä naisten kimppuun, raiskaamista ja vankilapakoja – näin Oulussa pajatsoja huijanneesta nuorukaisesta tuli kylmäverinen tappaja

      Tilaajille
    10. 10

      Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Euron vahvistuminen rokotti Huhtamäen tulosta alkuvuonna
    3. Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen uskoo rallikauden ensimmäisen ykköstilan olevan jo nurkan takana –”Kamppailemme voitosta kauden jokaisessa jäljessä olevassa kilpailussa”
    4. Lastenhoitajat marssivat ulos koko Uudellamaalla keskiviikkona – Näin se vaikuttaa päiväkoteihin Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla
    5. Kahden tuhannen euron tuki vauhdittaa sähköautojen hankintaa, häviäjänä etenkin Suomen suosituin sähköautomerkki Tesla – nämä autot täyttävät tuen ehdot
    6. Puukotettu nainen ihmetteli, ”mitä pahaa minä olen tehnyt” – Turussa kuullaan vuoden pakolaismieheksi valittua Hosseinia ja kuutta muuta silminnäkijää
    7. Seksi lakkasi, mutta Hanna halusi perheen ja jaksoi uskoa – millaista on elää seksittömässä suhteessa ja mitä sille voi tehdä? Tilaajille
    8. Amerikkalaismies teki ryöstöjä 16-vuotiaana, korkein oikeus piti 241 vuoden vankeustuomion voimassa
    9. Prinssi Daniel tutustuu tänään suomalaisiin kouluihin pääkaupunkiseudulla – suora lähetys käynnissä
    10. Omistajaorganisaation jäsenten keski-ikä 70 vuotta – Kangasalan Jukola palkkasi suunnistusviestin historian nuorimman pääsihteerin: ”Tunnemme hänen erinomaiset johtamistaitonsa”
    11. Suomalainen Pikkuli-animaatiosarja nähdään kohta yli sadassa maassa – Al Jazeera näyttää sarjaa viiden vuoden ajan
    12. Näytä lisää