Kulttuuri

”Tees nyt Chrisse taas jotain”, sanoi tilaaja ja Chrisse Johansson teki – hän on sanoittanut liki kolmetuhatta tuttua laulua

Kesän lapsi, Syysunelma, Rotunainen, Viikonloppuisä ja tuhannet muut tutut iskelmäsanoitukset ovat Chrisse Johanssonin käsialaa.

Täydellisessä maailmassa Chrisse Johansson olisi tehnyt tekstin myös siihen Katri Helenan levyttämään lauluun, jonka kertoja istuu rantakahvilassa ja katsoo lempeässä iltatuulessa autiota hiekkarantaa – ja antaa ajatuksensa kauas kantaa.

Ehkä jopa jossain päin Espanjaa, Johanssonin nykyistä kotimaata.

Mutta tämän iskelmän sanoitus ei ole hänen, vaikka hiekkaranta on kuulunut hänen arkiseen maisemaansa yli kaksikymmentä vuotta.

”Tosin minä tulin tänne enimmäkseen valon takia”, Johansson naurahtaa puhelimessa. Costa del Solille hän muutti jo 1995.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Maaliskuussa 2018 Aurinkorannikon hiekkarannat ovat vielä tyhjiä ja kalsea talvi on saanut Johanssonin ajattelemaan synnyinmaataan Suomea.

Tai ainakin talojen keskuslämmitystä.

”Mutta kyllä tämä tästä kääntyy, mimosat kukkivat jo.”

Johanssonin kerrostalokodin ikkunoista Fuengirolassa siintävät Mijas-vuoret palauttavat mieleen toisen Katri Helenan tulkitseman iskelmäklassikon, jossa ”takaa vuorten aamu nousee, päivän uuden Luoja suo” kertojan vakuutellessa taivaan linnun kaltaista vapauttaan.

Ja sen, Paloma Blancan, sanoitus on Johanssonin.

Kuten on lähes kolmentuhannen muunkin tutun laulun. Johanssonin sanoituksia ovat muun muassa Kesän lapsi, Syys­unelma, Rotunainen, Viikonloppuisä, R-A-K-A-S ja Pidä itsestäsi huolta.

Sanoittajana Johansson on ennen kaikkea sävellysten ja niiden tulkitsijoiden palveluksessa. Hän ei ole koskaan hakenut näkyvyyttä vaikka ei julkisuutta karttelekaan.

”Laulutekstien tekeminen on ollut minulle aina palveluammatti, mutta ei ole sulkenut pois aloitteellisuutta eikä luovuutta. Tavallisesti tilaaja vain pyysi, että tees nyt Chrisse taas jotain.”

Ensimmäiset tekstinsä Johansson teki ystävän pyynnöstä vuonna 1969 radio-ohjelmaan Yleisradiossa, jossa työskenteli lopulta tutkimussihteerinä – opiskeltuaan työn ohessa toimittajaksi yliopistossa.

”Ohjelman sovittaja oli vienyt muutamia tekstejä näytille levy-yhtiöön, josta pyydettiin lisää. Ja tietysti minä tein”, Johansson kertoo.

Hänen kaksikielisestä kodistaan Helsingin Maunulassa on iskelmän kultaiseen kirjaan jäänyt muun muassa oman äidin isälle tokaisema ”de va kukku de”, jonka laulaja Anita Hirvonen humppasi levylle 1982.

Johansson uskoo, että hänen lähes kolmesta tuhannesta sanoituksestaan voi löytää omaelämäkerrallisen juonteen, häntä itseään muistuttavan suorapuheisen jääräpään ja rämäpään.

Kansanomaisen De va kukku den kertojassa saattaa olla myös pala Johanssonia, mutta yksi piirre ei täsmää. Häntä ei voi kuvitella sanomaan ”ei mun tulis mielenkää lähteä ny Ruattiin ku ei oo kielipää”.

”No ei. Kirjoittamisen ohella kielet ovat kiinnostaneet niin kauan kuin muistan. Olen tullut toimeen ainakin suomella, ruotsilla, saksalla, englannilla, ranskalla, italialla ja espanjalla.”

Johansson tarvitsi vieraita kieliä tietysti myös työssään, joka vastavuoroisesti kasvatti kielitaitoa. Ensimmäisellä kokonaisella vuosikymmenellään, iskelmän kultaisella 1970-luvulla, hän sanoitti huomattavan paljon vierasperäisiä lauluja, mutta ei pidä käsitteestä käännösiskelmä.

”En kääntänyt tekstejä sanasta sanaan, enkä kovin usein edes viitteellisesti. Eikä sitä vaadittukaan – minusta oleellisempaa oli se, että sanat sopivat laulajan suuhun sekä kirjaimellisesti että kuvitteellisesti.”

Johanssonin ensimmäinen levytetty teksti oli Irina Milanin singlen b-puolelle 1969 päätynyt englantilainen Hei pikkuinen, jonka alkuperäinen nimi enteili osuvasti Johanssonin tulevaisuutta: Let the Music Start.

Sanoitus avasi hänelle myös ovet levy-yhtiöihin – Emiin ja Scandiaan – mutta tiedottajaksi, tuotepäälliköksi ja tuottajaksi. Hän ei ole tehnyt tekstejään koskaan kuukausipalkkaisesti, vaan yksityisyrittäjänä ja pitkään pienellä kertakorvauksella.

Mutta vastineeksi Johansson on lunastanut vapauden katsoa vuorten takaa nousevaa aamua ja antaa päivän paistaa sydämeen, kuten se Paloma Blanca -iskelmän korkealle kurottava lintu.

Kuka?

Chrisse Johansson


 Syntynyt Helsingissä, asunut Espanjassa vuodesta 1995.

 Keskikoulun jälkeen 1965 Yleisradion ulkolähetiksi. Opiskeli samalla toimittajaksi ja työskenteli Ylessä viimeksi tutkimussihteerinä.

 Tiedotuspäällikkönä ja tuotepäällikkönä EMI-levy-yhtiössä vuodesta 1970, tuotantopäällikkönä ja tuottajana Scandiassa vuodesta 1975.

 Ensimmäinen levytetty teksti 1969. Rekisteröityjä tekstejä noin 2800.

 Runsaasti sanoituksia muun muassa laulajille Anita Hirvonen, Juhamatti, Kari Tapio, Katri Helena, Kisu, Lea Laven, Marion, Markku Aro, Matti ja Teppo, Sammy Babitzin ja Tapio Heinonen.

 Pelasi 1970-luvulla SM-tasol­la jalkapalloa, käsipalloa ja koripalloa.

 Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinto 2013, ylimääräinen taiteilijaeläke 2018.

 Täyttää 70 vuotta keski­viik­kona 14. maaliskuuta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • 70-vuotias
  • Iskelmämusiikki
  • Harri Uusitorppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    2. 2

      Kersantti Marika Teini ottaa työeduistaan kaiken irti – ”Sitä työnantajakin toivoo, että olisin mahdollisimman hyvässä kunnossa”

    3. 3

      Ruotsalaistutkija varoittaa: Suomi toistaa uudessa opetus­suunnitelmassa Ruotsin virheet – ”Pelkään, että sitä tullaan katumaan, koska me kadumme nyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Poliisi: Kymmenen kuoli ja 15 loukkaantui, kun pakettiauto ajoi jalankulkijoiden päälle Torontossa

    5. 5

      Amerikkalainen lukiolaistyttö pyysi Dwayne Johnsonia parikseen tanssiaisiin – ”The Rock” vastasi kieltävästi, mutta järjesti korvaukseksi mahtavan yllätyksen

    6. 6

      Kolme kuoliaaksi kuristettua ihmistä, lukuisia hyökkäyksiä naisten kimppuun, raiskaamista ja vankilapakoja – näin Oulussa pajatsoja huijanneesta nuorukaisesta tuli kylmäverinen tappaja

      Tilaajille
    7. 7

      Valkoisen Suomen sankari oli Viron verivihollinen, jonka joukot saivat virolaisilta selkään

    8. 8

      Seurasimme keskustelua Facebookin 20 puskaradiossa – Näin absurdeista asioista puhutaan ryhmissä, joissa oikea Suomi kokoontuu

    9. 9

      Älä anna verottajalle ylimääräistä – HS kokosi ohjeet vähennyksiin ja vero­ilmoituksen täyttämiseen

      Tilaajille
    10. 10

      Raportti: Suuri osa suosituista vaate­brändeistä ei kerro mitään vaatteidensa alku­perästä – Dior, Desigual, Mexx ja Max Mara sijoittuivat hännille vertailussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    2. 2

      Amerikkalainen lukiolaistyttö pyysi Dwayne Johnsonia parikseen tanssiaisiin – ”The Rock” vastasi kieltävästi, mutta järjesti korvaukseksi mahtavan yllätyksen

    3. 3

      Kolme kuoliaaksi kuristettua ihmistä, lukuisia hyökkäyksiä naisten kimppuun, raiskaamista ja vankilapakoja – näin Oulussa pajatsoja huijanneesta nuorukaisesta tuli kylmäverinen tappaja

      Tilaajille
    4. 4

      Moni vanhempi ei ymmärrä, mitä seuraa, kun lapsi saa kännykän – varaudu järkytykseen

    5. 5

      Seurasimme keskustelua Facebookin 20 puskaradiossa – Näin absurdeista asioista puhutaan ryhmissä, joissa oikea Suomi kokoontuu

    6. 6

      Katja Mikkola shoppaili ennen halparetkuja, mutta harkitsee nyt jokaista hankintaansa – Tässä 11 + 5 tapaa, miten voit ostaa ja kuluttaa vaatteita vastuullisemmin

      Tilaajille
    7. 7

      Video näyttää tuhot: Bussi ajoi ulos tieltä Helsingin Vartiokylässä – ”Ihmiset huusivat ja sisään alkoi tulla savua”

    8. 8

      Yhteiskunta väheksyy varhaiskasvatuksen arvoa – mutta kun puhutaan yritystuista tai asehankinnoista, rahasta ei sitten yllättäen olekaan puutetta

    9. 9

      Kolmas lapsi on Britannian kuninkaallisen perheen väliin­putoaja ja sisaruksiinsa verrattuna oman onnensa seppä

    10. 10

      Historiallinen päätös vapauttaa talvisodan jälkeen rakennetun Salpalinjan bunkkerit ja linnoitukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnistujia yhdistää yksi olennainen piirre, ja psykologi Satu Kaski löysi sen – Nyt hän kertoo, mitä ominaisuuksia kannattaa kehittää, jos haluaa menestyjäksi

      Tilaajille
    2. 2

      Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: Suomeen tarvitaan vanhempien kansanliike, jos emme halua menettää lapsiamme peliriippuvuudelle

    3. 3

      Ammattikorkeakouluihin haetaan vilpillä sisään Helsingissä, helposti – ”Koe mittaa enemmänkin kykyä olla epärehellinen kuin oikeaa osaamista”

    4. 4

      Sata vuotta sitten säveltäjä Toivo Kuula sai luodin päähänsä, eikä tappaja koskaan selvinnyt – Pari viikkoa sitten Kuulan tyttärenpoika sai puhelun, joka oli pudottaa hänet sängystä

      Tilaajille
    5. 5

      Eteläsuomalainen pariskunta syytteessä alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä – epäilyt paljastuivat, kun perhe oli lähdössä pitkälle purjehdukselle

    6. 6

      ”Ei 20 vuotta sitten ollut sen näköisiä hampaita” – Purentaelimistön vaivat ovat lisääntyneet huimasti, sanoo hammasasiantuntija, ja syy on kahdessa isossa muutoksessa

      Tilaajille
    7. 7

      Tämä upea kuva Yhdysvaltojen presidenteistä ja heidän puolisoistaan on nyt kaikkialla – Erityinen huomio kiinnittyy hymyilevään Melania Trumpiin

    8. 8

      Tätä lähes 100 vuotta vanhaa kuvaa pidetään nyt maailman vanhimpana meeminä – ja se osoittaa täydellisesti, ettei huumorimme ole muuttunut ollenkaan

    9. 9

      Maailmankuulu ruotsalainen dj ja musiikkituottaja Avicii on kuollut 28-vuotiaana – myös kuningasperhe ilmoitti surevansa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian häissä esiintynyttä tähteä

    10. 10

      Lukuisten autoilijoiden pihoilla kytee tuhansien eurojen vakuutus­pommi – heitä ei voi varoittaa, sillä käytännössä kukaan ei tiedä, keitä he ovat

    11. Näytä lisää