Kulttuuri

BBC:n dokumenteista on paljastunut tekaistuja kohtia – alkuperäisasukkaat rakensivat puumajan kuvausryhmää varten

Länsipapualla asuvat Korowait rakensivat ohjelmassa eksoottisena esitetyn asumuksen Ihmisten planeetta -sarjan kuvausryhmää varten 2011.

Britannian yleisradioyhtiö BBC on myöntänyt, että sen 2011 ilmestyneessä Ihmisten planeetta -sarjassa on tekaistu kohtaus. Kohtauksessa esiteltiin Länsi-Papualla asuvan Korowai-heimon jäseniä muuttamassa korkealle puuhun rakennettuun asumukseen.



BBC:n mukaan virheen havaitsi My Year with the Tribe (suomeksi Vuoteni heimon parissa) -ohjelman tuottaja. Heimon jäsenet kertoivat hänelle, että aiemman ohjelman tekijät olivat tilanneet puumajan kuvausta varten.

BBC:n mukaan ”tällainen on yhtiön toimilinjan vastaista” ja yritys on muuttanut ohjeistustaan vuoden 2011 jälkeen.

The Guardian huomauttaa, ettei kyseessä ole yksittäistapaus.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Samassa sarjassa on käytetty vuonna 2015 kesytettyä sutta, vaikka ohjelmassa on väitetty kyseessä olleen villin yksilön. Ohjelmassa kaksi mongolialaista kamelimiestä ampui ”villin suden” suuntaan Gobin autiomaassa ja keskusteli sitten suden tappamisen vaikeudesta.

Oikaisu 13.4.2018 klo 13:55: Korowait asuvat Länsi-Papualla, eivät Papua-Uudessa-Guineassa, kuten uutisessa alun perin virheellisesti väitettiin. Korowait rakensivat ohjelmaa varten yhden, eivät monta asumusta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Dokumentti
  • Media
  • Huijaus
  • Kulttuuri
  • Taika Dahlbom

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rolling Stones palasi kotiyleisön eteen Lontoossa ja näytti siltä, ettei aio lopettaa keikkailua vielä pitkään aikaan

    2. 2

      Parisuhteen julmuri on ulospäin mitä mainioin tyyppi – Näin henkinen väkivalta kasvaa pienistä moitteista tuhoisaksi kierteeksi

      Tilaajille
    3. 3

      Näytätkö johtajalta vai hoivaajalta? Nämä piirteet kasvoissasi määrittävät sen, millaisena muut ihmiset sinua pitävät

      Tilaajille
    4. 4

      CNN: Useat naiset syyttävät Morgan Freemania seksuaalisesta häirinnästä ja sopimattomasta käytöksestä

    5. 5

      Historiallisen tapaamisen perunut Trump sanoi ase­voimien olevan tarvittaessa valmiina – Putinin mukaan ”Kim Jong-un teki kaiken mitä lupasikin”

    6. 6

      Pääsykokeiden valehakijoista on tullut jokavuotinen ilmiö

    7. 7

      Homomiesten tuoreesta ja pahimmillaan vaarallisesta seksitrendistä on kohistu maailmalla jo vuosia, mutta Suomessa se on noussut esille vasta nyt – tästä on kyse chemsexissä

    8. 8

      Daniel Lehtonen alkoi haukkua naisia ja nousi julkisuuteen vihattuna Bile-Danina – Nyt ”parannuksen tehnyt” Lehtonen kertoo, mitä ajattelee oikeasti

    9. 9

      Teslan toimitusjohtaja Elon Musk suuttui medialle ja suunnittelee nyt sivustoa, jolla kansalaiset voisivat arvioida juttujen luotettavuutta – ja sen nimeksi on tulossa Pravda

    10. 10

      Välimeren ruokavalio on kuollut: Alueen lapset ovat Euroopan lihavimpia – Suomalaisen ravitsemusasiantuntijan mukaan ”tilanne on vakava”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteen julmuri on ulospäin mitä mainioin tyyppi – Näin henkinen väkivalta kasvaa pienistä moitteista tuhoisaksi kierteeksi

      Tilaajille
    2. 2

      Näytätkö johtajalta vai hoivaajalta? Nämä piirteet kasvoissasi määrittävät sen, millaisena muut ihmiset sinua pitävät

      Tilaajille
    3. 3

      Pääsykokeiden valehakijoista on tullut jokavuotinen ilmiö

    4. 4

      Välimeren ruokavalio on kuollut: Alueen lapset ovat Euroopan lihavimpia – Suomalaisen ravitsemusasiantuntijan mukaan ”tilanne on vakava”

    5. 5

      Homomiesten tuoreesta ja pahimmillaan vaarallisesta seksitrendistä on kohistu maailmalla jo vuosia, mutta Suomessa se on noussut esille vasta nyt – tästä on kyse chemsexissä

    6. 6

      Daniel Lehtonen alkoi haukkua naisia ja nousi julkisuuteen vihattuna Bile-Danina – Nyt ”parannuksen tehnyt” Lehtonen kertoo, mitä ajattelee oikeasti

    7. 7

      En ollut ikinä kiinnostunut vauvoista, joten en tiennyt niiden mahtavuudesta mitään

    8. 8

      Kuva Daniel Radcliffesta pitelemässä aseita kylpytakkiin pukeutuneena on nyt kaikkialla – eikä ihme, koska siitä irtoaa loputtomasti Harry Potter -vitsejä

    9. 9

      Uusi tutkimus: Nokiaa johdettiin pelolla ja se esti pitkään yhtiön välttämättömän muutoksen

    10. 10

      Poirot’n tapaus on nyt selvitetty – John Malkovich ottaa ikonisen roolin haltuunsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Homomiesten tuoreesta ja pahimmillaan vaarallisesta seksitrendistä on kohistu maailmalla jo vuosia, mutta Suomessa se on noussut esille vasta nyt – tästä on kyse chemsexissä

    2. 2

      Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä – internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat

    3. 3

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – osa seksin välityksellä tarttuvan viruksen kantajista sairastuu leukemiaan

      Tilaajille
    4. 4

      Sanna oli 16-vuotias, kun hän kertoi tulleensa raiskatuksi – Viisi vuotta myöhemmin hän paljasti, että vankilaan joutui syytön mies

      Tilaajille
    5. 5

      Juha Kärkkäisen tavaratalo on synnyttämässä Rovaniemellä poliittisen kiistan – ”En hyväksy tällaista ihmisvihamielisyyttä”

    6. 6

      Kysy nämä kaksi kysymystä, kun lapsi uhmaa ja raivoaa – kasvatuskouluttaja Liisa Ahosen mukaan ongelmalapsia käsitellään väärin

      Tilaajille
    7. 7

      Kalle sai puhelun, mietti vedessä pulikoivia lapsiaan ja vastasi kyllä – Se päätös teki hänestä hyvän isän aivan viime hetkellä

      Tilaajille
    8. 8

      Parisuhteen julmuri on ulospäin mitä mainioin tyyppi – Näin henkinen väkivalta kasvaa pienistä moitteista tuhoisaksi kierteeksi

      Tilaajille
    9. 9

      Meghanin puku oli aikuisen naisen valinta – kuningatar lainasi tiaran ja Harry poimi kukat

    10. 10

      Kuka on piispa Curry, joka lähes varasti show’n intohimoisella saarnallaan Meghanin ja Harryn häissä? Kuninkaalliset vieraat kuuntelivat puhetta kikatellen ja suu auki

    11. Näytä lisää