Kansallisoopperan yleisö näki lauantaina nuoren naisen joukkoraiskauksen – Ja se osoittaa, että vuosikymmenen tärkein keskustelu on jäänyt valtion taidelaitoksessa kuulematta
#metoo-kampanjassa on puhuttu paljon esittävien taiteiden ongelmallisista naiskuvauksista, mutta Kansallisooppera esittää edelleen naisiin kohdistuvaa väkivaltaa perinteiseen tapaan.
Ferrando (keskellä etualalla) laulaa ensimmäistä aariaa, kun yksi hänen taustallaan näkyvistä sotilaista raiskaa naisen (ei kuvassa) useiden muiden pidellessä naista aloillaan. Kuva: Stefan Bremer
Silmieni edessä – ja loppuunmyydyn Kansallisoopperan päänäyttämön koko yleisön edessä – tapahtui yhtäkkiä joukkoraiskaus viime lauantaina kello 19.40 aikaan.
Sotilasjoukko retuutti nuorta vaaleatukkaista naistarjoilijaa, kaatoi hänet maahan ja piteli häntä aloillaan, kun yksi joukosta raiskasi hänet. Sitten porukan pomo Ferrando otti ja viilteli naisparan kasvot riekaleiksi.