Kulttuuri

Yleisradion uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin MTV:n uutisten päätoimittaja Merja Ylä-Anttila

Yle ei kerro julkisuuteen muiden hakijoiden nimiä.

Ylen uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Merja Ylä-Anttila, kertoo Yleisradio. Ylä-Anttila työskentelee tällä haavaa Ylen kilpailijan MTV:n uutisten vastaavana päätoimittajana.

Ylä-Anttila aloitti uransa MTV:llä kesätoimittajana 1982 ja hänet vakinaistettiin toimittajaksi MTV:n uutisiin -80-luvun puolivälissä. MTV:n uutisten päätoimittajana hän aloitti 2001.

Vuodesta 2015 lähtien Ylä-Anttila on toiminut toimitusjohtajana Bonnier Broadcastin tytäryhtiössä Mediahub Helsingissä. Mediahub Helsinki on itsenäinen tuotantoyhtiö, joka syntyi MTV:n uutisyksikön yhtiöittämisen yhteydessä.

Toimitusjohtaja Lauri Kivinen ilmoitti tammikuun lopussa jättävänsä Ylen kahdeksan vuoden jälkeen. Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson vahvisti Helsingin Sanomille, ettei lähtöön liittynyt dramatiikkaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ylen hallituksen toiveita tulevasta toimitusjohtajasta Wilhelmsson kuvasi tammikuussa näin: ”pitäisi olla kulttuuri- ja media-alan osaaja, digitalisaation ja teknologian ymmärtäjä, visionäärinen ja erinomainen strateginen johtaja ja erinomainen kommunikoija”.

Huhtikuun alussa Kivinen kertoi Ylen ykkösaamussa, että toimitusjohtajaksi oli ollut 25 hakijaa. Yle oli sopinut hakijoiden kanssa, ettei heidän nimiään kerrota julkisuuteen.

Lauri Kivinen jatkaa uraansa yksityisessä sijoitusyhtiössä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yle
  • Media
  • Kulttuuri
  • Taika Dahlbom

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin suomalaisten työajat voivat muuttua – HS kokosi 5 tärkeintä uudistusta, joita hallitus esittää kiisteltyyn työaikalakiin

    2. 2

      Kalle sai puhelun headhunterilta, mietti vedessä pulikoivia lapsiaan ja vastasi kyllä – Se päätös teki hänestä hyvän isän aivan viime hetkellä

      Tilaajille
    3. 3

      Oletko miettinyt, miten vaivalloisia puolisot, vauvat ja lemmikit voivat olla? Mitään merkittävää ei voi saavuttaa yksin mukavuudesta käsin

    4. 4

      Eurokriisi uhkaa taas kärjistyä, nyt syyllinen on alueen kolmanneksi suurin talous Italia – ”Panokset ovat paljon suuremmat kuin Kreikan tapauksessa”

    5. 5

      Yhdysvaltalaiskirjailija Philip Roth on kuollut

    6. 6

      Suomen talouden tilanne on vähän sama kuin juhlissa puolenyön jälkeen: Hauskin tunnelma alkaa hiipua

    7. 7

      Kohu Aku Louhimiehen ohjausmetodeista nousi jälleen – Ohjaajan mukaan Ylen jutussa oli neljä olennaista virhettä, mutta riittävätkö todisteet?

    8. 8

      Autiotalo rapistui surkeaan kuntoon Helsingin paraatipaikalla – sen remontointi ei kuulu taloyhtiölle, päätti käräjäoikeus

    9. 9

      Siitosorin päivä pitenee, kun kevät käynnistää tammojen kiiman – Celantus-ori huhkii nyt kahta työtä

    10. 10

      ”Kun painaa jalkapohjan oikeasta kohdasta, niskasärky ja unettomuus helpottaa” – Kiinalainen lääketiede pitää pintansa, mutta paljonko siinä on huuhaata ja mistä on oikeasti apua?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huoli suomalaispojista sai tutkijakaksikon kysymään pojilta, vaikenevatko he tunteistaan, mikä koulussa mättää ja miksi he homottelevat toisiaan – tulokset yllättivät

      Tilaajille
    2. 2

      Autiotalo rapistui surkeaan kuntoon Helsingin paraatipaikalla – sen remontointi ei kuulu taloyhtiölle, päätti käräjäoikeus

    3. 3

      Suomalaisen vaatteet on todennäköisimmin ostettu marketista, ja suosituin muotitalo on Prisma – ”Kertoo siitä, että hinta on määräävä tekijä”

    4. 4

      Ulkomaiset opiskelijat jäisivät mielellään Suomeen, mutta täkäläisten eristäytyneisyys saa monen hylkäämään aikeet – ”Täällä joutuu olemaan paljon yksin”

    5. 5

      Katsastusväli pitenee, pakokaasumittaus poistuu, huonoista renkaista seuraa ajokielto – HS kokosi yhteen katsastustoiminnan muutokset

    6. 6

      Vainoaja palkkasi etsivätoimiston selvittämään entisen kumppaninsa salaisen osoitteen – ”Täysin väärin”, sanoo ammattietsivien edustaja

    7. 7

      Presidentti Niinistön virallisesta muotokuvasta paljastui yllätys – Kuvapari osoittaa, että poski kuuluukin afganistanilaiselle turvapaikanhakijalle

      Tilaajille
    8. 8

      Juha Kärkkäisen tavaratalo on synnyttämässä Rovaniemellä poliittisen kiistan – ”En hyväksy tällaista ihmisvihamielisyyttä”

    9. 9

      Pihalla ulkoilevia päiväkotilapsia ja henkilökuntaa ammuttiin muovikuula-aseella Helsingin Ruoholahdessa – Epäilty on itsekin lapsi

    10. 10

      Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä – internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna oli 16-vuotias, kun hän kertoi tulleensa raiskatuksi – Viisi vuotta myöhemmin hän paljasti, että vankilaan joutui syytön mies

      Tilaajille
    2. 2

      Jasper Pääkkösellä on merkittävä rooli Spike Leen uutuuselokuvassa, josta tuli Cannesissa suuri tapaus – ”Iski tajuntaan, että olen oikeasti osa tällaista”

      Tilaajille
    3. 3

      Prinssi Harryn ex-tyttöystävän tympeä ilme, Amal Clooneyn aviomies ja nuori Meghan Markle palatsin edessä – internet sekosi kuninkaallisista häistä, tässä parhaat palat

    4. 4

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – osa seksin välityksellä tarttuvan viruksen kantajista sairastuu leukemiaan

      Tilaajille
    5. 5

      Juha Kärkkäisen tavaratalo on synnyttämässä Rovaniemellä poliittisen kiistan – ”En hyväksy tällaista ihmisvihamielisyyttä”

    6. 6

      Kysy nämä kaksi kysymystä, kun lapsi uhmaa ja raivoaa – kasvatuskouluttaja Liisa Ahosen mukaan ongelmalapsia käsitellään väärin

      Tilaajille
    7. 7

      Onko istuminen painanut hartiasi kyyryyn ja niskan kipeäksi? Nämä kolme liikettä paljastavat, kuinka jumissa oikeasti olet, ja treenaavat samalla yläselän kuntoon

    8. 8

      Tee nämä yksinkertaiset asiat, niin näytät hyvältä selfiessä – HS:n palkittu kuvaaja Sami Kero kertoo 8 temppua, jotka jokainen osaa tehdä

    9. 9

      Häkellyttävän moni kertoo joutuneensa avaruusolentojen sieppaamaksi – Ilmiölle on nimi, ja se selittää, miksi sieppaustarinat ovat nyt loppuneet

      Tilaajille
    10. 10

      Eristämistä, masennusta ja tuhottuja opintoja – Korkeakouluissa kiusataan kuin yläasteella, ja helsinkiläisen Leenan toiveet murskattiin ensimmäisenä päivänä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää