”Sääntöjen mukaan soittaminen ei ole kiinnostanut minua koskaan”, sanoo Tanskan parhaaksi jazz-säveltäjäksi valittu Maria Faust - Kulttuuri | HS.fi

”Sääntöjen mukaan soittaminen ei ole kiinnostanut minua koskaan”, sanoo Tanskan parhaaksi jazz-säveltäjäksi valittu Maria Faust

April Jazzissa sunnuntaina konsertoiva kokeellinen saksofonisti haki kauan musiikillista vapauttaan. ”Neuvostoajan lapsena olen yhä vainoharhainen, enkä pysty luottamaan ihmisiin esimerkiksi tanskalaisten tavoin”, Faust kertoo.

”Kana on minulle koko olemisemme vertauskuva”, sanoo Virossa syntynyt ja varttunut Maria Faust sekä muistelee lapsuuttaan Saarenmaan Kuressaaressa. Hänellä oli siellä vanha kana, joka kulki hänen perässään kaikkialle.­

25.4.2018 12:22

Viron Saarenmaalla syntynyt ja varttunut Maria Faust pani kuusivuotiaana muovipussiin perunan ja voiveitsen – ja lähti omin päin testaamaan taitojaan kotikaupunkinsa Kuressaaren musiikkikoulun pääsykokeisiin.

Hän oli jo vuonna 1985 täysin varma muusikkoudestaan, vaikka ei osannut edes soittaa mitään.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat