Kulttuuri

”Olin surkein tuntemani luuseri” – Harry Potterin luoja J.K. Rowling kertoi eliittiyliopiston opiskelijoille, mitä epäonnistumisesta kannattaa tietää ja antoi ohjeet onnelliseen elämään

”Te ette ehkä koskaan mokaa yhtä mojovasti kuin minä, mutta jonkinasteinen epäonnistuminen kuuluu elämään”, J.K. Rowling sanoi puheessaan. Nyt kuuluisaan puheeseen pohjautuva kirja ilmestyy suomeksi.

Kustannusosakeyhtiö Otava julkaisee Harry Pottereiden luojana tunnetun J. K. Rowlingin kuuluisaan Harvardin-puheeseen pohjautuvan kirjan suomeksi.

Otavan mukaan Tästä alkaa elämä -niminen teos saapuu kirjakauppoihin ensi viikolla. Otava lahjoittaa Rowlingin kirjan Suomen lukioissa opettaville äidinkielen opettajille.

Teos on ilmestynyt englanniksi vuonna 2015.

Rowling piti vuonna 2008 Harvardin yliopistosta valmistuvalle luokalle puheen, joka on aiheuttanut sosiaalisessa mediassa suurta innostusta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Puheen videotallennetta on katsottu Youtubessa noin 3 500 000 kertaa.



Mitä parikymmentä minuuttia pitkä ja varsin hauska puhe - ja kirja - sitten pitää sisällään?

Ehkä laajimmin koskettava aihe siinä on menestyskirjailijan puhe epäonnistumisesta ja sen pelon voittamisesta. Rowling on selvästi tiedostanut yleisönsä olevan eliittikoulun päättäviä opiskelijoita ja suuntaa sanansa suoraan heille.

Näin Rowling ajatuksiaan kirjassa ilmaisee:

”En luulottele, että kaikki läsnäolijat olisivat porskuttaneet läpi elämänsä tyytyväisinä ja etuoikeutettuina. Sen sijaan epäilen, että te ette opiskeluvuosinanne Harvardissa ole juuri saaneet kokemusta epäonnistumisesta. Epäonnistumisen pelko on ehkä motivoinut teitä siinä missä toive onnistumisestakin. Voi jopa olla, että se, mikä teidän silmissänne on epäonnistumista, olisi keskivertoihmisen mielestä loistava suoritus – olettehan aloittaneet lentonne poikkeuksellisen korkealta.”

Tämän jälkeen hän puhuu omasta epäonnistumisestaan. Rowlingin mukaan se seitsemän vuotta valmistumisensa jälkeen hän oli epäonnistunut surkeasti millä mittareilla tahansa.

Pieleen oli mennyt niin ura kuin yksityiselämäkin.

”Avioliittoni oli loppunut nolostuttavan lyhyeen, olin työtön, olin yksinhuoltaja ja niin köyhä kuin nykypäivän Britanniassa on mahdollista olla joutumatta kadulle. Vanhempieni pelot ja omat pelkoni olivat kaikki käyneet toteen, ja joka ainoalla tavanomaisella mittarilla mitattuna olin surkein tuntemani luuseri”, hän kirjoittaa.

Harvardissa puhunut Rowling pyrki itse koulun jälkeen Oxfordin yliopistoon, mutta jäi niukasti valitsematta, ja aloitti opinnot Exeterin yliopistossa. Kirjailijan mukaan tenttien läpäiseminen ei kasvattanut hänen itsetuntoaan, mutta köyhyys kasvatti hänen tahtoaan ja itsekuriaan.

”Kun tietää kyenneensä toipumaan takaiskuista, ottamaan niistä opikseen ja vahvistumaan, voi luottaa selviävänsä mistä tahansa. Omaa sisintään ja ihmissuhteidensa kestävyyttä ei opi kunnolla tuntemaan, ennen kuin niitä on koeteltu rankimman kautta. Tällainen tuskallisesti hankittu tieto on todellinen lahja, ja minulle se on ollut monin verroin arvokkaampi kuin yksikään tutkinto.”

Rowling ei halua romantisoida köyhyyttään vaan pitää sitä synkkänä aikana, jonka vasta myöhempi menestys on saanut näyttämään merkityksellisenä ajanjaksona.

Hänen mukaansa epäonnistumisesta oli kuitenkin hyötyä. Se kun ”riisuu elämän paljaaksi ja jättää jäljelle vain olennaisen” eli pakottaa kohtaamaan itsensä rehellisesti.

”Te ette ehkä koskaan mokaa yhtä mojovasti kuin minä, mutta jonkinasteinen epäonnistuminen kuuluu elämään. On mahdotonta elää epäonnistumatta kertaakaan, paitsi jos valitsee aina niin varman päälle ja varovaisesti että elämä jää kokonaan elämättä – ja sehän vasta epäonnistumista onkin.”

Yliopiston jälkeen Rowling työskenteli sihteerinä tilapäisesti eri yrityksissä ja oli töissä Amnesty Internationalilla ja teki erilaisia hanttihommia. Työttömyysjaksojensa aikana hän työsti myös käsikirjoitusta romaaniinsa Harry Potter ja viisasten kivi, jonka lähetti kahteentoista kustantamoon.

Kaikki kieltäytyivät.

Lopulta vasta lastenkirjallisuusosastonsa perustanut Bloomsbury Publishing maksoi käsikirjoituksesta 1­500 puntaa sillä ehdolla, että Rowling suostuisi laittamaan kirjan kanteen vain nimikirjaimet. Naiskirjailijan kun ei uskottu kiinnostavan poikalukijoita.

Rowling hyväksyi ehdot, sillä 1 500 puntaa oli hänelle iso raha.

Loppu on maailmankirjallisuuden historiaa. Tällä hetkellä Potter-sarjaa on myyty 500 miljoonaa kappaletta yli 80 eri kielellä.

Menestyksestään Rowling kiittää niitä hetkiä, jolloin tunsi pahiten epäonnistuneensa.

”Itse lakkasin silloin teeskentelemästä olevani jotakin muuta kuin oikeasti olin. Sen sijaan keskitin kaiken energiani ainoaan työhön, josta välitin. Jos olisinkin onnistunut jollakin muulla elämänalueella, en olisi ehkä koskaan saanut kootuksi riittävästi tahdonvoimaa menestyä sillä yhdellä areenalla, jolle todella tunsin kuuluvani. Yhtäkkiä olin vapaa: pahin pelkoni oli toteutunut, mutta olin sentään hengissä ja minulla oli ihana tytär, ja olihan minulla myös vanha kirjoituskone ja muuan idea. Olin pohjalla – mutta se osoittautui jykeväksi perustaksi uudelle elämälle.”

Epäonnistumisen lisäksi Rowling käsittelee puheessa muun muassa mielikuvituksen voimaa, muistelee aikojaan Amnestylla ja muistuttaa etuoikeutettuja harvardilaisia näiden mahdollisuudesta tehdä maailmasta entistä parempi paikka.

Jossa kannattaa pitää ystävistä kiinni.

”Jäljellä on enää yksi toive, ja se minulla oli jo omassa valmistujaisjuhlassani kaksikymmentäyksivuotiaana. Ystävät, jotka silloin istuivat vieressäni, ovat pysyneet ystävinäni läpi elämän. He ovat lasteni kummeja, he ovat tarjonneet apuaan silloin kun minulla on ollut kaikkein vaikeinta, eivätkä he nostaneet oikeusjuttua, kun annoin kuolonsyöjille heidän nimensä. Valmistujaispäivänä meitä sitoivat yhteen suuret tunteet, olimmehan kokeneet yhdessä ajanjakson, joka oli päättymässä iäksi. Ja olihan meillä myös hallussamme arkaluontoisia valokuvia, jotka taatusti osoittautuisivat arvokkaiksi, jos joku meistä joskus pyrkisi pääministeriksi.”

Lopussa Rowling muistuttaa opiskelijoita roomalaiskirjailija Senecan sanoista:

”Elämä on kuten kertomus, sen pituus ei ratkaise vaan sen hyvyys.”

Aplodit Harvardissa olivat mittavat.

Nyt voit järjestää kommentit myös suosituimmuuden mukaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – Jopa kymmenen prosenttia htlv-1-viruksen kantajista sairastuu aggressiiviseen leukemiaan

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi haluaisin elää pidempään, jos elämäni on pelkkää työtä varten?

    3. 3

      Marco Wessman joutui tarkkailuluokalle koko peruskoulun ajaksi, opetteli sitten itsekseen pitkän matematiikan ja opettaa nyt fysiikkaa – Erityis­luokista halutaan nyt eroon, mutta onko se mahdollista?

    4. 4

      Näyttelijät vastaavat Aku Louhimiehen väitteisiin –”Seisomme sanojemme takana”

    5. 5

      Pappi ja kirkkokansa katosivat pienestä belgialaiskunnasta ja pahamaineisen lähiön imaami pelkää islaminuskon puolesta – Belgiassa yhä harvempi uskoo

    6. 6

      ”Sinusta ei tule koskaan johtajaa, koska olet noin lyhyt” – 500 HS:n lukijaa kertoo, millaisiin omituisuuksiin he ovat törmänneet rekrytoinnissa

      Tilaajille
    7. 7

      Ruotsi voitti MM-kultaa hurjassa jännitysnäytelmässä – Filip Forsberg niittasi ratkaisevan maalin voittolaukaus­kilpailussa

    8. 8

      Kuka on piispa Curry, joka lähes varasti show’n intohimoisella saarnallaan Meghanin ja Harryn häissä? Kuninkaalliset vieraat kuuntelivat puhetta kikatellen ja suu auki

    9. 9

      Sveitsin nousu oli jääkiekon MM-kisojen piristys – tähdistö­kentällisessä korjattiin kahden vuoden takainen vääryys

    10. 10

      Ihmisistä irtoava töhnä ja syövälle altistavat aineet veivät uima-altaan käyttökieltoon helsinkiläisessä hotellissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuka on piispa Curry, joka lähes varasti show’n intohimoisella saarnallaan Meghanin ja Harryn häissä? Kuninkaalliset vieraat kuuntelivat puhetta kikatellen ja suu auki

    2. 2

      Vastahan Kalle syntyi ja kohta hän on ylioppilas – minulla on antaa hänelle yksi elämänohje, ja sen opin omissa lakkiaisissani

    3. 3

      Ihmisistä irtoava töhnä ja syövälle altistavat aineet veivät uima-altaan käyttökieltoon helsinkiläisessä hotellissa

    4. 4

      Kemikaaliyliherkät rakennuttivat itselleen vähäpäästöiset talot – perheen oireet katosivat, toiselle rakennuttajalle kävi köpelösti: ”Omaisuuteni on nyt pumpattava sänky”

      Tilaajille
    5. 5

      Harri Aho on nähnyt ihmisten kateuden ja poikansa nousun huipulle – kateellisuus loppui, kun Sebastian Aho ratkaisi mestaruuden

    6. 6

      Professori Piia Jallinoja tietää, millainen juhlapöytä ottaa kaikki huomioon – ja miksi voileipäkakku on moka

      Tilaajille
    7. 7

      Asuntoilmoitusten kuvissa huonekasveja säilytetään eteisen hattuhyllyllä ja jokaisessa keittiössä on söpö basilika – ”Nyt on muodissa eukalyptuksen oksa”

    8. 8

      Näyttelijät vastaavat Aku Louhimiehen väitteisiin –”Seisomme sanojemme takana”

    9. 9

      Yleisradio vastaa Aku Louhimiehen uusiin syytöksiin asiavirheistä – ”Emme löytäneet mitään oikaistavaa”, sanoo Jouko Jokinen HS:lle

    10. 10

      Kun tuhannet Suomeen hullaantuneet venäläiset kokoontuvat yhteen, ei kellään ole naapurimaastaan pahaa sanottavaa – ”Venäjällä emme tiedä, mitä huomenna tapahtuu, mutta teillä tällainen ei olisi mahdollista"

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sanna oli 16-vuotias, kun hän kertoi tulleensa raiskatuksi – Viisi vuotta myöhemmin hän paljasti, että vankilaan joutui syytön mies

      Tilaajille
    2. 2

      Haiseva hengitys vaivaa yhä useampaa suomalaista – Asian­tuntija kertoo, mistä se johtuu ja mitä sille voi tehdä

      Tilaajille
    3. 3

      Onko istuminen painanut hartiasi kyyryyn ja niskan kipeäksi? Nämä kolme liikettä paljastavat, kuinka jumissa oikeasti olet, ja treenaavat samalla yläselän kuntoon

    4. 4

      Jasper Pääkkösellä on merkittävä rooli Spike Leen uutuuselokuvassa, josta tuli Cannesissa suuri tapaus – ”Iski tajuntaan, että olen oikeasti osa tällaista”

      Tilaajille
    5. 5

      Patikoimassa ollut turisti ryöstettiin Nuuksion kansallis­puistossa – taklattiin maahan takaapäin vaellus­reitillä

    6. 6

      Tee nämä yksinkertaiset asiat, niin näytät hyvältä selfiessä – HS:n palkittu kuvaaja Sami Kero kertoo 8 temppua, jotka jokainen osaa tehdä

    7. 7

      Kysy nämä kaksi kysymystä, kun lapsi uhmaa ja raivoaa – kasvatuskouluttaja Liisa Ahosen mukaan ongelmalapsia käsitellään väärin

      Tilaajille
    8. 8

      ”Kaikilla meillä on kuule rajoitteita!” sanoi Susanna Koski A-studiossa pitkäaikaistyöttömälle ja suututti ihmiset somessa – ja oli yhtä aikaa oikeassa sekä aivan väärässä

    9. 9

      Häkellyttävän moni kertoo joutuneensa avaruusolentojen sieppaamaksi – Ilmiölle on nimi, ja se selittää, miksi sieppaustarinat ovat nyt loppuneet

      Tilaajille
    10. 10

      Eristämistä, masennusta ja tuhottuja opintoja – Korkeakouluissa kiusataan kuin yläasteella, ja helsinkiläisen Leenan toiveet murskattiin ensimmäisenä päivänä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Notkeammin, rohkeammin, tarkemmin – Suomella on nyt rytmisessä kilpavoimistelussa kaikkien aikojen maajoukkue
    3. Syöpää aiheuttava virus huolestuttaa maailmalla, ja nyt sitä löytyi Suomestakin – Jopa kymmenen prosenttia htlv-1-viruksen kantajista sairastuu aggressiiviseen leukemiaan Tilaajille
    4. Kokoomus ja keskusta nimittivät Antti Rinteen eläkelupausta vastuuttomaksi, mutta se voitti puolelleen enemmistön suomalaisista
    5. HS Aamusauna ruotii vegaanibuumia: ”Vege on kaupoissa houkuttelevammin tarjolla kuin luomu”
    6. Marco Wessman joutui tarkkailuluokalle koko peruskoulun ajaksi, opetteli sitten itsekseen pitkän matematiikan ja opettaa nyt fysiikkaa – Erityis­luokista halutaan nyt eroon, mutta onko se mahdollista?
    7. Pappi ja kirkkokansa katosivat pienestä belgialaiskunnasta ja pahamaineisen lähiön imaami pelkää islaminuskon puolesta – Belgiassa yhä harvempi uskoo
    8. Miksi haluaisin elää pidempään, jos elämäni on pelkkää työtä varten?
    9. MM-turnauksen tähdistöön valittu Ruotsin tehohyökkääjä Rickard Rakell: ”Toivottavasti tulee pitkät juhlat”
    10. Punk-levy-yhtiön pomosta Kimmo Miettisestä tuli ensin toimittaja ja sitten kirjailija – ja nyt hän kantaa taskussaan 16 000 biisin jukeboksia
    11. ”Sinusta ei tule koskaan johtajaa, koska olet noin lyhyt” – 500 HS:n lukijaa kertoo, millaisiin omituisuuksiin he ovat törmänneet rekrytoinnissa Tilaajille
    12. Näytä lisää