Kulttuuri

Benedict Cumberbatch näyttelee virtuoosimaisesti heroinistia – Edward St Aubynin romaaneihin perustuvan sarjan aloitusjakso nousee suoraan huumekuvausten parhaimmistoon

HBO:n Patrick Melrose -sarja on ohjauksen ja visuaalisen suunnittelun taidetta.

Onhan se tiedetty ennestäänkin, että brittien ykkösnäyttelijä Benedict Cumberbatch on taitava esittämään huumeiden vaikutusta, mutta Sherlock Holmesin tripit ovat pientä verrattuna uuden Patrick Melrose -sarjan aloitusjakson totaalisiin tiloihin.

Odotettu sarja perustuu brittikirjailija Edward St Aubynin omaelämäkerralliseen romaanisarjaan (1992–2012). Viiden romaanin sarja on ollut kulttimaineessa myös Suomessa, vaikka suomennoksia on saatu odottaa. Kolme ensimmäistä on juuri ilmestynyt yhteisniteenä, ja loput kaksi tulevat syksyllä.

Kirjojen päähenkilö Patrick on yläluokkaisen perheen ainoa lapsi, jota hirviömäinen isä on kohdellut sadistisesti. Aikuistuttuaan Patrick saa helpotusta pahaan oloonsa vain heroiinista, eikä sekään aina riitä. St Aubyn kuvasi raadollisesti brittiläisen yläluokan henkisesti tyhjää elämäntapaa, ja samalla teemalla on tehty tv-sarjakin.

Viisiosainen tv-sarja seurailee romaaneja, mutta se alkaa toisesta romaanista, joka on suomennettu nimellä Ikävä juttu (Bad News). Nuori Patrick kuulee isänsä kuolemasta ja matkustaa New Yorkiin hakemaan hänen tuhkauurnaansa. Eletään 1980-luvun alkua. Matkan aikana Patrick piikittää, niistää ja kaataa kurkkuunsa tolkuttoman määrän päihteitä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Virtuoosimainen Cumberbatch muuntaa fyysiselle kielelle St Aubynin yksityiskohtaiset verbaaliset kuvaukset huumeiden vaikutuksista sekä mieleen, ruumiiseen että hotellin luksussviittiin.

Aloitusjakso nousee suoraan huumekuvausten parhaimmistoon. Seuraavassa jaksossa siirrytään tavanomaisempaan ajankuvaukseen, kun vuorossa on ensimmäisenä ilmestynyt romaani Mitäs pienistä (Never Mind), joka tv-sarjassa esitetään siis takaumana. Kakkosjakso keskittyy romaanin tapaan Patrickin lapsuudentraumaan ja isäsuhteeseen, ja on selvä, että tv-sarja ei voinut alkaa siitä, koska Cumberbatch ja aikuinen Melrose on esiteltävä heti alussa.

Patrickin isää näyttelee Hugo Weaving, ja alistunutta äitiä Jennifer Jason Leigh. Sarjan muita näyttelijöitä ovat muun muassa Jessica Raine, Indira Varma, Morfydd Clark ja Pip Torrens.

Sarjan käsikirjoittaja David Nicholls on noudattanut St Aubynin romaaneja tunnollisesti, ja sarja onkin ennen muuta ohjauksen ja visuaalisen suunnittelun taidetta.

Ohjaaja Edward Berger on löytynyt Saksasta. Bergerin paras taidonnäyte tätä ennen on ollut loistava ajankuva, draamasarja Deutchland 83.

Patrick Melrose, HBO.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Draamasarja
  • Leena Virtanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    2. 2

      Poliisi tutkii: Amstaffi tappoi shetlanninlammaskoiran ja hyökkäsi 16-vuotiaan tytön kimppuun Espoossa

    3. 3

      Mandalay Bay -hotellin omistajayhtiö haastoi Las Vegasin joukkosurman uhreja oikeuteen – festivaaliyleisöä tulitettiin hotellin ikkunasta

    4. 4

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    5. 5

      Ihminen voi hukkua täpötäydellä uimarannalla 30 sekunnissa kenenkään huomaamatta – ”Hukkuva ei näytä yleensä hukkuvalta”

    6. 6

      Sana ”moi” riitti lopettamaan huumeidenkäyttäjien häiriköinnin Töölön kirjastossa – ”Jos ihminen nähdään vain järjestyshäiriönä, käytös on sen mukaista”

    7. 7

      Girl power oli toimittajien suosituin terveinen Suomesta – karjalanpiirakka­kortit jäivät hyllyyn huippukokouksen lehdistökeskuksessa

    8. 8

      Trump purki raivoaan Fox Newsin haastattelussa ja muisteli Neuvostoliiton sotauhreja – ”En halua edes käyttää Venäjästä sanaa vastustaja”

    9. 9

      Donald Trump antoi raivoa herättäneelle kommentilleen niin hämmentävän selityksen, ettei internet voinut muuta kuin keksiä siitä toinen toistaan tylympiä vitsejä

    10. 10

      Viranomaisten rahkeet loppuivat Ruotsin metsäpaloissa – Apua saatu Italiasta asti, Suomi tarvitsee sammutuskalustonsa itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    2. 2

      36-vuotias nainen sai pelastettua hukuksissa olleen lapsen Vantaalla, mutta hukkui itse – pelastuslaitoksen mukaan hukkunut oli lapsen äiti

    3. 3

      Trump pyörtää puheitaan Helsingin-kokouksen jälkeen: Venäjä sekaantui Yhdysvaltojen vaaleihin

    4. 4

      Kesän lämpöennätys nousi 33,3 asteeseen, Lapissa on yhtä lämmintä kuin Roomassa – Kuvakooste näyttää, kuinka Helsingissä hikoiltiin

    5. 5

      Lastaan pelastaessa hukkunut äiti oli veden alla yli 40 minuuttia vilkkaalla uimarannalla Vantaalla – Uima­valvojille on järjestetty kriisiapua

    6. 6

      Täysin kokeellinen hoito tuotti yllättävän tuloksen: ihosyöpä hävisi kokonaan 97-vuotiaalta naiselta

    7. 7

      Trump purki raivoaan Fox Newsin haastattelussa ja muisteli Neuvostoliiton sotauhreja – ”En halua edes käyttää Venäjästä sanaa vastustaja”

    8. 8

      Sana ”moi” riitti lopettamaan huumeidenkäyttäjien häiriköinnin Töölön kirjastossa – ”Jos ihminen nähdään vain järjestyshäiriönä, käytös on sen mukaista”

    9. 9

      Helsingin huippukokous oli outo jopa Trumpin asteikolla – se oli liikaa presidentin uskollisille tukijoillekin, mutta mitä siitä seuraa?

    10. 10

      Mandalay Bay -hotellin omistajayhtiö haastoi Las Vegasin joukkosurman uhreja oikeuteen – festivaaliyleisöä tulitettiin hotellin ikkunasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    3. 3

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    4. 4

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    5. 5

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    6. 6

      Suomalais­sukeltaja Mikko Paasi oli thaimaalaisessa luolassa viimeisten joukossa ja joutui pakenemaan nousevaa vettä viime hetkellä – nyt hän kertoo HS:lle tapahtumien dramaattiset vaiheet

    7. 7

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    8. 8

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    9. 9

      Espoolaisilta 13-vuotiailta löytyi huume­seulassa jopa viittä eri ainetta – Eräs poika yritti sekavassa tilassa kaupata rauhoittavia lääkkeitä lastensuojelun työntekijällekin

    10. 10

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kuvataiteilija Ulla Rantanen on aina tiennyt, että myös hänessä asuu kapinallinen ja taistelija – Ujous vain esti sitä pitkään näkymästä
    3. Bloomberg: EU on määrännyt Googlelle 4,3 miljardin euron sakot kilpailun rajoittamisesta puhelimissa
    4. MM-jalkapalloa varten rakennetulla stadionilla karu kohtalo Volgogradissa – kuvat ja video kertovat mittavista vahingoista heti kisojen jälkeen
    5. Donald Trump antoi raivoa herättäneelle kommentilleen niin hämmentävän selityksen, ettei internet voinut muuta kuin keksiä siitä toinen toistaan tylympiä vitsejä
    6. Tavalliset suomalaiset voivat olla vaikeasti riippuvaisia lääkkeistä, arvioi asiantuntija: ”Lääkkeestä tulee ihmiselle tukikeppi”
    7. Viranomaisten rahkeet loppuivat Ruotsin metsäpaloissa – Apua saatu Italiasta asti, Suomi tarvitsee sammutuskalustonsa itse
    8. Ihminen voi hukkua täpötäydellä uimarannalla 30 sekunnissa kenenkään huomaamatta – ”Hukkuva ei näytä yleensä hukkuvalta”
    9. Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa
    10. Queen-elokuvan traileri näyttää, miten Freddie Mercury liittyi kokoonpanoon – ja kuinka ainutlaatuisesta tarinasta ja musiikista on kyse
    11. Tunti sitten
    12. Luolasta pelastetut thaipojat astuvat tänään median eteen – HS näyttää lehdistötilaisuuden suorana kello 13
    13. Näytä lisää